Wannabe-vinttarit

Sunnuntaina Pohjois-Karjalan seurakoirat järjestivät Pyrähdys-tapahtuman, joka oli leikkimielinen juoksukilpailu kaikenrotuisille koirille. Tarkotuksena juosta 100 m vieheen perässä. Sää oli hellelukemilla, mutta päätin kuitenkin lähteä tytsyjen kanssa katsomaan, kun parina edellisenä vuotena emme olleet päässeet osallistumaan ja olisihan tarkoitus Kertun kanssa jokatapauksessa tutustua enemmänkin viehejuoksun saloihin.

Paikalla oli mukavasti varjoja ja ratakin varjon puolelle, joten päätin antaa kaikkien muiden paitsi päävalmentajana toiminen Amalian antaa kokeilla juoksua. Olimme paikalla viimeisten joukossa, joten niinhän siinä sitten kävi, että meidän tytöt olivat kolme viimeistä minien sarjassa. Emäntä sai varmaan parhaan hien pintaan, kun juoksi ensin maalilinjalle vastaanottamaan ensimmäistä ja sitten laittamaan uutta lähtöön ja taas ottamaan vastaan ja lähtöön ja vastaan. Lopulta maalilinjalla koko nelikko "kerää koko sarja"-tyyliin. En nyt tiedä juoksiko koirat miten vieheen perässä vai lähinnä mamman luokse, mutta kiva oli kokeilla ja Kertun kanssa kyseltiinkin jo sitten varsinaisia treenejä, joihin olisi tarkoitus osallistua kesän mittaan.

Lopputuloksissa Kerttu oli meidän kolmikon nopein ajalla 15,29, Hilma hiukka hitaampi ajalla 10, 18 ja Neppis sarjan jumbo ajalla 27, 60.

Porukka sai tasaisin väliajoin vettä niskaan viilennykseksi ja Amalia ilmeestä kyllä pystyi hyvin päättelemään mielipiteen asiasta..

Päävalmentaja oli rauhallisen luottavainen odottaessaan tiimiään maalilinjalla

Himmi pinkoo

Neppis tykittää

Kerttu kerkes vilkuilla myös yleisöä

Mutta loppumatkasta juoksemisen riemu voitti!

Maalilinjalla "kerää koko sarja"

Illalla olikin sitten pikkasen väsynyttä porukkaa kotosalla...

Jotkut ei päässeet edes kunnolla makuulle, kun uni vei voiton..

Aksamölleissä pitkästä aikaa!

Huh hellettä! Kyllä on säät suosineet viikon ajan, eikä hirveästi ole emäntä tai koiratkaan jaksaneet muuta kuin olla. Tiistai-iltana hieman skarppasimme ja suuntasimme aksamölleihin. Tosin koirat olivat niin laiskalla päällä kotona, että kovaa vauhtia en odottanut, mutta ajattelin jokaisen kanssa käydä yhden radan juoksemassa.

Amalia ja Kerttu osallistuivat vvv-radalle (vauvat, vanhukset ja vaivaiset), joka koostui vain ja ainoastaan putkista. Juuri sopiva tälle kaksikolle, kun kumpikaan ei enää/vielä hyppyjä tee. Ensin mentiin Amalian kanssa radalle, joka teki puhtaasti, mutta vauhti oli normaaliakin hitaampi, mikä johtui ihan täysin helteestä, sen huomasi koko koiran olemuksesta, mutta pääsipähän vaivainenkin pitkästä aikaa aksaamaan. :) Viimeisenä radalle lähti Kerttu, jonka kanssa lupasin tarjota yleisölle huumoripläjäyksen. Mutta sehän kuitenkin näytti aikalailla aksalta! Mitä nyt käytiin välillä tuomari moikkaamaassa ja suoritukseen liittyvä huumori tuli kyllä suoraan ohjaajasta, joka ei pysnyt ollenkaan koiran vauhdissa! Ensimmäinen virhe oli lähteä yhtäaikaa liikkeelle pitkän suoran putken takaa. Ohjaaja kun sai kiihdytettyä massan täyteen vauhtiin, meinasi se jyrätä podengoparan, joka ehti jo putkesta tulla katsomaan suoraan ohjaajan jalkoihin, et mihin sitten mennään. Epämääräisen viittoilun kanssa saatiin putkiralli läpi, mitä nyt pari väärää putkenpäätä mentiin, mikä meni surkean ohjauksen piikkiin, mutta oli kyllä ilo huomata, että kyllä se sinne menee, minne ohjaakin, kun vaan osaa kunnolla ohjata! ....ja voi hyvä elämä, että minä oon NIIIIIIN nesteessä tuon vauhdin kanssa.... Mutta lopputuloksissa sovimme, että Amalia ja Kerttu ovat jaetulla kolmannella sijalla, kun molemmat tekivät niin hienosti!

Äly ja Väläys pääsivät puolestaan mölliradalle, joka oli kivan helppo. Radalla oli kuitenkin pari pommia, joihin pelkäsin Hilman sortuvan, kun se saattaa välillä ihan itse haluta päättää mikä este suoritetaan, yleensä se on putki tai puomi. Ensin radalle kuitenkin lähti Neppis. Treeneissä esiintyvästä haistelusta ei ollut tietoakaan ja koira teki ihan intopinkeenä! Neppikselle nolla! Sitten Hilmiksen vuoro, joka on se pahempi haistelija. Mutta ei, Hilmakin teki täysillä ja malttoi kuunnella. Pari kertaa piti ääntään hieman korottaa, kun meinasi kirsu viedä Hilman mielestä kivemmalle esteelle. Radalla pysyttiin ja myös Hilmalle nolla! Lopputuloksena meidän pikkulikat ottivat kaksoisvoiton Hilman ollessa 75 sadasosaa Neppistä nopeampi! Voi hyvä elämä, että iski taas se kipinä kisoihin...kun vain löydettäisi se yhteinen sävel niissä kepeissä...

Viikolla piti myös käydä ajamassa ihan pienet verijäljet, koska olemme varasijapaikalla viikonlopun mejä-kokeeseen, johon tuskin kannattaa enää elätellä toivoa... Hilma, joka kokeeseen siis olisi menossa, jäljesti ihan kivasti, kunnes piti taas lähteä metsästämään jotain halavatun hiirtä. Kun sain taas saalistajan takaisin jäljelle se jäljesti tarkasti loppuun asti. Mitenköhän suuri rike se on, jos kokeessa kesken jäljestämisen käy hiirimetsällä... Lyhyet jäljet oli tehty myös Amalialle ja Neppikselle, jotka jäljestivät edelleen omaan tyyliinsä: Amalia hullun kiilto silmissä poukkoillen ja Neppis hitaasti, mutta tasaisen varmasti. Neppiksen jäljestämisvarmuus taas sai minut miettimään senkin kokeeseen ilmoittamista, niin voisi siitäkin vielä tsämppioonin saada... Kertulle oli ihan minimini pätkä. Alkumatkasta ei mitään käsitystä jäljestämisestä, vaan neidin mieli olisi tehnyt juoksemaan. Lähempänä kaatoa selkeästi hoksattiin, "et hei, täällähän haisee nyt joku! " ja nenä maassa koira kulki kaadolle pari viimeistä metriä. Kaadolla sorkkaa haisteltiin taas suurella mielenkiinnolla, mutta pienessä podengossa se ei ainakaan vielä herätä yhtä suuria tunteita, kuin mäyriäisissä. Tänäkin kesänä kokeillaan tuuriamme päästä kokeisiin, kun Hilmis sen tuloksen saisi, kun esim. Norja päätti (ainakin) tänä vuonna olla hyväksymättä PIKA-koetta, joten mejä-tuloksen kanssa päästäisi sitten reissuunkin!

Vuoristorataa Joensuun kehissä

Viikonloppuna oli taas jokavuotiset Joensuun näytelmät, lauantaina kansainvälinen ja sunnuntaina kansallinen näyttely. Tällä kertaa mäykyt saivat jäädä kotiin ja kehiin lähdettiin vain Kertun kanssa molempina päivinä.

Suunnistimme lauantaiaamuna raviradalle, joka muistutti edellisen viikon sateiden jälkeen suurinpiirtein pesusientä, mutta onneksi se ei Kerttua haitannut (mäykyt ois saattanu olla toista mieltä..). Vaihteeksi kiireellä kirmasimme kehän laidalle, kunnes kuulimme kehän olevan hieman myöhässä. Mutta kehän laidalta löytyi heti samanhenkistä porukkaa ja mikäpä siinä Kertun oli lajitovereiden kanssa hengaillessa, kun samantien kävivät leikit yksiin. Se jäikin sitten päivän parhaaksi anniksi. Siinä sitten ehtikin hyvin katsella aiempia rotuja ja alkaa jännittämään, kun seurasi tuomaritädin tiukahkoa linjaa. Viimein koitti sitten meidän vuoro. Kerttu esiintyi kivasti, mitä nyt nenä yritti vetää maahan ja vapaa seisotus ihan onnistunut, kun piti pällistellä ympäriinsä. Kerttu sai hyvän arvostelut, mutta purennan vuoksi lopputuomio oli hylätty. Kertun arvostelu kokonaisuudessaan:  

" 1 v. narttu, jolla hyvät mittasuhteet, hyvä kaula ja ylälinja, hyvä pää ja ilme, hyvät korvat. Alaleuka saa vielä vahvistua, tänään alapurenta, vaikuttaa palkintosijaan. Eturintaa tarvitaan lisää, hyvä rungon tilavuus, hieman luisu lantio, hyvä takaosa, sopivasti kulmautunut edestä, hyvät suorat eturaajat, kapeat takaliikkkeet, sivuliikkeessä reipas askel, hyvä karvan laatu, reipas käytös" 
- Tuomarina Tuula Savolainen

Olihan se aika kylmä suihku, vaikka tottakai minulla tiedossa oli, että purenta voi tuloksiin tulla vaikuttamaan, kun se ei ole (toivottavasti) vielä täysin kehittynyt, vaan toiselta puolen hampaat menvät hintsusti alapurennan puolelle. Mutta me toivomme parasta, että ne parit viimeiset hampaat loksahtavat vielä kohdilleen!

Lauantai-illan metsälenkki koirien kanssa mukavasti tuuletti päätä ja sunnuntaina kehiin lähdettiin hyvillä mielin, joskin odotukset eivät olleet hirmu korkealla sattumeesta syystä. Kerttu esiintyi kehässä edellistä päivää paremmin. Hajut eivät kiinnostaneet enää niin paljoa ja nyt pystyi seisomaan paikallaankin, eikä tarvinnut kuikuilla joka suuntaan. Tuomari syynäsi Kertun tarkkaan, myös ne hampaat ja arvelin, että siihen taas tyssäsi. Mutta ei. Saimme junnuluokasta erin sa:n kera ja koska paras narttu -kehään ei enää selvinnyt muita, niin kävimme vaan pokkaamassa Kertun toisen sertin ja koska yhtään urosta ei ollut paikalla, niin saimme rop-ruusukkeen mukaan samalla reissulla. Olihan uskomatonta! Kertun arvostelu sunnuntailta:

"Lovely head and expression, excellent ear set, lovely dark eyes, excellent neck and back, lovely tail with white tip, excellent angulated behind, nice long brisket, moves really good from side, nice size, good coat, excellent, very well presented"
- Tuomarina Anette Edlander, Ruotsi

Siinäpä hieman häkeltyneenä jäimme odottamaan ryhmäkehiä paahtavassa auringossa. Koiralle onnistuin löytämään varjopaikan, mutta emännän oli tyytyminen yrittää välttää auringonpistos muilla konsteilla. Hieman ennen ryhmäkehien alkua lähdin viemään enimpiä kamiksia autolle, yksin kun liikenteessä olin, niin matkallapa joku emäntä meinaa tulla bajamajasta raamit kaulassa juuri meidän kohdalla ja tästäkös sätkyt vetäistiin! Tämän jälkeen haukuttiinkin sitten kaikki hiemankin poikkeava, kuten häkkienkuljetuskärry (joita oltiin nähty jo useampia viikonlopun aikana) ja kiljuvat lapset (joita yksi kovaääninen on jo kotioloissa). Arvelin, että nythän se riemu repesi, kun pitäisi mennä isoon kehään täynnä vieraita koiria ja koira tuntuu nyt sätkyvän kaikkea. Hetken jo mietin, että lähtisinkö kotiin, mutta päätinpä kuitenkin lähteä nollaamaan tilannetta ison kehän kulmille. Siinä sitten rauhoituttiin ja kuin tilauksesta sattui paikalle pari tuttua, jotka tulivat oikein mielellään rapsuttelemaan Kerttua ja syöttämään nakkia ja hetken päästä mistään sätkyistä ei ollut enää tietoakaan. Kokoontumiskehässä Kerttu ei ollut moksiskaan muista koirista, ilmeisesti viikonlopun aikana oli saanut tarpeeksi rällätä muiden kanssa, kun ketään ei jaksettu enää haastaa leikkiin. Tai noh, ihan pikkusen takana tulevaa sileää popoa, mutta se ei oikein lämmennyt ajatukselle, niin annettiin senkin olla vain ylhäisessä yksinäisyydessään. Ryhmäkehässä tytsy liikkui hyvin ja jaksoi seistä hienosti, vaikka pitkä päivä oli jo takana. Se itseasiassa seisoi vapaasti seisottaen parhaiten mitä koko viikonloppuna! Ryhmistä päästiin kuitenkin hyvin nopeasti kotiin, mutta kylläpä minä olin ylpeä rälläpennusta, joka käyttäytyi kuin iso tyttö! :)

Virallisia pönötyskuvia ei nyt tältä reissulta ole handlerin käsien rajallisuuden vuoksi, mutta ei sitä ihan ilman brassailukuvia voinut paikalta lähteä.. ;)