Käytiin tänään hallilla tekemässä nopsaan pienet omatoimitreenit lauantain virallisia agilitykisoja ajatellen. Auton mittari näytti 25,5 astetta plussaa, joten pyrähdykset olivat todellakin pieniä. Kertun kanssa hinkattiin vielä vähän keppien aloitusta ja kaiken hökeltämisen keskellä saatiin muutama onnistuminenkin aikaan. Kisat ovat kotikulmalla Joensuussa, niin ajatuksena on ihan vaan lähteä hakemaan kisakokemusta vieraammista paikoista ja etenkin, kun kisat ovat ulkokentällä, tuo se oman jännitysmomenttinsa. Käytiin samaisella kentällä kyllä parisen viikkoa sitten kisatreenissä kokeilemassa pysyykö koira edes hallin tontilla ja yllättävän hyvin koiralla oli korvat päässä. Lauantaina nähdään vieläkö podengo on yhtä vieraskorea... ;)
Tänään pääsivät myös mäyriäiset aksaamaan. Tiedättehän tunteen, kun jonkin koiran kanssa homma vaan toimii. Ihan kuin koira lukisi ajatukset. On vaan niin mielettömän hyvä flow. Amalia <3. Veteraani kulki edelleen kuin ajatus. Pieni hypytön pätkä, jolla tehtiin jotain leijeröinnintapaisia, jolla mielessäni itse ajattelin, että juuei tule onnistumaan, niin koira tekee kerralla juuri niin kuin tarkoitan. Oikeastaan vain kävelin kentän keskellä ohjaamassa ja Amalia kävi tekemässä. Ja miten koira oli niin täysillä tekemässä, jokaisen pikkupätkän jälkeen vaati lisää. Oih, tuli taas ihan ikävä aktiiviaikoja. Tuon flown kun saavuttaisi muidenkin kanssa..
Neppis teki omaan tunttuun tyyliinsä; nenä maassa tänttäränttärrää! Taskumäyriäinen viipotti menemään minkä tassuistaan pääsi ja välillä teki ohjauksen mukaan ja välillä nenä tuppasi viemään mennessään. Pientä radanpätkää mentiin ihan intopinkeenä!
Ja sitten Hilma. Hieman aluksi pörrättiin putkia ja hyppyjä. Pysähdyttiin hetkeksi keppien kulmalle ja sain päähäni ihan piruuttani huikata koiralle "kepit!". Ja mitä tekee Hilma? Lähtee pujottelemaan alkupätkän puhtaasti. Jäin haavi auki katsomaan. Lopulla rytmi menee sekaisin, mutta hei, Hilma ei ole tehnyt keppejä piiiiiiiitkään aikaan ja silloinkin ohjureiden kanssa alkukin oli yhtä sähläystä. Päätin sitten kokeilla samalla "old school"-tyylillä, miten Amalian kanssa aikanaan kepit opeteltiin, eli namin kanssa pujotellen. Ja se toimi!! Olen mielestäni joskus aiemminkin kokeillut keppejä noin, mutta silloin se meni vielä pahemmaksi sähläämiseksi. Nyt pujottelu oli suht' sujuvaa, vaikka vähän sitä kättä tuijoteltiinkin. Onkohan tässä kuukausien aikana pieni musta mäyriäinen on tehnyt mielikuvaharjoitteita ja oli nyt sisäistänyt ajatuksen? Olin suuresti hämmästynyt tästä edistysaskeleesta ja vaikka olenkin jo melkein haudannut ajatuksen Hilmiksen kanssa kisaamisesta, niin sieltä se sitten taas putkahti, entäpä jos sittenkin...saas nähdä...
Menoa mäykkyjen ja podengojen kanssa
keskiviikko 25. toukokuuta 2016
maanantai 16. toukokuuta 2016
Suomi Cup 7.5.2016
Kirjoittelinkin tuossa aiemmin, että Kertulle tuli kutsu Suomi Cup -maastojuoksukisaan, jonne kutsuttiin koirat edellisen vuoden maastojuoksutulosten perusteella. Tälle vuodelle juoksusäännöt muuttuivat siten, että koiralla ei saa enää juostessa pitää pantaa, mitä olin aiemmin käyttänyt, koska siitä on hyvä pitää raivoisasti hyörivä väkkärä kiinni lähdössä, joten askartelin slipperit. Lisäksi Kertulla oli uusi juoksukoppa, jonka toivoin auttavan viime kauden koppaongelmiin. Hieman hermostuneena seurasin lumien sulamista ja jännitin, saadaanko uudet vermeet testattua ennen tositoimia. Onneksi meidän ihanat maastojuoksujaoston ihmiset saivat treenit järkättyä ja päästiin toteamaan, että koppa pysyy päässä ja hermot rauhoittuivat ainakin hetkellisesti.
Ennen kisoja sisuskalut olivat nurinpäin koko kisojen alusviikon. Mietin vain, mikä kaikki voisi mennä hanurilleen. Mietin, mikä kaikki oli mennyt edellisellä kaudella vikaan ja mitkä uusissa muutoksissa voisi nyt mennä vikaan. Yritä siinä sitten olla rentona, ettei koira jännityisi omasta jännityksestä! Jollain tavalla nukutun yön jälkeen lähdettiin Kertun kanssa aikaisin aamulla suuntaamaan kohti Keuruun Iso Kirja -campingaluetta. Perillä oltiin hyvissä ajoin ja ilmoittautumiset ja eläinlääkärintarkastukset saatiin suoritettua rauhassa ilman ylimääräisiä häslinkejä. Ennen alkueriä oli vielä aikaa pyörähtää Dogsterin kojulla, mistä olin siis uudet kopat tilannut, ja saatiin vielä viimeiset hienosäädöt koppaan. Sitten odoteltiin.
Arvonnoissa Kerttu pääsi juoksemaan parin kanssa ja kolmas pieni podengo juoksisi yksin. Kädet täristen virittelin koiralle kopan, nappasin slipperin ranteeseen ja odottelimme, että pääsisimme lähtöviivalle. Lähtöviivalla alkoi tuttu rimpuilu ja toivoin vain, ettei slipperi lipsahda ennen irti-käskyä. Käskyn kajahtaessa muistin vieläpä laskea slipperin hihnasta irti ja niin hullu pieni eläin ryntäsi rääkyen vieheen perään. Alkuerien rata oli rakennettu niin, että näit, kun koira katosi harjanteen taakse ja näit, kun viehe pysähtyi. Ei niin minkäänlaista käsitystä, mitä välillä oli tapahtunut. Positiivista ainakin, että koira tuli maaliin asti. Tulospalvelu oli onneksi nopea ja hetken päästä pääsi piinasta: Kerttu alkuerien ensimmäinen pisteillä 256. Huh. Hieman helpotti. Hetkeksi. Juoksun jälkeen yritettiin molemmat ottaa lunkisti, eli toisin sanoen minä pilkitin Kertun kanssa skodan takakontissa, että koira malttaisi hetkeksi ehkä jopa vähän nukahtaakin.
Finaalijuoksussa jännitti melkeinpä yhtä paljon. Jos jotain edelliseltä kaudelta oppi, niin koskaan ei voi olla varma, mitä siellä tapahtuu. Kertulla oli finaalissa sama juoksupari mitä alkuerissä. Taas lähtöviivalla koira repi itseään liikkeelle ja ampaisi kuin tykinsuusta, kun slipperi aukesi. Finaaliradalla juoksua pystyi seuraamaan jo hieman paremmin, vähän ennen loppua mentiin pätkä piilossa, kunnes koira tuli taas näkyviin. Lopussa viimeiset kaarrokset oli ihme dorkailua ja sitten suuri metsästäjä juoksee vieheen virelle, istuu siihen ja jää heiluttamaan häntäänsä. Että semmosta. Nyt jännitti ehkä enemmän, kuin juoksun alussa.
Finaalijuoksun pisteet paljastetaan vasta palkintojenjaossa. Podengot juoksivat päivän viimeisenä, joten saimme palkintojenjaossakin jännittää loppuun asti. Lopulta koitti podengojen vuoro ja Kerttu kipusi ykköspallille yhteispistein 503! Finaalijuoksu oli ollut hieman alkueriä huonompi, ehkä sen lopun dorkailun vuoksi, mene ja tiedä, mutta ei voi olla kuin tyytyväinen yli 500 pisteeseen, kolmanteen juoksusertiin ja erityisesti (epäviralliseen) titteliin CVM-16!!!
Nyt hetkeksi keskitytään aksaamiseen ja maastojuoksun pariin palataan taas heinäkuussa!
 |
| Treeneistä. Kuva: Outi Puruskainen |
Ennen kisoja sisuskalut olivat nurinpäin koko kisojen alusviikon. Mietin vain, mikä kaikki voisi mennä hanurilleen. Mietin, mikä kaikki oli mennyt edellisellä kaudella vikaan ja mitkä uusissa muutoksissa voisi nyt mennä vikaan. Yritä siinä sitten olla rentona, ettei koira jännityisi omasta jännityksestä! Jollain tavalla nukutun yön jälkeen lähdettiin Kertun kanssa aikaisin aamulla suuntaamaan kohti Keuruun Iso Kirja -campingaluetta. Perillä oltiin hyvissä ajoin ja ilmoittautumiset ja eläinlääkärintarkastukset saatiin suoritettua rauhassa ilman ylimääräisiä häslinkejä. Ennen alkueriä oli vielä aikaa pyörähtää Dogsterin kojulla, mistä olin siis uudet kopat tilannut, ja saatiin vielä viimeiset hienosäädöt koppaan. Sitten odoteltiin.
Arvonnoissa Kerttu pääsi juoksemaan parin kanssa ja kolmas pieni podengo juoksisi yksin. Kädet täristen virittelin koiralle kopan, nappasin slipperin ranteeseen ja odottelimme, että pääsisimme lähtöviivalle. Lähtöviivalla alkoi tuttu rimpuilu ja toivoin vain, ettei slipperi lipsahda ennen irti-käskyä. Käskyn kajahtaessa muistin vieläpä laskea slipperin hihnasta irti ja niin hullu pieni eläin ryntäsi rääkyen vieheen perään. Alkuerien rata oli rakennettu niin, että näit, kun koira katosi harjanteen taakse ja näit, kun viehe pysähtyi. Ei niin minkäänlaista käsitystä, mitä välillä oli tapahtunut. Positiivista ainakin, että koira tuli maaliin asti. Tulospalvelu oli onneksi nopea ja hetken päästä pääsi piinasta: Kerttu alkuerien ensimmäinen pisteillä 256. Huh. Hieman helpotti. Hetkeksi. Juoksun jälkeen yritettiin molemmat ottaa lunkisti, eli toisin sanoen minä pilkitin Kertun kanssa skodan takakontissa, että koira malttaisi hetkeksi ehkä jopa vähän nukahtaakin.
Finaalijuoksussa jännitti melkeinpä yhtä paljon. Jos jotain edelliseltä kaudelta oppi, niin koskaan ei voi olla varma, mitä siellä tapahtuu. Kertulla oli finaalissa sama juoksupari mitä alkuerissä. Taas lähtöviivalla koira repi itseään liikkeelle ja ampaisi kuin tykinsuusta, kun slipperi aukesi. Finaaliradalla juoksua pystyi seuraamaan jo hieman paremmin, vähän ennen loppua mentiin pätkä piilossa, kunnes koira tuli taas näkyviin. Lopussa viimeiset kaarrokset oli ihme dorkailua ja sitten suuri metsästäjä juoksee vieheen virelle, istuu siihen ja jää heiluttamaan häntäänsä. Että semmosta. Nyt jännitti ehkä enemmän, kuin juoksun alussa.
Finaalijuoksun pisteet paljastetaan vasta palkintojenjaossa. Podengot juoksivat päivän viimeisenä, joten saimme palkintojenjaossakin jännittää loppuun asti. Lopulta koitti podengojen vuoro ja Kerttu kipusi ykköspallille yhteispistein 503! Finaalijuoksu oli ollut hieman alkueriä huonompi, ehkä sen lopun dorkailun vuoksi, mene ja tiedä, mutta ei voi olla kuin tyytyväinen yli 500 pisteeseen, kolmanteen juoksusertiin ja erityisesti (epäviralliseen) titteliin CVM-16!!!
Nyt hetkeksi keskitytään aksaamiseen ja maastojuoksun pariin palataan taas heinäkuussa!
sunnuntai 1. toukokuuta 2016
Onni on kevät!
Nyt kun lumet alkavat olla sulaneet ja tiet hieman kuivuneet, ja etenkin, kun aurinko paistaa, muistaa taas miten tätä on kaivannutkaan! Lenkkimaastot ovat talven jälkeen monipuolistuneet, kun pääsee taas kunnolla mettään rattaidenkin kanssa. Talven jälkeen on paljon uutta tutkittavaa ja vaikka meidän koirat ei metsässä vapaana kirmaa, koska ovat mallia "tappaa talossa ja puutarhassa" ja laulavat vielä mennessään "ei korvia, ei korvia", niin kyllä kuitenkin huomaa, miten ne nauttivat metsässä samoilusta.
Veteraaniosasto ei liiemmin ole perustanut talvi/loskakeleistä, mutta nyt ne ovat innolla lähdössä mukaan, kun vielä jokin aika sitten katsoivat sohvannurkasta ilmeellä "Onks pakko jos ei taho?" Koleat kelit vaikuttivat selkeästi myös Amalian olkapäähän ja välillä mietinkin, miten kipeä se todella onkaan, mutta nyt kevään tullen painaa lenkeillä kuin nuori koira, eikä kolotuksista ole tietoakaan. Tänä viikonloppuna saatiin kyllä nauttia huikeista keleistä ja ulkona oltiin niin paljon kuin vain pystyttiin.
Nyt menee siirappiseksi, mutta monesti olen koirien kanssa metsässä liikkuessa miettinyt, että miten paljon koirat ovat vaikuttaneet luonnosta nauttimiseen. En usko, että viihtyisin pihalla ja etenkin metsässä niin paljoa, mitä koirien kanssa on tullut kuljettua. Niin siirappiselta kuin se kuulostaakin, niin metsässä liikkuessa huomaa luonnon kauneuden ja olen miettinyt, miten paljosta monet voi jäädä paitsi. Ja vaikka tänäänkin metsässä oli paimennettavana neljä nelijalkaista ja kaksi kaksijalkaista, niin silti kyllä se vain metsässä sielu lepää, kun ei kuulu kuin lintujen viserrys.
Ja auringostahan nautitaan sisätiloissakin. :)
 |
| Välillä oltiin vähän solmussakin |
 |
| Ja hetkeksi kun pysähdytään, niin Hilmalla on jo kuoan alku.. |
 |
| Ja välillä kaivettiin juuria ym. ylös |
Veteraaniosasto ei liiemmin ole perustanut talvi/loskakeleistä, mutta nyt ne ovat innolla lähdössä mukaan, kun vielä jokin aika sitten katsoivat sohvannurkasta ilmeellä "Onks pakko jos ei taho?" Koleat kelit vaikuttivat selkeästi myös Amalian olkapäähän ja välillä mietinkin, miten kipeä se todella onkaan, mutta nyt kevään tullen painaa lenkeillä kuin nuori koira, eikä kolotuksista ole tietoakaan. Tänä viikonloppuna saatiin kyllä nauttia huikeista keleistä ja ulkona oltiin niin paljon kuin vain pystyttiin.
Nyt menee siirappiseksi, mutta monesti olen koirien kanssa metsässä liikkuessa miettinyt, että miten paljon koirat ovat vaikuttaneet luonnosta nauttimiseen. En usko, että viihtyisin pihalla ja etenkin metsässä niin paljoa, mitä koirien kanssa on tullut kuljettua. Niin siirappiselta kuin se kuulostaakin, niin metsässä liikkuessa huomaa luonnon kauneuden ja olen miettinyt, miten paljosta monet voi jäädä paitsi. Ja vaikka tänäänkin metsässä oli paimennettavana neljä nelijalkaista ja kaksi kaksijalkaista, niin silti kyllä se vain metsässä sielu lepää, kun ei kuulu kuin lintujen viserrys.
 |
| Tämä hieman vanhempaa kuvasatoa, mutta kuitenkin :) |
Ja auringostahan nautitaan sisätiloissakin. :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)