tiistai 4. marraskuuta 2014

Syksyn kuulumiset

Nonni, niinhän siinä taas sitten kävi, että marraskuussa jo mennään. Hiukka on mennyt vaihteeksi aikaa viime päivityksestä. Viimeisen kuukauden on kaksijalkainen tulokas pitänyt mammaa kiireisenä, mutta tästäpä tämä rytmi alkaa taas palautua. Hieman kuitenkin loppukesän ja syksyn kuulumisia.

Koko vuoden koiramainen kohokohtahan oli Maailmanvoittaja Helsingissä 8. - 10.8.2014. Podengot olivat tulessa lauantaina 9.8. Harmittelin, kun en löytänyt edellisestä Helsingin Maailmanvoittajasta saatua numerolapunpidikettä vuodelta -98, pikkujuttu, mutta olisihan se ollut hienoa laittaa siihen numerolappu. 16 vuotta aiemmin olin kehässä skottiherrani Pietun kanssa. Nyt tuomarina portugalilainen Vasco Pocas Joao. Jännityksellä kehiä odotettiin Kuopion mitäänsanomattoman reissun jälkeen. Junnunartuissa oli kuusi koiraa ja loppujen lopuksi Kerttu oli junnuluokan neljäs ja laatumainintahan oli taas erinomainen. Kyllä nuo portugalilaiset tietää.. ;) Tässäpä vielä Kertu arvosteku: "14 months, Very Feminine. Nice head. Could have better topline. Good front." Hieman me kummastelimme tuota ylälinjaa, mutta kuitenkin olemme hyvin tyytyväisiä tulokseen! Ja hienosti Kertun kamu Buddy samasta alkukodista oli poitsujen WW-juniori ja Buddy ja Lila ROP-pari! Päivä oli kaikenkaikkiaan mukava, kun sai pyöriä samanhenkisessä porukassa ja Kertulla oli kans sikakivaa leikkiä toisten podengojen kanssa, vaikka nyt ei ihan kunnolla rälläämään päästykään. Ainut vaan, että rahojaan ei meinannut saada kojuihin tuhlattua, vaikka oli vaikka minkälaista tilpehööriä maailmalta..-selkeesti on tullut vanhaksi. Päivän vielä kruunasi viisiviikkoisten pikkupodengojen rapsuttelu Kertun alkukodissa. <3
Todistus, että paikalla ollaan oltu! (Ruusuke tosin piti ostaa...)

ROP-pari Lila ja Buddy

Mini-Kepa

Tää oli ihan hiiwee rakkari!

Kerttua aavistuksen ramas illalla...


Loppukesästä, kun helteet alkoivat helpottaa, päästiin kunnolla viehejuoksun makuun! Useampi kerta kerettiin Kertun kanssa käydä juoksemassa ja Kerttu oli heti alusta asti ihan liekeissä! Kylläpä kuulosti mukavalta, kun vieheen vetäjä totesi jo ensimmäisten treenien jälkeen, että kyllä hän sen juoksun perusteella kokeeseen veisi! Nyt ollaankin jo katsottu hieman noita juoksuvermeitä, että jos sitä ensi kesänä pääsisi ihan tositoimiin. Hilmakin oli kerran mukana juoksemassa. Hilman juoksu vain vaihtui lennosta myyräjahtiin pellolla. Noh, pääasia, että koiralla oli kivaa...

Agility loppui meidän kohdalla jo loppukesästä, kun minä en kyennyt enää mahani kanssa kunnolla juoksemaan. Loppukesä ja syksy olikin meillä lähinnä pitkiä metsälenkkejä, muuten koirat ovat saaneet lomailla. Nyt kun alkaa taas tämä arkirytmi hahmottua, niin olemme päässeet taas pitkille lenkeille ja jospa tässä joku päivä eestyisimme ihan aksahallillekin!



lauantai 9. elokuuta 2014

Täyttä laukkaa Sorsasalon raviradalla

Hiukka nyt laahaa päivitykset jäljessä, mutta vaati hiukka toipumisaikaa kolmen päivän näyttelyrumban jälkeen. Taas huomasin pyörtäneeni päätökseni "ei useamman päivän näyttelyreissuja kotoa käsin" ja niin taas kerran löysin itseni kolmena iltana ajelemassa kuin Finnair -illaksi kotiin.

Huonoin mahdollinen tuuri sattui kehien kanssa, nimittäin JOKA ainoa päivä käpsyt ja popot olivat erittäin peräkkäin, ellei jopa päällekkäin. JOKA päivä kehät olivat mahdollisimman kaukana toisistaan niin, että JOKA päivä sai vetästä kunnon spurtin mäyriskehästä podengokehään ja toivoa, että kerkeäisi. Onneksi äitini oli apukäsinä, koska niinhän siinä kävi, että perjantaina myöhästyin noin kolme minuuttia ja lauantaina Kerttu oli tulossa jo takaisinpäin, kun juosta tikitin kohti podengokehää. (Tähän välihuomautuksena myöhempiä lukemiskertoja ajatellen, että lämpötila oli siis apauttiarallaa +30 celsiusta.) Sunnuntaina olikin sitten jännät paikat, kun olin yksin liikenteessä, mutta onneksi toisen Dixon-kasvatin emäntä otti Kertun hoiviinsa ja lupasi viedä kehään, jos minua ei näy. Mutta ihmeekseen mäyriskehä rullasi yli odotusten ja popot olivat reippahasti myöhässä, joten kun juoksin suoraan mäyriskehästä popokehään, niin jouduin jopa odottamaan. Himmin arvostelukin jäi matkasta, mutta onneksi tapaamani ystävälliset mäykkyihmiset ottivat sen ja vielä toivat popokehän laidalle asti. Mutta voin sanoa, että kylläpä soijaa pukkas kehien väliä laukatessa!

Tuloksilla ei nyt hirveästi päästy juhlimaan. Kaivoin siis Neppiksenkin naftaliinista pariksi päiväksi, kun ajattelin viedä kehiin vielä kerran ennen veteraaneja.Tuloksena Neppikselle perjantaina eri ja lauantaina eh. Hilmis oli mukana koko kolmen päivän rumban vetäen tasaista eri-linjaa, kahtena päivänä sa:n kera ja viikonlopun paras oli paras narttu 3 -sijoitus. Kertun arvostelut vaihtelivat puolestaan hyvästä erittäin hyvään. Tällä kertaa en jaksa kirjoittaa kahdeksaa arvostelua puhtaaksi tänne.

Ilo oli muuten tänä viikonloppuna huomata, miten ystävällisiä tuomareita näissä kehissä pääosin oli. Lauantaina oli podengokehässä kuitenkin ollut tuomari tai tuomariharjoittelija (jäi minulle vähän epäselväksi, kun en kerennyt paikalle), joka käyttäytyi todella töykeästi yhtä koirakkoa kohtaan. Kyllä, vaikka kuinka koira ei miellyttäisi, voisi sen arvostella asiallisesti nolaamatta osallistujaa, joka kuitenkin on maksanut useamman euron siitä lystistä, että haluaa kuulla arvostelun koirastaan. Onneksi tämä osallistuja oli käynyt antamassa palautetta näyttelyn järjestäjille, joten luulisi hieman hillitsevän arvistelijan kielenkantoja. Mutta pääosin tuomarit olivat erittäin mukavia ja asiallisia, ja kyllä siitä jää itsellekin todella hyvä fiilis, kun tuomari juttelee mukavia ja kertoo ystävällisesti mistä pitää/ei pidä ja ennen kaikkea kohtelee nätisti koiria! No mutta nyt Neppiskin on palautettu taas naftaliiniin ja Hilmiskin saa jäädä hetkeksi telakalle. Katsellaan mitäs tässä keksisi..


No jos ei Kuopiosta tullut menestystä, niin ajattelin sitten tiistaina vetäistä Kepan kanssa kenraaliharjoitukset mätsärissä maailmanvoittajaa varten ja siinä hetken mielijohteesta nappasin Hilmankin mukaan. Tottakai minun tuurilla TAAS koirat olisivat olleet yhtäaikaa kehissä, mutta onneksi noissa mätsäreissä maltetaan odotella. Ainut huono puoli, että kerettiin Hlman kanssa ensin kehään, joten lennosta vaihdoin koiran ja hiukka jäi tuo lento päälle Kerttuun, joka tosiaan oli valmiina lentämään ympäriinsä, kun kehään mentiin. Tuloksena lennokkaasta esiintymisestä sininen nauha ja jatkettiinkin heti sinisten kehään, jossa jo ajoittain maltettiin seisoakin, joten suureksi hämmästyksekseni Kerttu sijoittui sinisten nuorten kakkoseksi! Aika hyvin! Hetkeä aiemmin Hilma oli voittanut punaisten aikuisten ryhmän ja sieltä jatkettiin sitten BIS-kehään, jossa Hilma jaksoi edelleen esiintyä ja tyylikkäästi Hilma veikin lopulta voiton kotiin! WAU! Ja olipa hienoa palkintoa; ruokaa, herkkuja, pokaaleja, takkia ja fyssarilahjakortti, jolla taitaa kylläkin Amalia päästä hoidettavaksi. Taidetaan me keskittyä hetkeksi näihin mätsäreihin! :D
Kuva Tiina Peltonen

Kuva Tiina Peltonen

Kuva Tiina Peltonen

sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Vinttarierkkari 19.7.2014

Pienellä  viiveellä tulee päivitys, mutta tulee kuitenkin. :) Viikko sitten olimme siis Helsingissä Tuomarinkartanon vinttikoirakeskuksessa vinttikoirien erikoisnäyttelyssä, jossa oli mukana myös se osa  vitosryhmää, joilla on rata- ja maastojuoksuoikeudet, eli näyttely oli myös podengojen erikoisnäyttely. Hirmuisessa helteessä pakkauduimme paikalle odottamaan mielenkiinnolla, mitä tuleman pitää. Kyllähän minä tiesin, että Kerttu on nätti, mutta että miten nätti!

Tuomarina oli Vitor Veiga Portugalista ja kaikenkaikkiaan pieniä karkeakarvaisia podengoja oli paikalla 24 kappaletta. Ensin junnuluokassa Kerttu arvosteltiin erinomaiseksi ja kilpailuluokassa sijoittui ensimmäiseksi napaten ainoan sa:n (muistaakseni) neljän junnunartun porukassa. Oho.. Sitten jatkoimme paras narttu -kehään, jossa meidät sijoitettiin myöskin ensimmäiseksi. Vaude! Lopulta roppikehässä kisasimme toisen junnu-Dixonin kanssa ja hetken pähkättyään tuomari totesi Kertun olevan rotunsa paras! WOW! Täytyy sanoa, että vaikka minä tiedän sen olevan nätti, niin enpä olisi aamulla herätessä arvannut! Hieman myöhemmin kilpailimme vielä BIS-podengo-kehässä, sekä tietysti ryhmäkehässä, mutta näissä emme enää sijoittuneet. Mutta olipahan päivä! Ja vielä hirmuisesti saimme palkintoja mukaan ja juuri tänän vuonna oli päätetty luopua kiertopalkinnosta, jonka saamme pitää hyllyä koristamassa, harmi.. ;)

Tässäpä vielä Kertun arvostelu:

"Typical, exc. head, eyes, ears, pigmentation. I would like better teeth. Exc. neck & topline, correct angulations, exc. tail & coat, correct movement"

Ja tietysti muutama brassailukuva:
VSP:Dixon Bauer & ROP: Dixon Curio, Kuva: Hanna-Leena Kujala
Helppo hymyillä

Kuva: Hanna-Leena Kujala

Kuva: Hanna-Leena Kujala

Nyt meillä onkin tälle kesälle vielä kaksi viikonloppua näyttelyitä. Viikon päästä vietämme kolme päivää Kuopiossa, jossa myös Hilma ja Neppis ovat mukana, ja 9.8. suuntaamme Kertun kanssa maailmanvoittajaan Helsinkiin, saas nähdä miten meille käy!


sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Meidän ensimmäinen mejä-koe

Ohhoijjakkaa, nyt on kyllä kaikkensa antanut olo, mutta pakko rustata viimeisillä voimilla tapahtumat, kun ne ovat vielä tuskaisesti muistissa. Tänään oli siis Hilmiksen ihan ensimmäinen mejä-koe Nurmeksessa, järjestäjänä Itä-Suomen Mäyräkoirat. Tavoitteena oli lähteä hakemaan jonkinlaista tulosta, mutta eihän se sitten ihan niin mennyt kuin piti...

Eilen Hilmis sai jäädä vielä kotiin, kun ajelin Nurmekseen jälkien tekoon. En ajatellut yöpyä majalla, kun eihän tuo 129 km suuntaansa ole niin paha. (Eipä vissiin!) Vaikka monet kesät keskenäni olen jälkiä tehnyt, niin oli se aika jännää lähteä ihan oikeaa koejälkeä suunnistamaan kompassin kanssa. Onneksi parinani oli mejä-konkari, joka opasti minua koko jälkien teon ajan. Ensin käytiin tekemässä voittajaluokan jälki, mikä meni minulla aikalailla ihmetellessä, kun en ollut semmoisesta nähnyt kuin kuvia. Tämän jälkeen lähdettiin "minun" jäljelle, joka minun tänään siis piti opastaa. Siinä sain sitten testata omia suunnistustaitojani ja olihan se aavistuksen (ellei vähän enemmän) hitaampaa, kuin konkarin jälkien teko, mutta onneksi en ollut yksin suunnistamisen kanssa, vaan sain neuvoja ja apua koko ajan. Jäljet saatiin valmiiksi ja ajelin kotiin nukkumaan muutamaksi tunniksi.

Aamulla kello soi 04:00...ja 04:10....ja 04:20...ja....miksen voinut olla siellä majalla yötä???? Lopulta sain kammettua itseni ylös, vedettyä vatteet niskaan, pakattua kamikset ja onnistuin koomastani huolimatta ottamaan jopa oikean koiran kyytiin ja eikun vaan keula taas kohti Nurmesta. Hyvissä ajoin ehdimme perille odottelemaan ylituomarin puhuttelua, jonka jälkeen oli laukauksensieto, jossa ei Hilmalla ongelmia. Ja tämän jälkeen taas odottelemaan. Olin oppaana ryhmäni toisella jäljellä ja koira jäljestäisi neljännellä. Oppaana olokin oli jännää, kun mietin vain, etten onnistuisi meitä eksyttämään, mutta hyvin siitä selvittiin. Sitten vaan taas majalle odottamaan omaa vuoroa.

Lopulta oli meidän vuoro ja toivoin, että koira olisi saanut pahimmat höyryt jo purettua aamupäivän mittaan, mutta vielä oli höyryä näköjään jäljellä. Alkumakauksen Hilma otti hyvin, jonka jälkeen lähti menemään jälkeä pitkin ja alku näytti hyvältä, mutta sitten tapahtui jotain. Koiran hännän liikeestä oikein näki, että nyt on nenässä jotain muuta ja niinhän se veti semmoisen 90-astetta sivulle hajun perään, eikä kehotuksista huolimatta palannut jäljellä. Hukka. Koira palautettiin jäljelle ja taas mentiin pätkä eteenpäin, kunnes taas tiukka kurvi jonkin muun hajun perään, eikä palannut kehotuksista jäljelle. Hukka nro 2. Taas koira palautettiin jäljelle, jonka jälkeen mentiin hetki suoraan, kunnes neä vei nyt jäljen toiselle puolen, jossa oli keko tämmöistä hakkuuroskaa (vai miksi sitä nyt sanoisi) ja koira alkoi hullun kiilto silmissä pyöriä se ympärillä ja kaivautua kasaan. Liekkö ollut jonkin elikon pesäkolo siellä alla, mutta koira ei kuullut ei nähnyt mitään muuta, vaan tuomari tuomitsi kolmennen hukan ja se oli se meidän koe siinä. Just great. Vedin koiran pois kasasta ja sovimme, että menisin jäljen loppuun oppaan kanssa, kun tuomari lähtisi jo seuraavalle jäljelle. Niin mitäpä tekee meidän Hilma, kun lähdetään jatkamaan? No alkaapa sitten jäljestää tarkasti! Ei sanonkomikä! Koira ottaa ensimmäisen makuun tarkasti ja jatkaa jälkeä oikeaan suuntaan. Toinen osuus mennään hyvin ilman suurempia poikkeamia. Toinen makaus löytyy, kolmas osuus löytyy. Dippadappaduu...... Ainoastaan vähän ennen kaatoa koira ottaa vainun ilmasta ja alkaa vetää autolle päin. Olisiko voinut ottaa vainun, kun sorkka käytiin kaadolta, vai olisiko sitten haistanut auton. Vaikea sanoa. Pitikin sattua niiden metsänelukoiden kulkureitit ekalle pätkälle! Tiedänhän minä, että Hilmis on hakki riistan perään ja tämä oli se mitä pelkäsin. Hirveästi ei lämmittänyt tuomarin onnittelut, miten minulla on niin riistaviettinen koira. Minkäs se nenälleen mahtaa...

Tässä vielä koeselostus, Tuomarina Kati Huovila:
"Haistettuaan alkumakauksen itsenäisesti jäljelle. Hilma etenee innolla häntä vispaten varvikossa maa- ja ilmavainua käyttäen. Kirsu nousi jäljen vasemmalle puolelle, minne innolla, hukka. Hetki tarkkaa jäljestystä ja taas koneuralla kirsu nousi, jatkaen innolla, hukka. Ennen 1.makauskulmaa kirsu nousi oikealla olevalle risukasalle päin. Hilma kaivoi innolla, kehotukset eivät auttaneet, vaan jatkoi poispäin, hukka. Riistaintoinen pikkujäljestäjä ei tänään jaksanut keskittyä verijälkeen."

No mutta tuloksesta huolimatta viikonloppu oli äärimmäisen mielenkiintoinen ja opettavainen, sekä tuli vietettyä mukavassa seurassa. Lopuksi vielä yhteenveto viikonlopun tärkeimmistä opetuksista:
- Kompassissa on semmoisia astelukuja, jotka ovat yllättävän näppäriä suunnistaessa. (Ei siis tarvitse tuijottaa pelkkiä nuolia)
- Vaikka itse treenaa "perusmetsässä", koejälki voi olla suolla.
- Jos on niin fiksu, että tajuaa ottaa varahousut ja sukat, niin pitäisi tajuta ottaa myös varakengät. Ne kuivat sukat ei pitkään lämmitä suonsilmässä uineissa läpimärissä tennareissa.
- Hankintalistalle kunnon kumpparit.
- Oikean koejäljen tekeminen/suunnistaminen (ja opastaminen) ei loppujen lopuksi olekaan mitään kvanttifysiikkaa, vaan siitä selviää näköjään lyhyellä matikallakin.

sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Mutkat suoriksi! sanoi Himmi

Tässä nyt näyttäisi aikalailla varmalta, että monen kesän yrittämisen  jälkeen meillä on ainakin yksi paikka viikon päästä olevaan mejä-kokeeseen (Wuhuu!! \o/ ), joten olemme yrittäneet hioa jäljestystä huippuunsa. Kokeeseen yritän siis saada paikkaa Hilmikselle, joka tarvitsisi tulosta ulkomaankehiä varten, sekä Neppikselle, josta AVO1-tuloksella tulisi Suomen muotovalio.

Ilokseni olen huomannut, että Hilman viimesyksyiset hiirenmetsästykset kesken jäljestämisen ovat karisseet pois lähes kokonaan, mutta tilalle on tullut uusi riesa: makuilta jatkaminen suoraan, kun jälki kääntyy 90-astetta. Minä en siis ihan oikeasti tiedä mitä sen päässä liikkuu, kun se saattaa vetää useamman metrin suoraksi, kunnes se saattaa jopa ihan itse tajuta, että se jälki ei jatkukaan enää sinne. Sitten alkaa hötkyily, että mihis tässä nyt pitäis mennä. Nyt olenkin tehnyt Himmille ihan lyhyttä jälkeä, että tulisi niitä käännöksiä treenattua, mutta en tiedä saadaanko tässä viikossa ihmeitä aikaiseksi.

Neppis puoelestaan jäljestää satavarmasti. Käännöksetkin menee tarkkaan, mutta onegelma on se vauhti. Juuri tänään otin aikaa ja sillä meni n. 5 min/100 metriä, joka olisi sitten ihan maksimiajan rajoilla. Ei saisi tulla oikeastaan minkäänlaista mokaa, joka veisi yhtään aikaa jäljestämiseltä.

Nyt minulla on siis oikeastaan ongelmana, että vienkö kokeeseen koiraa, joka tekee hyvin töitä, mutta saattaa hötkyilyllään haparoida, vai vienkö koiran, joka tekee varmasti, mutta aavistuksen liian hitaasti. Vielä oman jännityksensä tähän tuo ohjaajan polvi, joka päätti sitten 10 vuoden tauon jälkeen alkaa prakaamaan just nyt. Tänään aamulla siis lyhyet jäljet treeniä, muuten normipäivä, ja nyt sitten ei taas kävelläkään. Toivottavasti huomenna olisin viisaampi.

Ja onhan se Amalia ja Kerttukin saaneet jäljestää kanssa. Amalia on edelleen ihan perushötku itsensä. Makuut ja kaato löytyy, vaikka nupit kaakossa käydäänkin välillä vähän sivupoluilla. Ilokseni huomasin tänään, että selkeästi Kertulla on lamppu syttynyt jäljestämisen kanssa. Jos vielä pari kertaa sitten metsään pääseminen tarkoitti pelkästään juoksemista ja jälkiliinassa poukkoilua, niin tänään vaikka jäljelle käveltäessä käpälät eivät taas maata koskettaneet, mutta jälki mentiin tarkasti nuuskutellen kaadolle asti. Kerttuhan tekee vielä tuoretta ja lyhyttä jälkeä, mutta selkeästi nyt voisi hieman jo matkaa pidentää.

Nomutta me jäämme jännittämään kuinka tässä tulee käymään, ja mahdollisiin tuloksiin palataan viikon päästä, jos sieltä tulee nyt mitään kirjoitettavaa..

tiistai 27. toukokuuta 2014

Wannabe-vinttarit

Sunnuntaina Pohjois-Karjalan seurakoirat järjestivät Pyrähdys-tapahtuman, joka oli leikkimielinen juoksukilpailu kaikenrotuisille koirille. Tarkotuksena juosta 100 m vieheen perässä. Sää oli hellelukemilla, mutta päätin kuitenkin lähteä tytsyjen kanssa katsomaan, kun parina edellisenä vuotena emme olleet päässeet osallistumaan ja olisihan tarkoitus Kertun kanssa jokatapauksessa tutustua enemmänkin viehejuoksun saloihin.

Paikalla oli mukavasti varjoja ja ratakin varjon puolelle, joten päätin antaa kaikkien muiden paitsi päävalmentajana toiminen Amalian antaa kokeilla juoksua. Olimme paikalla viimeisten joukossa, joten niinhän siinä sitten kävi, että meidän tytöt olivat kolme viimeistä minien sarjassa. Emäntä sai varmaan parhaan hien pintaan, kun juoksi ensin maalilinjalle vastaanottamaan ensimmäistä ja sitten laittamaan uutta lähtöön ja taas ottamaan vastaan ja lähtöön ja vastaan. Lopulta maalilinjalla koko nelikko "kerää koko sarja"-tyyliin. En nyt tiedä juoksiko koirat miten vieheen perässä vai lähinnä mamman luokse, mutta kiva oli kokeilla ja Kertun kanssa kyseltiinkin jo sitten varsinaisia treenejä, joihin olisi tarkoitus osallistua kesän mittaan.

Lopputuloksissa Kerttu oli meidän kolmikon nopein ajalla 15,29, Hilma hiukka hitaampi ajalla 10, 18 ja Neppis sarjan jumbo ajalla 27, 60.

Porukka sai tasaisin väliajoin vettä niskaan viilennykseksi ja Amalia ilmeestä kyllä pystyi hyvin päättelemään mielipiteen asiasta..

Päävalmentaja oli rauhallisen luottavainen odottaessaan tiimiään maalilinjalla

Himmi pinkoo

Neppis tykittää

Kerttu kerkes vilkuilla myös yleisöä

Mutta loppumatkasta juoksemisen riemu voitti!

Maalilinjalla "kerää koko sarja"

Illalla olikin sitten pikkasen väsynyttä porukkaa kotosalla...




Jotkut ei päässeet edes kunnolla makuulle, kun uni vei voiton..

perjantai 23. toukokuuta 2014

Aksamölleissä pitkästä aikaa!

Huh hellettä! Kyllä on säät suosineet viikon ajan, eikä hirveästi ole emäntä tai koiratkaan jaksaneet muuta kuin olla. Tiistai-iltana hieman skarppasimme ja suuntasimme aksamölleihin. Tosin koirat olivat niin laiskalla päällä kotona, että kovaa vauhtia en odottanut, mutta ajattelin jokaisen kanssa käydä yhden radan juoksemassa.

Amalia ja Kerttu osallistuivat vvv-radalle (vauvat, vanhukset ja vaivaiset), joka koostui vain ja ainoastaan putkista. Juuri sopiva tälle kaksikolle, kun kumpikaan ei enää/vielä hyppyjä tee. Ensin mentiin Amalian kanssa radalle, joka teki puhtaasti, mutta vauhti oli normaaliakin hitaampi, mikä johtui ihan täysin helteestä, sen huomasi koko koiran olemuksesta, mutta pääsipähän vaivainenkin pitkästä aikaa aksaamaan. :) Viimeisenä radalle lähti Kerttu, jonka kanssa lupasin tarjota yleisölle huumoripläjäyksen. Mutta sehän kuitenkin näytti aikalailla aksalta! Mitä nyt käytiin välillä tuomari moikkaamaassa ja suoritukseen liittyvä huumori tuli kyllä suoraan ohjaajasta, joka ei pysnyt ollenkaan koiran vauhdissa! Ensimmäinen virhe oli lähteä yhtäaikaa liikkeelle pitkän suoran putken takaa. Ohjaaja kun sai kiihdytettyä massan täyteen vauhtiin, meinasi se jyrätä podengoparan, joka ehti jo putkesta tulla katsomaan suoraan ohjaajan jalkoihin, et mihin sitten mennään. Epämääräisen viittoilun kanssa saatiin putkiralli läpi, mitä nyt pari väärää putkenpäätä mentiin, mikä meni surkean ohjauksen piikkiin, mutta oli kyllä ilo huomata, että kyllä se sinne menee, minne ohjaakin, kun vaan osaa kunnolla ohjata! ....ja voi hyvä elämä, että minä oon NIIIIIIN nesteessä tuon vauhdin kanssa.... Mutta lopputuloksissa sovimme, että Amalia ja Kerttu ovat jaetulla kolmannella sijalla, kun molemmat tekivät niin hienosti!


Äly ja Väläys pääsivät puolestaan mölliradalle, joka oli kivan helppo. Radalla oli kuitenkin pari pommia, joihin pelkäsin Hilman sortuvan, kun se saattaa välillä ihan itse haluta päättää mikä este suoritetaan, yleensä se on putki tai puomi. Ensin radalle kuitenkin lähti Neppis. Treeneissä esiintyvästä haistelusta ei ollut tietoakaan ja koira teki ihan intopinkeenä! Neppikselle nolla! Sitten Hilmiksen vuoro, joka on se pahempi haistelija. Mutta ei, Hilmakin teki täysillä ja malttoi kuunnella. Pari kertaa piti ääntään hieman korottaa, kun meinasi kirsu viedä Hilman mielestä kivemmalle esteelle. Radalla pysyttiin ja myös Hilmalle nolla! Lopputuloksena meidän pikkulikat ottivat kaksoisvoiton Hilman ollessa 75 sadasosaa Neppistä nopeampi! Voi hyvä elämä, että iski taas se kipinä kisoihin...kun vain löydettäisi se yhteinen sävel niissä kepeissä...



Viikolla piti myös käydä ajamassa ihan pienet verijäljet, koska olemme varasijapaikalla viikonlopun mejä-kokeeseen, johon tuskin kannattaa enää elätellä toivoa... Hilma, joka kokeeseen siis olisi menossa, jäljesti ihan kivasti, kunnes piti taas lähteä metsästämään jotain halavatun hiirtä. Kun sain taas saalistajan takaisin jäljelle se jäljesti tarkasti loppuun asti. Mitenköhän suuri rike se on, jos kokeessa kesken jäljestämisen käy hiirimetsällä... Lyhyet jäljet oli tehty myös Amalialle ja Neppikselle, jotka jäljestivät edelleen omaan tyyliinsä: Amalia hullun kiilto silmissä poukkoillen ja Neppis hitaasti, mutta tasaisen varmasti. Neppiksen jäljestämisvarmuus taas sai minut miettimään senkin kokeeseen ilmoittamista, niin voisi siitäkin vielä tsämppioonin saada... Kertulle oli ihan minimini pätkä. Alkumatkasta ei mitään käsitystä jäljestämisestä, vaan neidin mieli olisi tehnyt juoksemaan. Lähempänä kaatoa selkeästi hoksattiin, "et hei, täällähän haisee nyt joku! " ja nenä maassa koira kulki kaadolle pari viimeistä metriä. Kaadolla sorkkaa haisteltiin taas suurella mielenkiinnolla, mutta pienessä podengossa se ei ainakaan vielä herätä yhtä suuria tunteita, kuin mäyriäisissä. Tänäkin kesänä kokeillaan tuuriamme päästä kokeisiin, kun Hilmis sen tuloksen saisi, kun esim. Norja päätti (ainakin) tänä vuonna olla hyväksymättä PIKA-koetta, joten mejä-tuloksen kanssa päästäisi sitten reissuunkin!

maanantai 19. toukokuuta 2014

Vuoristorataa Joensuun kehissä

Viikonloppuna oli taas jokavuotiset Joensuun näytelmät, lauantaina kansainvälinen ja sunnuntaina kansallinen näyttely. Tällä kertaa mäykyt saivat jäädä kotiin ja kehiin lähdettiin vain Kertun kanssa molempina päivinä.

Suunnistimme lauantaiaamuna raviradalle, joka muistutti edellisen viikon sateiden jälkeen suurinpiirtein pesusientä, mutta onneksi se ei Kerttua haitannut (mäykyt ois saattanu olla toista mieltä..). Vaihteeksi kiireellä kirmasimme kehän laidalle, kunnes kuulimme kehän olevan hieman myöhässä. Mutta kehän laidalta löytyi heti samanhenkistä porukkaa ja mikäpä siinä Kertun oli lajitovereiden kanssa hengaillessa, kun samantien kävivät leikit yksiin. Se jäikin sitten päivän parhaaksi anniksi. Siinä sitten ehtikin hyvin katsella aiempia rotuja ja alkaa jännittämään, kun seurasi tuomaritädin tiukahkoa linjaa. Viimein koitti sitten meidän vuoro. Kerttu esiintyi kivasti, mitä nyt nenä yritti vetää maahan ja vapaa seisotus ihan onnistunut, kun piti pällistellä ympäriinsä. Kerttu sai hyvän arvostelut, mutta purennan vuoksi lopputuomio oli hylätty. Kertun arvostelu kokonaisuudessaan:  

" 1 v. narttu, jolla hyvät mittasuhteet, hyvä kaula ja ylälinja, hyvä pää ja ilme, hyvät korvat. Alaleuka saa vielä vahvistua, tänään alapurenta, vaikuttaa palkintosijaan. Eturintaa tarvitaan lisää, hyvä rungon tilavuus, hieman luisu lantio, hyvä takaosa, sopivasti kulmautunut edestä, hyvät suorat eturaajat, kapeat takaliikkkeet, sivuliikkeessä reipas askel, hyvä karvan laatu, reipas käytös" 
- Tuomarina Tuula Savolainen

Olihan se aika kylmä suihku, vaikka tottakai minulla tiedossa oli, että purenta voi tuloksiin tulla vaikuttamaan, kun se ei ole (toivottavasti) vielä täysin kehittynyt, vaan toiselta puolen hampaat menvät hintsusti alapurennan puolelle. Mutta me toivomme parasta, että ne parit viimeiset hampaat loksahtavat vielä kohdilleen!

Lauantai-illan metsälenkki koirien kanssa mukavasti tuuletti päätä ja sunnuntaina kehiin lähdettiin hyvillä mielin, joskin odotukset eivät olleet hirmu korkealla sattumeesta syystä. Kerttu esiintyi kehässä edellistä päivää paremmin. Hajut eivät kiinnostaneet enää niin paljoa ja nyt pystyi seisomaan paikallaankin, eikä tarvinnut kuikuilla joka suuntaan. Tuomari syynäsi Kertun tarkkaan, myös ne hampaat ja arvelin, että siihen taas tyssäsi. Mutta ei. Saimme junnuluokasta erin sa:n kera ja koska paras narttu -kehään ei enää selvinnyt muita, niin kävimme vaan pokkaamassa Kertun toisen sertin ja koska yhtään urosta ei ollut paikalla, niin saimme rop-ruusukkeen mukaan samalla reissulla. Olihan uskomatonta! Kertun arvostelu sunnuntailta:

"Lovely head and expression, excellent ear set, lovely dark eyes, excellent neck and back, lovely tail with white tip, excellent angulated behind, nice long brisket, moves really good from side, nice size, good coat, excellent, very well presented"
- Tuomarina Anette Edlander, Ruotsi

Siinäpä hieman häkeltyneenä jäimme odottamaan ryhmäkehiä paahtavassa auringossa. Koiralle onnistuin löytämään varjopaikan, mutta emännän oli tyytyminen yrittää välttää auringonpistos muilla konsteilla. Hieman ennen ryhmäkehien alkua lähdin viemään enimpiä kamiksia autolle, yksin kun liikenteessä olin, niin matkallapa joku emäntä meinaa tulla bajamajasta raamit kaulassa juuri meidän kohdalla ja tästäkös sätkyt vetäistiin! Tämän jälkeen haukuttiinkin sitten kaikki hiemankin poikkeava, kuten häkkienkuljetuskärry (joita oltiin nähty jo useampia viikonlopun aikana) ja kiljuvat lapset (joita yksi kovaääninen on jo kotioloissa). Arvelin, että nythän se riemu repesi, kun pitäisi mennä isoon kehään täynnä vieraita koiria ja koira tuntuu nyt sätkyvän kaikkea. Hetken jo mietin, että lähtisinkö kotiin, mutta päätinpä kuitenkin lähteä nollaamaan tilannetta ison kehän kulmille. Siinä sitten rauhoituttiin ja kuin tilauksesta sattui paikalle pari tuttua, jotka tulivat oikein mielellään rapsuttelemaan Kerttua ja syöttämään nakkia ja hetken päästä mistään sätkyistä ei ollut enää tietoakaan. Kokoontumiskehässä Kerttu ei ollut moksiskaan muista koirista, ilmeisesti viikonlopun aikana oli saanut tarpeeksi rällätä muiden kanssa, kun ketään ei jaksettu enää haastaa leikkiin. Tai noh, ihan pikkusen takana tulevaa sileää popoa, mutta se ei oikein lämmennyt ajatukselle, niin annettiin senkin olla vain ylhäisessä yksinäisyydessään. Ryhmäkehässä tytsy liikkui hyvin ja jaksoi seistä hienosti, vaikka pitkä päivä oli jo takana. Se itseasiassa seisoi vapaasti seisottaen parhaiten mitä koko viikonloppuna! Ryhmistä päästiin kuitenkin hyvin nopeasti kotiin, mutta kylläpä minä olin ylpeä rälläpennusta, joka käyttäytyi kuin iso tyttö! :)

Virallisia pönötyskuvia ei nyt tältä reissulta ole handlerin käsien rajallisuuden vuoksi, mutta ei sitä ihan ilman brassailukuvia voinut paikalta lähteä.. ;)


maanantai 21. huhtikuuta 2014

Huolta ja iloa pääsiäisviikolla

Onpahan ollut lähes koko tunneskaala käytössä tällä pääsiäisviikolla! Alkuviikosta voin sanoa, että säikähdin todella pahasti Amalian kanssa! Tiistaina Allu volahti porsastellessaan yksinään keittiössä ja paineli leivinuunin alle. Ihmettelin, mikä ihme sille tuli ja olin katsovinani ensin, että toisesta kulmahampaasta olisi lohjennut pala. Koira kuitenkin liikkui suht' normaalisti ja nappasin sen mukaan aksatreeneihin, jossa tehtiin muiden vuoroja odotellessa muutamia hassuja tokoliikkeitä ja koira teki innolla. En sitten kummemmin huolestunut, kunnes illalla oltuamme hetken kotona koira vaikutti selkeästi kipeältä. Aloin huolestua, mikä voisi olla kipeä ja kopeloin koiran monta kertaa läpi, eikä se aristanut mitään kohtaa. Kolusin kuitenkin lääkekaapin läpi ja kirosin, kun mikään ei ollut enää järissään. Löysin yhden lääkkeen ja olin jo annostusohjeita etsimässä, kunnes tajusin sen olevan antibiootti. Eikun jatkamaan etsintöjä ja onnekseni löysin kuitenkin kipulääkkeen, joka olisi järissään vielä kuukauden päivät.

Aamulla koira oli pirteämpi ja liikkui hyvin, joten en niin murehtinut. Iltapäivällä kotiin tultuani koira oli kuitenkin todella huonona. Se vapisi ja tutisi paikallaan. Yksityinen lekuri oli enää auki, mutta ei toivoakaan, että sinne olisi saanut aikaa, ei edes samalle viikolle. Sain koiralle kuitenkin äipältä kipulääkettä pahimpaan ja aloin taas käydä koiraa läpi. Siinä tunnustellessani luultavasti laukaisin selässä jonkin noidannuolen/krampin, kun koira lakkasi liikkumasta kokonaan. Se vain tärisi ja tutisi paikallaan, eikä takajalat ottaneet päälle. Voin sanoa, että säikähdin kunnolla! Ensimmäisenä mielessä mikäs muu kuin mäyräkoirahalvaus. Itku kurkussa soitin päivystävälle, joka soitti meille apteekkiin kipulääkettä ja lihasrelaksanttia. Aiemmin antamani kipulääke alkoi pikkuhiljaa vaikuttaa ja pahin tutina hävisi, mutta koira ei halunnut liikkua lainkaan, eikä jalat kantaneet kunnolla. Hain lääkkeet ja annoin samatien lihasrelaksanttia. Tunti lääkkeen antamisen jälkeen koira oli jaloillaan. HUH! Kylläpä olo huojentui! Kipulääkettä jatkettiin kuurina ja liikuntaa rajoitettiin muutama päivä, mutta nyt pomo on ollut jo parina päivänä lenkillä mukana, eikä kipeytymisen merkkejä ole ollut havaittavissa. Pitkä aika olikin Amalian edellisestä rempasta ja toivotaan, ettei ihan heti uutta tule!

Neppis hoitaa <3

Pari päivää meni potilasta hoitaessa ja pitkäperjantai agilitykisoissa talkoillessa ja haaveillessa, että ehkä mekin vielä jokin kaunis päivä päästään kisoihin asti! Lauantaina olikin sitten toisenlaiset kisat, nimittäin Kertulla elämänsä toiset kauneukilpailut, jotka menivätkin aivan huikeasti! Kauhulla odotin, miten kehä tulisi sujamaan, kun paikanpäälle päästyämme koiran jalathan eivät koskettaneet maata seuraavaan tuntiin, olihan sitä autossa pitänyt olla paikallaan niin kamalan kauan ja olihan siellä paikanpäällä ihan hirveästi ihmis- ja koirakavereita, joita olisi pitänyt kaikkia päästä moikkaamaan! Keskityttiin siinä ennen kehää lähinnä rauhoittumaan ja kokeiltiin, pystyikö alustalla ottamaan raviaskeleita ollenkaan.

Yllättäen kehässä käpälät koskivatkin alustaa, vaikka välillä meinasi nostaa laukalle ja aika hyvin pystyttiin myös seisomaan paikallaan ja meidät päästettiinkin jatkamaan paras narttu -kehään, jossa toinen koira oli valioluokan narttu, jonka kanssa Kerttu olisi luultavasti halunnut leikkiä, kun edellä kävely ei oikein ottanut onnistuakseen. Tuomari totesikin meille hyvin kauniisti, ettei ihan vielä ole valmis isoon kehään ja sijoitti meidät toiseksi. Ja koska ensimmäiseksi sijoittunut oli jo valio, niin meille napsahti eka serti! WOW! Ja arvostelu oli taas huikea: "Very good type, excellent propertion in body, very good coat, good angulation in front and rear, needs better feet and the carriage of ears, excellent tail, very good movement". Kylläpä oli hihnanjatkea pollea pienestä podengosta! Kertulle kaikista parasta oli kuitenkin, että kehän laidalla oli monia samanhenkisiä kavereita, joiden kanssa sai hiukka rällätä, vaikka ahdamieliset ihmiset eivät päästäneetkään vapaana juoksemaan... Illalla kotona olikin hyvin onnellinen väsynyt podengo -ja emäntä..

Kuva: Hanna-Leena Kujala







Nyt kun Kertulla on alkanut kuulo ja ymmärrys kohdata, ja metsät alkavat olla sulia, niin nyt olen uskaltanut päästää pikkulikan juoksemaan metsälenkeillä ja näin purkamaan enintä energiaa. Kyllä saa metsälenkit podengosta aika hyvin enimmät mehut irti, kun koira painaa sammaleet pöllyten pitkin kankaita! On se vaan ilo katsoa onnellisena juoksevaa koiraa!

"Ossuuko, ossuuko, ossuuko..."

 Montako päätä mahtuu yhteen hirven jälkeen?


Hilmaa ei paljoa mahan kastuminen haitanunt, kun hajujen perässä mentiin..



lauantai 8. maaliskuuta 2014

Kehä-Kerttu

Hiphei, hengissä ollaan, jos sitä joku on epäillyt! Hiukka on kerennyt kulua aikaa edellisestä kirjoituksesta, vaikka vastahan minä toissaviikolla tänne kirjoittelin... ;) Eipähän tässä toisaalta ole mitään mullistavaa tapahtunut, keskitalvi treenailtu vaihtelevalla menestyksellä ja koirat voineet hyvin. Tänään saatiinkin sitten viimein vähän enemmän uutisen aihetta, kun Kerttuli kävi tekemässä ensiesiintymisensä näyttelykehässä!

Aamuhan alkoi täydellä kaaoksella, kun vaikka olevinaan kaikki oli illalla laitettu valmiiksi, niin silti kaikki oli hukassa. Eikä asiaa yhtään auttanut meidän pieni emäntä, joka päätti olla juuri tänä aamuna aamu-uninen, kun silloin kun saisi nukkua, neiti on pystyssä ennen seitsemää...eikä leikeiltäkään olisi oikein voinut lähteä.. No viimein kun sain pakattua autoon muksun ja tavarat, niin lopuksi heitin koiran boksiin ja läppää kiinni laittaessani aloin katsomaan, että mikäs kökkö se siellä häkin pohjalla oikein on? -No pikkuruinen päästäinenhän se siellä makasi ketarat ojossa! Ei oo ihan äsken boksit olleet käytössä... Josku talvella heitin ne autokatokseen rattaiden tieltä ja myöhemmin sen enempiä katsomatta sisälle kuivamaan, niin katoksessa varmaan pieni päästäisparka oli onnistunut livahtamaan jostain kolosta sisälle, eikä osannut enää ulos. En tod. alkanut mahdollisia reittejä tarkemmin tutkia, vaan heitin boksi huithelevataan ja nappasin äkkiä uuden tilalle -ilman ylimääräisi matkalaisia. Tässä vaiheessa oltiin aikataulusta puoli tuntia myöhässä. Äkkiä koukattiin vielä meidän äippä lapsenvahdiksi ja baanalle!

Onneksi liikennettä ei ollut paljoa ja päästiin livakkaan Enoon, kunnes erehdyin kääntymään risteyksestä navigaattorin mukaan ja löysimme kyllä oikean tien, mutta siinä oli semmonen hassu juttu, että kyseisellä tiellä oli n. 100 metrin matka, jolla ei päässyt ajamaan autolla. Anna mun kaikki kestää! Pienessä paniikissa etsittiin takaisin tielle ja mutkan kautta löydettiin takaisin sen saman tien, jolla hetki sitten oltiin, toiseen päähän. Puolijuoksua parkkikselta halliin ja kehän laidalle. Yllätys olikin melkoinen, kun huomasin kehän olevan puoli tuntia etuajassa ja tajusin, ettei ole kuin kolme koiraa ennen meitä! Järkyttävällä häsellyksellä numerolappu kohdilleen ja nakit taskuun, nopeasti yrittää hakea koiralle ravi juoksun jälkeen ja pikkuinen seisotus, ja eikun kehään! Hiukka oli jäänyt laukkapomppu vielä Kertulle päälle, mutta yllättävät nopeasti sieltä löytyi se oikea ravi ja liikkeet saatiin suoritettua kunnialla. Pöydälläkin seisottiin oikein mallikelpoisesti ja lopussa viimeisissä seisotuksissa myös pystyttiin melkein pysymään paikallaan, mutta siinä sitten alettiin nähtävästi tajuamaan ympärillä tapahtuva toiminta, kun pää alkoi pyöriä joka suuntaan ja kaikki oli nähtävä. Esiintymisen lopuksi tuomari Paavo Mattila totesi Kertun erinomaiseksi upean arvostelun kera:

"Erittäin hyvin rakentunut nuori narttu, hyvänmallinen pää, purenta saa kehittyä vielä paremmaksi, hyvä kaula, erittäin hyvin kehittynyt runko, hyväasentoiset raajat, hyvä karkea karva, liikkuu sivusta hyvin, etuliikkeet saavat vielä parantua, miellyttävä käytös"

SA jäi siis purennasta kiinni, jonka toivomme kovasti vielä korjaantuvan täysin kohdalleen. Purenta on jo osittain korjaantunut ja nyt toivomme, että viimeisetkin alahampaat loksahtavat kohdalleen! *sormet ristiin*

Kehän jälkeen jäimme hetkeksi hengailemaan ja Kertulla oli taas kivaa! Moni ihminen pysähtyi kyselemään ja rapsuttelemaan, kun oli niin kivannäköinen koira, ja Kerttu olisikin halunnut leikkiä jokatoisen vastaantulevan koiran kanssa. Kertusta koko homma olikin varmaan ihan ihmejuttu, kun ensin tuodaan halliin, joka on täynnä kavereita, mutta sitten ei kuitetaan päästetä irti, että sais rällätä kavereiden kanssa! Ihan pöljää! Vaikka leikkimään ei päästy, niin oli sen verta jännä päivä tytölle, että hyvin uni mastui kotona. Nyt taidamme jättää Polvijärven väliin ja suunnata pääsiäisenä Imatralle ja toivoa, että alahampaat olisivat jo pikkuisen enemmän kohdillaan..