Meidän ensimmäinen mejä-koe

Ohhoijjakkaa, nyt on kyllä kaikkensa antanut olo, mutta pakko rustata viimeisillä voimilla tapahtumat, kun ne ovat vielä tuskaisesti muistissa. Tänään oli siis Hilmiksen ihan ensimmäinen mejä-koe Nurmeksessa, järjestäjänä Itä-Suomen Mäyräkoirat. Tavoitteena oli lähteä hakemaan jonkinlaista tulosta, mutta eihän se sitten ihan niin mennyt kuin piti...

Eilen Hilmis sai jäädä vielä kotiin, kun ajelin Nurmekseen jälkien tekoon. En ajatellut yöpyä majalla, kun eihän tuo 129 km suuntaansa ole niin paha. (Eipä vissiin!) Vaikka monet kesät keskenäni olen jälkiä tehnyt, niin oli se aika jännää lähteä ihan oikeaa koejälkeä suunnistamaan kompassin kanssa. Onneksi parinani oli mejä-konkari, joka opasti minua koko jälkien teon ajan. Ensin käytiin tekemässä voittajaluokan jälki, mikä meni minulla aikalailla ihmetellessä, kun en ollut semmoisesta nähnyt kuin kuvia. Tämän jälkeen lähdettiin "minun" jäljelle, joka minun tänään siis piti opastaa. Siinä sain sitten testata omia suunnistustaitojani ja olihan se aavistuksen (ellei vähän enemmän) hitaampaa, kuin konkarin jälkien teko, mutta onneksi en ollut yksin suunnistamisen kanssa, vaan sain neuvoja ja apua koko ajan. Jäljet saatiin valmiiksi ja ajelin kotiin nukkumaan muutamaksi tunniksi.

Aamulla kello soi 04:00...ja 04:10....ja 04:20...ja....miksen voinut olla siellä majalla yötä???? Lopulta sain kammettua itseni ylös, vedettyä vatteet niskaan, pakattua kamikset ja onnistuin koomastani huolimatta ottamaan jopa oikean koiran kyytiin ja eikun vaan keula taas kohti Nurmesta. Hyvissä ajoin ehdimme perille odottelemaan ylituomarin puhuttelua, jonka jälkeen oli laukauksensieto, jossa ei Hilmalla ongelmia. Ja tämän jälkeen taas odottelemaan. Olin oppaana ryhmäni toisella jäljellä ja koira jäljestäisi neljännellä. Oppaana olokin oli jännää, kun mietin vain, etten onnistuisi meitä eksyttämään, mutta hyvin siitä selvittiin. Sitten vaan taas majalle odottamaan omaa vuoroa.

Lopulta oli meidän vuoro ja toivoin, että koira olisi saanut pahimmat höyryt jo purettua aamupäivän mittaan, mutta vielä oli höyryä näköjään jäljellä. Alkumakauksen Hilma otti hyvin, jonka jälkeen lähti menemään jälkeä pitkin ja alku näytti hyvältä, mutta sitten tapahtui jotain. Koiran hännän liikeestä oikein näki, että nyt on nenässä jotain muuta ja niinhän se veti semmoisen 90-astetta sivulle hajun perään, eikä kehotuksista huolimatta palannut jäljellä. Hukka. Koira palautettiin jäljelle ja taas mentiin pätkä eteenpäin, kunnes taas tiukka kurvi jonkin muun hajun perään, eikä palannut kehotuksista jäljelle. Hukka nro 2. Taas koira palautettiin jäljelle, jonka jälkeen mentiin hetki suoraan, kunnes neä vei nyt jäljen toiselle puolen, jossa oli keko tämmöistä hakkuuroskaa (vai miksi sitä nyt sanoisi) ja koira alkoi hullun kiilto silmissä pyöriä se ympärillä ja kaivautua kasaan. Liekkö ollut jonkin elikon pesäkolo siellä alla, mutta koira ei kuullut ei nähnyt mitään muuta, vaan tuomari tuomitsi kolmennen hukan ja se oli se meidän koe siinä. Just great. Vedin koiran pois kasasta ja sovimme, että menisin jäljen loppuun oppaan kanssa, kun tuomari lähtisi jo seuraavalle jäljelle. Niin mitäpä tekee meidän Hilma, kun lähdetään jatkamaan? No alkaapa sitten jäljestää tarkasti! Ei sanonkomikä! Koira ottaa ensimmäisen makuun tarkasti ja jatkaa jälkeä oikeaan suuntaan. Toinen osuus mennään hyvin ilman suurempia poikkeamia. Toinen makaus löytyy, kolmas osuus löytyy. Dippadappaduu...... Ainoastaan vähän ennen kaatoa koira ottaa vainun ilmasta ja alkaa vetää autolle päin. Olisiko voinut ottaa vainun, kun sorkka käytiin kaadolta, vai olisiko sitten haistanut auton. Vaikea sanoa. Pitikin sattua niiden metsänelukoiden kulkureitit ekalle pätkälle! Tiedänhän minä, että Hilmis on hakki riistan perään ja tämä oli se mitä pelkäsin. Hirveästi ei lämmittänyt tuomarin onnittelut, miten minulla on niin riistaviettinen koira. Minkäs se nenälleen mahtaa...

Tässä vielä koeselostus, Tuomarina Kati Huovila:
"Haistettuaan alkumakauksen itsenäisesti jäljelle. Hilma etenee innolla häntä vispaten varvikossa maa- ja ilmavainua käyttäen. Kirsu nousi jäljen vasemmalle puolelle, minne innolla, hukka. Hetki tarkkaa jäljestystä ja taas koneuralla kirsu nousi, jatkaen innolla, hukka. Ennen 1.makauskulmaa kirsu nousi oikealla olevalle risukasalle päin. Hilma kaivoi innolla, kehotukset eivät auttaneet, vaan jatkoi poispäin, hukka. Riistaintoinen pikkujäljestäjä ei tänään jaksanut keskittyä verijälkeen."

No mutta tuloksesta huolimatta viikonloppu oli äärimmäisen mielenkiintoinen ja opettavainen, sekä tuli vietettyä mukavassa seurassa. Lopuksi vielä yhteenveto viikonlopun tärkeimmistä opetuksista:
- Kompassissa on semmoisia astelukuja, jotka ovat yllättävän näppäriä suunnistaessa. (Ei siis tarvitse tuijottaa pelkkiä nuolia)
- Vaikka itse treenaa "perusmetsässä", koejälki voi olla suolla.
- Jos on niin fiksu, että tajuaa ottaa varahousut ja sukat, niin pitäisi tajuta ottaa myös varakengät. Ne kuivat sukat ei pitkään lämmitä suonsilmässä uineissa läpimärissä tennareissa.
- Hankintalistalle kunnon kumpparit.
- Oikean koejäljen tekeminen/suunnistaminen (ja opastaminen) ei loppujen lopuksi olekaan mitään kvanttifysiikkaa, vaan siitä selviää näköjään lyhyellä matikallakin.

Mutkat suoriksi! sanoi Himmi

Tässä nyt näyttäisi aikalailla varmalta, että monen kesän yrittämisen  jälkeen meillä on ainakin yksi paikka viikon päästä olevaan mejä-kokeeseen (Wuhuu!! \o/ ), joten olemme yrittäneet hioa jäljestystä huippuunsa. Kokeeseen yritän siis saada paikkaa Hilmikselle, joka tarvitsisi tulosta ulkomaankehiä varten, sekä Neppikselle, josta AVO1-tuloksella tulisi Suomen muotovalio.

Ilokseni olen huomannut, että Hilman viimesyksyiset hiirenmetsästykset kesken jäljestämisen ovat karisseet pois lähes kokonaan, mutta tilalle on tullut uusi riesa: makuilta jatkaminen suoraan, kun jälki kääntyy 90-astetta. Minä en siis ihan oikeasti tiedä mitä sen päässä liikkuu, kun se saattaa vetää useamman metrin suoraksi, kunnes se saattaa jopa ihan itse tajuta, että se jälki ei jatkukaan enää sinne. Sitten alkaa hötkyily, että mihis tässä nyt pitäis mennä. Nyt olenkin tehnyt Himmille ihan lyhyttä jälkeä, että tulisi niitä käännöksiä treenattua, mutta en tiedä saadaanko tässä viikossa ihmeitä aikaiseksi.

Neppis puoelestaan jäljestää satavarmasti. Käännöksetkin menee tarkkaan, mutta onegelma on se vauhti. Juuri tänään otin aikaa ja sillä meni n. 5 min/100 metriä, joka olisi sitten ihan maksimiajan rajoilla. Ei saisi tulla oikeastaan minkäänlaista mokaa, joka veisi yhtään aikaa jäljestämiseltä.

Nyt minulla on siis oikeastaan ongelmana, että vienkö kokeeseen koiraa, joka tekee hyvin töitä, mutta saattaa hötkyilyllään haparoida, vai vienkö koiran, joka tekee varmasti, mutta aavistuksen liian hitaasti. Vielä oman jännityksensä tähän tuo ohjaajan polvi, joka päätti sitten 10 vuoden tauon jälkeen alkaa prakaamaan just nyt. Tänään aamulla siis lyhyet jäljet treeniä, muuten normipäivä, ja nyt sitten ei taas kävelläkään. Toivottavasti huomenna olisin viisaampi.

Ja onhan se Amalia ja Kerttukin saaneet jäljestää kanssa. Amalia on edelleen ihan perushötku itsensä. Makuut ja kaato löytyy, vaikka nupit kaakossa käydäänkin välillä vähän sivupoluilla. Ilokseni huomasin tänään, että selkeästi Kertulla on lamppu syttynyt jäljestämisen kanssa. Jos vielä pari kertaa sitten metsään pääseminen tarkoitti pelkästään juoksemista ja jälkiliinassa poukkoilua, niin tänään vaikka jäljelle käveltäessä käpälät eivät taas maata koskettaneet, mutta jälki mentiin tarkasti nuuskutellen kaadolle asti. Kerttuhan tekee vielä tuoretta ja lyhyttä jälkeä, mutta selkeästi nyt voisi hieman jo matkaa pidentää.

Nomutta me jäämme jännittämään kuinka tässä tulee käymään, ja mahdollisiin tuloksiin palataan viikon päästä, jos sieltä tulee nyt mitään kirjoitettavaa..