tiistai 25. kesäkuuta 2013

Juhannusvieraat

Taas oli meillä viikonlopun yli normaalia enemmän hulinaa, kun yorkkipojat Samppa ja Eevertti olivat meillä pidennetyllä viikonloppulomalla. Pojat olivat tällä kertaa jo melkein heti kuin kotonaan, vaikka hieman aluksi ikävä vaivasi etenkin Samppaa, mutta parin päivän jälkeen jo oltiin täysiään menossa mukana.

Juhannuksena tehtiin pikavisiitti mökille ja saattoi olla kaupunkilaispojille pienoinen järkytys, kun koko reissun ajan joutui olemaan ulkona. Olisihan sitä mökkiin sisällekin päässyt, mutta kun muutenkin pihalla oltiin, niin olishan se vähän hölmöä ollut koirapojat laittaa sisälle. Saunomisen ja grillaamisen jälkeen tehtiin Finnairit, eli illaksi kotiin. Hieman naapurissa bilettävä nuoriso aiheutti vuhkimista mäykyissä ja ärriereissä, mutta onneksi nuoriso ei tällä kertaa popittanut koko yötä, niin sai koirat (ja ihmiset) nukkuakin. Ei noista bilettäjistä meinaa maaseudullakaan eroon päästä, mutta on kuitenkin huomattavasti vähäisempää kuin kaupungissa. Onneksi.

Nyt pidemmän vierailun aikana teki huomioita koirapojista ja mielenkiintoista oli, miten Eevertti on millä sisällä ehkä hieman Samppaa reippaampi, mutta kun astuttiin etuovesta ulos ja lähdettiin raitille kävelemään, häntä luikahti koipien väliin, kun Samppa puolestaan kulki rinta rottingilla ja häntä sapelina. Ihmettelin aiemmin, kun poikien isäntäväki kertoi Sampan olevan se rohkeampi, mutta juuri vieraammassa ympäristössä se näkyi hyvin. Mäykyt ovat pojat hyvin hyväksyneet, vaikka eivät sydänystäviä olekaan, niin Eevertti uskaltaa sisätiloissa ja takapihan aitauksessa olla rohkea.

Toisekseen huomasin poikien oleva aika pehmeitä, tai ainakin tottumattomia koviin ääniin. Kun komensin mäykkyjä ehkä astetta voimakkaammalla äänellä, niin jos pojat sattuivat olemaan vieressä, niin ne ryömivät anteeksipyydelleen kohti, kun mäykyt puolestaan ovat sentterit pystyssä, että hoopee. Hups.. Piti hieman varoa ja katsoa, etteivät pojat ole vieressä, kun mäykyille painotetaan asioita, etteivät raukkaparat ihan järkyty. Toisaalta kyllä se ärrierin luonnekin pilkahteli, kun oli koirien keskinäisistä väleistä kyse, sillä kyllä niistä omista eväistä osattiin pitää huolta. Ja samoin omia ihmisiä puolustettiin hurjilta mäyräkoirilta. Hieman piti jopa välillä toppuutella tirriäisten jelhistelyä, kun parin kilon uhoaja ei välttämättä ymmärtänyt omaa parastaan. Mutta ihmisiä kohtaan nämä olivate ovat todella nöyriä, ainakin nyt meillä. Ja huomasi, miten poikia kotona sylitellään. Vaikka meilläkin mäykkyjä toki rapsutellaan ja välillä lellitäänkin, niin on todettava, että kyllä ne ovat huomattavasti itsenäisempiä. Voihan tuohon sylihakeutumiseen vaikuttaa myös vieras paikka ja omien ihmisten poissaolo.

Pissirallia jatkui edelleen ja asiaa ei ainakaan helpottanut, että herra E oli oppinut merkkailemaan. Pojat siis tulivat uuteen kotiinsa yli nelikuisena ja luulenpa, ettei lähtöpaikassa ole juurikaan sisäsiisteyttä harjoiteltu. On se varmasti vaikeampaa nelikuisena alkaa opettelemaan, kuin kahdeksanviikkoisena. Työtä on vielä jonkin verran edessä, mutta toivon, että pojat vielä oppivat! Kohtahan se meilläkin alkaa taas pissiralli. Minulla ei ole kyllä minkäänlaista muistikuvaa, miten nopeasti tytsyt oppivat sisäsiisteiksi.. Kohtahan se varmaan taas nähdään, miten kauan se vie..
Amalia ei ensin ollut niin järin innostunut vierailusta...
Samppa
Nuokkujat
Huh hellettä!

torstai 20. kesäkuuta 2013

Luolia ja tokoa

Tiistaina pidettiin taas Joensuun alueen kapinallisten mäyräkoirien luolatreenit, eli käytiin Martan kanssa treenaamassa. Mukana oli myös Minttu ja muutama muu russeli. Amalia on kyllä syttynyt luolille ihan täysiään! Kun avasin auton takakontin, alkoi huuto. Kun treenijärjestys oli selvä, kävin koiran autosta ja se veti pilli vinkuen kohti luolastoa. Piti jo koira nostaa syliin, ettei ihan henki lopu ja maahan kaivaudu kovin suuret "sanituskuopat". Amalian mielestä varmaan ikuisuudelta tuntuneen odotuksen jälkeen Amalia pääsi hommiin ja suorastaan sinkosi ahdingon läpi ketun perään ja jäi hakupesälle reikäpellin taakse haukkumaan. Siitä vaan sitten kettu eteenpäin ja koira perään ja hyvin haki koira ketun luolastosta ja päätypesän eteen haukkumaan. Viimeksi treenien pitäjä sanoi, että tarvitsisi hieman rohkeutta lisää, kun meni jokseenkin hämilleen ketun pikkuisen "pusun" jälkeen. Mutta nyt, vaikka otti kosketukset ketusta, koira jäi haukkumaan kettua pesän luokse sopivan lähelle, eli ei peruuttanut liian kauas. Eli rohkeuttakin on saatu lisää sitten viime treenien. Otettiin siinä sitten pari kertaa uudestaan ja homma oli niin mieleistä, että kun aloin nostamaan koiraa pois luolasta, se peruuttikin luolastoon karkuun, eikä meinannut antaa kiinni! Siinä sitten hetki harrastettiin luolakoiranmetsästystä. Lopulta saatiin koira pihalle, niin pääsivät muutkin välillä treenaamaan.

Jäätiin ulkopuolelle odottamaan ja koira huusi ja vinkui koko ajan, kun näki muut työn touhussa. Ajateltiin ottaa vielä toinen lyhyt treeni päälle ja taas koira sinkosi ahdingon läpi, mutta sitten tuli ihan hiljaista. Hiljaisuutta kesti tällä kertaa minusta ikuisuudelta tuntuvan ajan. Siinä jo hieman aloin melkein hätääntyä, että nyt sillä se olkapää petti, kunnes hakupesän luota alkoi haukku kuulua. HUH! Se varmaan nyt jäi sitten haistelemaan muiden hajuja matkalle, kun oli ensimmäisellä kierroksella enimmät vimmat purettu. Lopputreeni sujuikin ihan entiseen malliin. Toivottavasti ei ala jatkaa tuota muiden jälkien haistelua... Nämä treenit kyllä rohkaisivat vielä enemmän selaamaan syksyn koekalenteria. Harmi vaan, kun ainoat lähellä olevat kokeet tulevat meille vähän liian nopeasti ja muut kokeet ovat pitkälti toisella puolen Suomea, mutta kyllä tässä jo neljän mäykyn salaseura suunnittelee pientä koematkailua..


Tänään oli sitten tokon jatkokurssin viimeinen kerta. (Tosin saattaa meillä ensi viikolla olla pikkusen ekstraa..) Hieman nuo minun projektit verottivat treenaamisesta, mutta nyt reissun jälkeen ollaan hieman yritetty kunnostautua ja ajatus onkin, että nyt tosissaan keskityn välillä koirien treenaamiseen, kun ei pitäisi olla mitään erikoista tulossa. Tänään treeneissä tehtiin pysäytyksiä luoksetulossa (vai mikä se virallinen nimi nyt oli). Amalia oli taas ihan sikahyvä! Noita pysäytyksiä ollaan nyt ehkä enemmän treenattu (sekin vähän), niin koira kivasti alkoi heti stopata. Minä olin ihan varma, että Allun luoksetulon vauhti on niin ja näin, mutta yllätyksekseni koira kävi kovilla kierroksilla ja tuli kovaa kohti! Kierrokset olivat niin korkealla, että piti jopa ihan varastaa muutama kerta. Hyvä alku saatiin siis tähänkin.

Treenien lopuksi otettiin rivissä luoksepäästävyys ja paikkamakuu. Luoksepäästävyys sujui jo ilman ylimääräistä hökellystä, mutta paikkamakuu meni tällä kertaa ihan plörinäksi, juuri, kun olin edellisellä kerralla tuntenut edistyvämme siinä. Hieman toisella kentällä oleva pentukurssi häiritsi koirien keskittymistä ja kun sieltä kuului iloinen "tule!", niin melkein kaikki koirat iloisina juoksivat ohjaajiensa luokse. Eli pitääpä treenata häiriöitä. Tämän episodin jälkeen meidän makuusta tuli levotonta. Koira ei meinannut mennä maahan, tai rintakehä juuri ja juuri kosketti maata ja koira pomppasi takas ylös. Huoh... Juuri tätä oltiin alkukurssi hinkattu ja luulin jo, että siinä olisi edistyttty, mutta palataanpa taas taaksepäin. Kaikenkaikkiaan minusta meillä on hyvä alku ja pienellä (välillä vähän isommalla) fiksaamisella alkaa pikkuhiljaa alokasluokan liikkeet olla hallussa. Nyt vaan itseä hieman hirvittää, kun jäädään ilman valvontaa, että miten jatkossa, jos tulee ongelmia joissain liikkeissä, mutta sitten pitää varmaan vaan nykäistä hihasta seuran viisaampia. :)


Ja lopuksi, otan erittäin mielellään vastaan ideoita, miten saadaan mäyräkoira, joka luulee olevansa apina, pysymään poissa keittiönpöydältä. (En usko, että mitkään räminäjutut auttaa, kun on se jo vaikka mitä sieltä niskaansa saanut..) Ja helppo vastauhan olisi, pitämällä kaikki syötäväksi kelpaava pois pöydältä. Ei kait sitä voi koiraltakaan odottaa asioiden muistamista, kun ei emäntäkään muista.. ;)

maanantai 17. kesäkuuta 2013

Lähes 1800 kilometriä myöhemmin

Vietettiin tuossa pitkä viikonloppu Etelä-Suomen turneella ja vaikka koirat jäivät kotiin miehen pikkuveljen vahdittaviksi, niin aika koiramainen reissu kuitenkin oli. Lähdimme keskiviikkona matkaan ja laitoimme tukikohdan Vantaalle ja siitä sitten sykyiltiin ympäriinsä.

Torstaina ajoin pikkuneidin kanssa moikkaamaan Neppiksen ja Himmin kasvattajaa Pöytyälle, jonne myös vein tekemäni väkerrykset. Meillä meni kasvattipäivät toukokuussa sivusuun, niin mukava oli käydä moikkaamassa, vaikkakin ilman koiria. Aika meni höpöttäessä nopeasti ja olisi voinut pidemmäksikin aikaa jäädä rapsuttelemaan laumaa seitsemänviikkoisia karkkarinpentuja, mutta kun tuolle suunnalle lähtiessä pitää keretä moikkaamaan myös sukulaiset, niin jäi juttua jatkettavaksi vielä seuraavaan kertaan.

Perjantaina olikin sitten jännä päivä! Jotkut ovat jo pentuhaaveistani kuulleet, mutta nyt on ilo kertoa, että lähes vuoden odotus alkaa olla ohi! Kävin nimittäin rapsuttelemassa vajaa viisiviikkoista pientä karkeakarvaista portugalinpodengonpoikasta, joka on nyt vielä hieman nimetön, kun ei taas osata päättää. Minä iskin jokunen vuosi sitten silmäni tuohon rotuun ja se on mielessä siitä asti kummitellut. Katselin aina silloin tällöin pentuja, mutta viime vuonna ajattelin, että nyt alkaisi olla hyvä hetki pennulle, kun Himmilläkin alkaa olla joku tolkku päässä. Niinpä aloin ihan tosissaan katsella pentuja ja löysin yhden kennelin sivuilta kaksi suunnitteilla olevaa yhdistelmää, jotka minun silmiin olivat kaikista järkevimmät, kun vertasin muihin kasvattajiin. Osoitin jo syksyllä mielenkiintoni yhdistelmiin ja sitten jäätiin odottamaan. Odotusta kesti kevääseen, kunnes huomasin, että nartut oli astutettu ja sitten sieltä syntyikin ensimmäinen pentue, kaikki poikia. Koska minun hermot eivät suurella todennäköisyydellä kestä narttuja ja uroksia saman katon alla juoksujen aikaan, niin jäin odottamaan seuraavaa pentuetta. Lopulta äitienpäivänä syntyi yksi pieni tyttönen. Varovasti kyselin, raaskitaanko ainokaista maailmalle lähettää ja ilokseni sovimme sijoitussopimuksesta, joka on minulle tuttua käpsyjen jälkeen. Viimein perjantaina pääsin pikkuista moikkaamaan ja kiikutin mukanani Tintin Lemmikistä löytämäni punkan, että tuoksut tarttuisivat siihen ja ensimmäisinä päivinä meillä olisi oma pieni pesäkolo. Pentu oli aivan ihana! Häntä heilui koko ajan, minkä tyttönen jaksoi hereillä olla ja itseasiassa se heilui unissaankin. Todella reipas pieni tyttö! Nyt ei malttaisi odottaa, että kolme viikkoa kuluisi ja saisi pikkutytön hakea kotiin!
Tämmöinen hiihtäjä sieltä on meille tulossa :)


Eikä sitä enää muistanut, miten nopeasti pikkuinen väsähtääkään..

sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Hoitolapset

Perjantaina meille tulivat viikonloppuhoitoon yorkkipojat Samppa ja Eevertti, joista olenkin jo aiemmin turissut. Hieman olivat pojat orpoja piruja isäntäväen lähdettyä ja tietysti heti sen jälkeen piti alkaa poikien elämän ensimmäinen ukonilma, kuinkas muutenkaan. Onneksi meidän tytöt eivät pahemmin korviaan lotkauta ukkoselle, joten ne näyttivät hyvää esimerkkiä, ja kun itse oli rauhassa hyysäämättä ja leikitin poikia, niin ukkonen meni ohi lähes huomaamatta.

Selkeästi Samppa ikävöi enemmän ja olikin aika orpona koko perjantain, mutta onneksi pieni ärrieri reipastui koko ajan ja lauantaina jo komennettiin meidän tyttöjä, kun ne erehtyivät haukkumaan. Pojat olivat hetki hetkeltä paremmin lauman mukana, etenkin Eevertti, joka lauantain iltapissillä ravasi rinta rottingilla mäykkyjen rinnalla! Takapihan aitauksessa juostiin jo rallia pitkin päivää, välillä koko porukalla. Varsinkin Eevertti viihtyi niin hyvin, ettei sitä meinannut saada pihalta sisälle.

Pojat ovat siis vasta noin 5 kk vanhoja, joten pentujutut palasivat mieleen. Olin jo unohtanut, että pennut eivät välttämättä vedä kupillistaan ruokaa kolmessa sekunnissa, vaan välillä saatetaan pysähtyä katselemaan maisemia ja käydään vielä kerran nurkat koluamassa. Ja ehdottomasti pitää useamman kerran tarkistaa, mitä toverin kupissa on.. En kyllä edes muista, oliko kukaan mäykyistä samanlaisia haaveilijoita. Mietin vaan, että voi raukkaparat, jos olisi kupit samassa rivissä hunnilauman kanssa, niin nälkään pojat kuolisivat. Tai sitten se eväs alkaisi maistumaan hiukka paremmin..

Toinen mikä vaati muistelua, oli pissiralli. Miten usein sitä poikia kiikutettiin pihalle ja kärvistelin itikoiden kupattavana, kun prinssi ei pystynyt tekemään pissiä kostealle nurmikolle. Aika hyvin pojat olivat jo oppineet, etenkin Samppa, ja viikonlopusta selvittiin vähin vesivahingoin. Kun isäntäväki palasi reissusta, etenkään Samppaa ei saanut sylistä irti. Viikonloppu meni kokonaisuudessaan hyvin. Pojat kulkivat tosiaan jo hienosti laumassa, mäykyt antautuivat jopa leikkimään, joten niillekin oli mukavaa vaihtelua normaaliin arkeen ja ihan hyvää teki pieni pentukertauskurssi itselle.. ;)

Hieman viikonlopun tunnelmia:

Taas sai pojat jäärään vauhtia

Samppa
Eevertti hyökkää!
Neppis oli välillä sitä mieltä, että itikoita oli ruokittu jo ihan tarpeeksi.
Kamera ei pysynyt vauhdissa mukana
Ja koko porukka otti haukulla vieraat vastaan
Eevertti löysi hyvän unipaikan
Kyllä se omakin punkka kelpasi