Saalistusta

Pienellä viiveellä taas mm. hieman tulospäivitystä. Pari viikkoa sitten meillä oli juoksukisat Hyvinkäällä. Paria päivää ennen kisoihin lähtöä kotiuduin muksujen kanssa uimasta ja löysin revityn M&M's-pussin lattialta. Ensin iski hämmennys, mistä pirusta ne oli sen saaneet? Sitten alkoi ahdistus, kuinka paljon siinä oli suklaata ja kuka piru sen oli syönyt??? Aloin käydä epäiltyjä läpi ja kyllä Kertun henki haisi niiiiiin suklaalle, ettei voinut erehtyä. Siinä sitten aloin laskimen kanssa ynnätä, että JOS pussi olisi täysi, niin miten paha paniikki pitäisi iskeä päälle. Suklaan määrä oli niillä rajoilla, että päätin oksennuttaa koiran, vaikka en tiennyt kuinka kauan syömisestä oli. Onnekseni täällä kertaa oksennuttaminen toimi (Amalia kanssa ei aikanaan ollut ihan noin helppoa..) Suklaata tuli sen verta kiitettävästi takaisinpäin, että pystyin huokaisemaan helpotuksesta, mutta tietysti koiran vointia edelleen tarkkailin. Ilmeisesti karkkipussi oli laitettu tytön reppuun ylläriksi tytölle, mutta unohdettu meille sanoa asiasta. Kiva. Onneksi sen kummempia oireita ei suklaan saalistajalla ilmennyt ja pääsimme lähtemään kisoihin.

Ensin suunnittelin käyväni päiväseltään Hyvinkäällä, mutta jossain vaiheessa tulin onneksi järkiini ja ajelin Vantaalle edellisenä iltana. Perillä astuin autosta ja ulkona oli hirveä pauhu. Satuttiin just parhaimmilleen hornetien lentonäytöksen aikaan perille. Hieman jännitti, miten Kerttu suhtautuu, vaikka asumme lentokentän vieressä, oli tuo meteli ihan omaa luokkaansa. En tiedä tajusiko koira edes, että ilmassa oli jotain erikoista, se vaan häntä heiluen paineli menemään ja vähät nakkas jostain pärristä taivaalla.

Sunnuntaina 16.8. suuntasimme kohti Luhtisaalistusta Hyvinkään vinttikoiraradalle. Olin aivan hermoraunio, kun Mustialassa kävi miten kävi. Olimme hyvissä ajoin paikalla, joten jännitettävää oli sitten ihan kunnolla. Pieniä popoja oli kolme ja arvonnassa Kerttu pääsi juoksemaan toisen kanssa ja kolmas juoksisi yksin. Tunnustan toivoneeni, että olisi saanut juosta yksin, olisi ollut itsellä jotenkin varmempi olo. Kerttu oli taas ihan adhd, varsinkin, kun kasvattajamamma tuli! Ja kaverit! Ja kaikki ihanat ihmiset! Ajattelin, että se kerkeää riehua itsensä läkähdyksiin helteessä ennen kuin pääsemme edes starttaamaan. Piti vaan yrittää pitää varjossa rauhallisena, mutta helpommin sanottu kuin tehty..

Kerttu oli taas tuhannen kierroksilla lähtöpaikalla ja minulla kylki punaisena siitä potkimisesta. Pakko kun oli pitää sylissä, kun riuhtoi niin kovasti. Käskystä päästin matkaan ja innosta kiljuen koira lähti juoksemaan. Sitten se veti kuperkeikan. Ihan kunnolla kuonon kautta selälleen ja siitä takas jaloilleen. Kirosin ääneen, jolloin lähettäjä rauhoitteli, että kyllä se siitä. Ja kyllä se siitä jatkoikin täällä kertaa! Nyt putosi kuperkeikalta takaisin jaloilleen ja lähti jatkamaan täysiä maaliin asti. Hienolla juoksulla päästiin finaaliin juoksuparin kanssa. Ennen finaalia pikku popo malttoi jopa ottaa pienet unet ja sitten taas mentiin päivän viimeisenä. Toinen juoksu oli vielä parempi. Lopputuloksena yhteispisteet 481, pienten podengojen ensimmäinen sija ja toinen juoksuserti! Kyllä kannatti kolmekymppiset viettää juoksukisojen merkeissä! :D

Reissusta kotiuduttua oli suorastaan outoa, kun ei uutta reissua ollut tiedossa kuukauteen. Koko kesä on mennyt niin tohinassa, että aina on vaan ollut seuraavan viikonlopun menot tähtäimessä. Siispä rauhoitumme nyt vain nauttimaan kesäkeleistä. Hellettä oli, mutta metsän siimeksessä pystyi hieman seikkailemaan ja saalistamaan mustikoita. :)

Kuhinaa mustikkapusikossa

Aurinko! <3

"Oliks nyt ihan pakko raahata minutkin mukaan tänne pusikkoon??? Oisin ihan hyvin voinu jäädä sohvalle viltin sisään..."

Ääniä vastarannalla

 Yhtenä päivänä tiellä vastaan tuli aivan kamala otus! Oli vähintään hirven kokoinen ja sitä piti tietysti haukkua hurjana, että tietää ketä on tulossa! Suuri saalistaja Neppis keräsi rohkeutensa ja ehti ottaa kontaktia viholliseen hihnan lipsahtaessa. Ja kylläpä oli suuri saalistaja jellakkana urotekonsa jälkeen!

Ihan hirvee peto!

Sinne se saalis jäi! Pitää vahtia, ettei vaan lähde enää seuraamaan.

Mustialan maastot

Noh, eipä ole paljoa viime lauantain maastokisasta kerrottavaa. Ihan vaan lyhyesti voisi todeta, että käytiinpä sitten sössimässä meidän SM-kisapaikka. :P

Kisat järjestettiin Mustialassa Tammelassa. Ajelttin edellisenä iltana Kertun kasvattajamamman luo nukkumaan muutamaksi tunniksi, kun sitten kello pärähti neljältä. Ei tän harrastuksen aamut ole yhtään sen helpompia kuin näyttelyaamut. Tosin nyt ei tartte itteeän puuanata. :D Kisat järjestettiin vanhassa upeassa kartanomiljöössä, jossa toimi nykyisin maatalousoppilaitos. (Kamera ei tietenkään ollut mukana.) Popot juoksivat ensimmäisten joukossa. Tarkastuksen ja arvontojen jälkeen alettiin pikkuhiljaa suuntaamaan kisapellolle.

Kerttu kuumui taas lähtövuoroa odotellessa ja oli aivan intopinkeenä menossa radalle. Lähdössä laskin käskyn käytyä koiran irti ja lähti taas mielettömän hyvin, mutta sitten ensimmäisen osuuden jälkeen jyrkässä kulmassa en ole ihan varma mitä tapahtui, kun oli matkaa lähetyspaikalta pellon takareunaan. Lähetyspaikalle näytti, että veti kunnolla nurin tiukassa käännöksessä ja jäi hetkeksi siihen paikalleen räpiköimään. Lähti kuitenkin jatkamaan, mutta räpiköi ihmeellisesti koko ajan. Säikähdin ensin, että oli loukkaantunut. Kerttu yritti vielä jatkaa, mutta lopulta jäi keskelle peltoa räpeltämään. Luvan saatua juoksin koiran luo ja niin siinä sitten oli käynyt, että ilmeisesti kaatuessaan myös koppa oli päässyt pyörähtämään päässä jääden jumiin painamaan pahasti kirsua. Helpotus oli, ettei koira ollut loukkaantunut. Siinäpä oli sitten meidän juoksut.

Käveltiin toimiston tulostaululle, kuitenkin 70 pistettä, ja sitten se iski takaraivoon: mites muuten SM:t??? Sääntöjen mukaan, koiralla tulee olla hyväksytty tulos kisakaudelta ilmoittautuessa, mutta hylkäys ilmoittautumisen jälkeen estää osallistumisen. Tavasin sääntöjä ja hädissäni soitin varuiksi ensi viikonlopun kokeen järjestäjälle, joka vielä otti jälki-ilmoittautumisen mukaan. Tavasin sääntöjä, ja Kerttuahan ei siis suoranaisesti hylätty, jonka siis saa esim. toisia häiritsevä tai vihainen koira, se sai vain ei-hyväksytyn tuloksen. Sunnuntaina kisajärjestäjien tullkinta oli kuitenkin armoton: he tulkitsevat kohdan niin, että viimeisen tuloksen tulee olla hyväksytty ja ensi viikonlopun tuloksella ei olisi enää mitään merkitystä. Se siitä sitten. Ensi vuonna ehkä sitten. Mutta en liene ketutukseni kanssa yksin. Tuon tulkinnan vuoksi jäi rannalle muitakin ja tänä vuonna ei SM:ssa nähdä pikkupopoja sitten ollenkaan.

Vaikka tuo tulkinta on ollut käytössä kuulemma aiempinakin vuosina, niin voisihan sen sitten kirjata sääntöihin niin, ettei jäisi tulkinnanvaraa suuntaan tai toiseen. Yksi saamani perustelu oli, että koirahan voi juosta yhden hyväksytyn tuloksen, mutta sitten temppuilla loppukauden. Mutta käyhän se nykysäännöillä niinkin, että koira perseilee alkukauden, mutta tuurilla saa hyväksytyn ja sillä kisoihin. Eihän ole havaittavissa, että hiukka ottaa aivoon? Nimim. En ole katkera mutta kuitenkin :D

No, kerettiinpä kisoista hyvissä ajoin mummin luokse ja kyllä pahin harmitus unohtui mummin lihapatojen äärellä. Ja hyvin ehti ladata akut ennen seuraavan päivän kotimatkaa. Sunnuntaina sitten jokatapauksessa matkataan Hyvinkäälle kokeilemaan, josko pysyis nyt pystyssä.

Vaikka nyt ei niin juostukaan, niin kyllä reissaaminen ramasee

Kutsui meitä Kuusamo

Käytiin tuossa koko perheen voimin muutama päivä lomailemassa Kuusamossa. Ensin oli tarkoitus pyytää koirille hoitaja kotiin, mutta viimeisen kyy-episodin jälkeen halusin kuitenkin ottaa koirat mukaan, niin olisi itsellä paljon levollisempi mieli, ettei vaan satu hoitajan aikana uutta äksidenttiä.

Majoituimme Petäjäkylään loma-asuntoon, vain n. 600 metrin kävelymatka polkuja pitkin lammen toiselle puolen Kuusamon Tropiikkiin, missä olisi mm. tekemistä kaksijalkaisille lapsille. Todella siistit loma-asunnot ja ei minusta ollut paha lemmikkimaksu: 20 €/viipymä riippumatta koirien määrästä. Ja ulkoilumaastot olivat loistavat! Melkeinpä mökin takaa pääsi poluille ja vieressä kulkivat myös moottirikelkkaurat, joita pitkin olisi varmaan päässyt Rukalle asti. Tuntui, että olisi vaan voinut kävellä ja kävellä pitkin metsiä!

Koirat kulkivat metsässä täysin aivottomina. Varsinkin ensimmäisenä iltana hyvä jos alttoivat tarpeitaan tehdä, kun höyrysivät nenänsä perässä. Toisena aamuna selvisikin syy aivottomuuteen, kun aamulenkillä vastaan tallusti poro. Tytöt eivät kerenneet sitä onneksi nähdä (olisi varmaan silloin viimeistään saatu lomakylän unisimmatkin asukkaat hereille), kun kulkivat niin nenät maassa, mutta kyllä olisi lähdetty vauhdilla poron perään, kun vainu saatiin! Tyttöjen mielestä reissun parasta antia oli varmaan pohjoiskarjalaisen koiran suuhun eksoottinen herkku: poron pasha. Ne kun näyttivät kulkevan polkuja pitkin ja jättävän papanansa keskelle ja pitkin polkua. Jipii. Nyt taas kotinurkilla onkin tyytyminen ihan vaan siihen perinteiseen kissanpashaan.

Amalia halusi esitellä parasta puoltaan..

Myökkii halutaan kallaan!!