The Fabulous Five

Taas on hihnanjatke laiskotellut eikä ole malttanut pysähtyä päivittämään koiruuksien kuulumisia, joten otetaanpa tähän semmoinen loppuvuoden pläjäys, mitä on syyskuun jälkeen tehty.

Ensimmäisenä on tietysti pakko mainita Amalia-armas, joka syyskuussa kymppiveesynttäreidensä aikaan taas sairasteli. Ilokseni voin kertoa, että vanha jäärä on aikalailla oma luupäinen itsensä. Syksyllä ensin lepäiltiin ja pikkuhiljaa Amalia pääsi pienille lenkeille ja pikkuhiljaa lenkin pituutta kasvatettiin normaaleihin kilometrilukemiin. Kuitenkin minusta on tullut armollisempi vanhaa leidiä kohtaan ja Amalian ei ole enää pakko lähteä mukaan pitkille lenkeille, jos hänen korkeuttaan ei huvita, mutta sen verran pakotetaan pihalle, ettei ihan kokonaan muumioidu leivinuunin alle. Nyt varsinkin kylmemmillä ilmoilla tuntuu olkapää välillä pihalla vihoittelevan ja on se itsellekin mukavampi, että kaikilla on siellä pihalla kivaa.

Äly ja väläys, eli Neppis ja Hilma ovat tassutelleet menossa mukana normaalisti. Välillä Neppis on saanut jäädä pitämään Allulle seuraa sinne leivinuunin alle, mutta yleensä neiti Nepparikin on ollut mielellään pihalle lähdössä. Tuo ikuinen pikkupentukin täyttää tänä vuonna jo pyöreitä. Mihin tämä aika oikein katoaa??

Hilma nyt puolestaan on aina lähdössä mukaan säässä kuin säässä ja täytyy tunnustaa, että välillä nautin, kun pääsee oikein reippaille lenkeille aktiivisimman kaksikon, Hilman ja Kertun, kanssa. Himmimimmi lenkkeilyn ohessa metsästää edelleen hiiriä. Ja pas*aa. Molemmat yhtä kivoja kaivaa nielusta pois. Välillä siinä sitten miettii, että antaisko mieluummin vaan nielasta. Mäyräkoirien kanssa ollaan siis eletty melko aktiivista hiljaiseloa, joskus otan mukaan hallille hieman hömpöttelemään jonkinlaista aksantynkää.

Kertun kanssa oltiin hieman aktiivisempia ja käytiin lokakuussa kisaamassa kotihallissa, mutta niistä kisoista ei kyllä jäänyt jälkipolville paljon kerrottavaa. Kisojen alla käytiin mölleissä, joista saatiin kisaavien radalla toivoa antava voittonolla, mutta varsinaisissa kisoissa napsahti pitkästä aikaa reikäpäävaihde päälle ja kolmen radan aikana hieman kerrattiin mm., että se ohjaajakin on sitten mukana siellä kentällä, miten niille kontakteille pysähdyttiin ja juostaanko niitä ratatyöntekijöitä moikkaamaan. Marraskuun lopulla Kepa aloittikin juoksunsa, joten ei päästy enää toisiin kotikisoihin kirmaamaan. Loppuvuosi kulutettiinkin energiaa sitten ihan vain lenkkipoluilla.

Meidän leveä kuljetus

 Tapahtui sitä näillä nurkilla jotain jännääkin loppuvuonna. Keskitalven hiljaiseloon toi heti joulun jälkeen vauhtia pieni Portugalin lapsi, joka ristiýtyi Unnaksi, ja jonka myötä katastrofikvartetti kasvoi fabulous fiveksi Tämä pieni riiviö on Kertun jonkinasteinen serkku (Kepan äidin veljen lapsenlapsi) ja hän matkusti lämpimästä Portugalista kylmään Suomeen Tapaninpäivänä Hanna-Leenan matkassa. Hieman  mietitytti, miten pahasti raukkaparka järkyttyy, kun joutuu tänne itään lumipenkkojen keskelle, mutta tämä pieni reipas tyttönen osoitti pelkoni turhaksi tunkemalla päänsä lumihankeen heti kotipihassa. Riiviöpentu on osoittautunut todella reippaaksi ja rohkeaksi pennuksi, joka on Kertun tapaan aina iloinen. (Tai niinhän ne taitaa kaikki kakarat olla.) Tässä vajaan kuukauden aikana ollaan tutkiskeltu maailmaa ja onpa kakara päässyt pari kertaa Kepan matkassa hallillekin ihmettelemään. Ainakin jonkin verran kakara pääsee varmasti hallillekin, mutta erityisesti toivon, (jos uskaltaa ääneen sanoa,) että tästäkin kasvaa sprintteri, joka pääsee Kertun rinnalla kirmaamaan kulmille nousevalle vinttikoiraradalle maastojen lisäksi. *sormet ristiin*

Välillä vähän ramaseekin

Blogin päivittymisestä ei taas uskalla mitään luvata, mutta instagramiin laittelen lähinnä koirien kuvia, eli jos haluaa koirien kuulumisia kurkkia, löytyy instasta nimellä @hannapaivinen