Aatonaattona iskettiin leivinuuni tulille ja siinä uunin kyljessä oli mukava köllötellä.
Aattona Amalia keksi missä lahjapiilo on! Koirat on varmaan pahempia kuin lapset, kun ne haistavat tarkkaan missä herkut ovat. Ja kun lahjoja ei vielä tänä vuonna tarvinnut piilottaa ihmislapselta, niin voi sitä Allun tuskaa, kun paketteja ei päässyt avaamaan.
Viimein pukki tuli tuomaan lahjoja. Tässä vaiheessa olikin hyvä huomata, että kun ensi vuonna pitää tilata oikea pukki, niin pitää sijoittaa koiruudet takavasemmalle. Sen verta tiukan vastaanoton sai isäntä pilkkihaalarissa... :D
Pukin jätettyä lahjat tullivirkailijat pääsivät aloittamaan pakettien sisällön analysoinnin.
Tytsyt olivat myös suurena apuna pakettien avaamisessa.
Ja voi sitä riemua, kun saatiin auki se herkkupaketti!
Jouluaaton hulinan jälkeen joulupäivä ja tapani menivätkin vieraillessa ja lunkisti ottaen.
Huh, alkaa pikkuhiljaa emäntä toipua monen päivän kestoähkystä ja koirat tasaisesta hulabaloosta, kun meillä on ollut vierasta ja me ollaan oltu vieraita. Tänään jo palattiin hieman arkeen tokoilemalla pikkuisen monenmonen päivän tauon jälkeen. Olen nyt ottanut pikkulikat hommaan mukaan ja edessä ensimmäisenä sama kuin Amalialla: perusasennon uudelleenopettaminen. Himmillä alkaa olla haju jo hommasta, mutta Neppis on keksinyt, että siihen sivulle pitää tulla muutaman mukin kautta! Erehdyin vielä palkkaamaan pari kertaa, kun tuli mukin kautta sivulle oikeaan kohtaan, niin nyt se on yhtä vierimistä. Mutta eikös tokoon voisi ottaa mukaan pienen uimahyppyelementin, sivulletulo kerien? ;) Uudenvuodenlupauksena olen päättänyt monottaa itseäni suksille ja opettaa pikkulikoille kepit ja keinun! Nyt loppu ohjaajan laiskottelu! Jos sitä joskus pääsisi vielä pikkulikoilla starttaamaan oikeissa kisoissa. Keväämmällä olisi tarkoitus ottaa niskalenkki myös mejäilystä, kun tämä vuosi meni hieman ohi, ajatuksena saada ainakin Himmi kokeisiin. Ja Amalian kanssa treenataan tokokokeet takaraivossa, jos sitä vaikka joskus... :)
Olin jo jonkun aikaa etsinyt googlettelemalla ympäri palloa mäyräkoirakuvioista kangasta, kun kaveri laittoi itsenäisyyspäivän aattona viestiä: "Käy kattoo mitä Käpyseen on tullu myyntiin!" Äkkiä nettiin ja sieltä löytyi jokaisen ompelevan mäykkyihmisen unelma:
Tuska oli valtava, kun oli itsenäisyyspäivä edessä ja kauppaan pääsi vasta perjantaina. Maltoin sentään mieleni, enkä tilannut heti netistä. Sitten viimein perjantaina kaupungille toteamaan, että puoti oli kiinni. Elkää vaan ihmiset ikinä tarkistako aukioloaikoja! Lauantaina uusi yritys ja sitten onnasi! Olin suunnitellut tekeväni tytsylle mekonhameenpaidanliivihameenpiponjnejne., mutta kankaan kuviointi oli suurempaa mitä olin ajatellut, joten meni suunnitelmat hieman uusiksi, kun kuvio ei pääse oikeuksiinsa pienessä vaatteessa. Pakkohan sitä oli kuitenkin ostaa se pari metriä ja enshätään siitä syntyi -ylläripylläri- pipo!
Väri on aika rämäkkä keltainen (eikä ainakaan toistaiseksi taida olla muita värejä), mutta pakkohan se päässä on kulkea ihan vaan sen takia, että siinä on mäykkyjä!
PaaPiilla on mäykkyihmisille muutakin, nimittäin tee-se-itse mäyräkoira -ompelusetti!
Näitä saa myös valmiina, niinkuin minunkin olisi ehkä kannattanut ostaa, kun tuo on odottanut ompelua keväästä saakka....
Laitetaas samaan nyt omat parin vuoden takaiset kyhäelmät, pari minimäykkyä:
Taustalla Teema-muki antaa vähän osviittaa koosta. Ruskea pikkumäykky on helppo ommella: pää soikio ja kroppa makkaranmallinen, neljä tikkua jaloiksi ja pyöreäkulmaiset kolmiot korviksi. That's it! Lila on virkattu ja ei enää mitään muistikuvaa miten...
Mutta siinä hieman inspiraatiota ompeleville mäykkyihmisille ja miksei muillekin! Vielä kerkeää pukinkonttiin! <:)
"No joko oot monta koiraa ostanu?" Seison kysymysmerkkinä. Öö, siis...? "Niin, joko sulla on nyt monta niitä koiria, kun oot kuulemma alottamassa koirankasvatusta." Justiisa.Tämä tilanne tuli vastaan viime viikolla. Hieman joutui miettimään, miten sitä selittäisi ihmiselle, jolla ei ikinä edes ole ollut koiraa, että minulla ei välttämättä tarvitse olla koiraa joka nurkassa, parhaimmissa kaksi, että voisin kasvattaa koiria.
Ainahan minua on varmaan pidetty vähän höpelönä, kun meillä on useampi koira, joiden kanssa harrastetaan ja käydään erinäisissä kisoissa/tapahtumissa. Mutta varsinkin nyt, kun kävin kasvattaakurssin, minä vasta outo oonkin! Edellä mainitun kaltaiset jutut lähtee liikenteeseen juuri parhaiten, kun koirista ja kasvatuksesta mitään tietämättömät juoruavat keskenään ja yht'äkkiä meillä onkin huhujen mukaan kymmenkunta koiraa. Vähintään.
Joillekin sitten taas yksikin koira on liikaa ja kolme aivan kauheeta. Kun olen erehtynyt väärässä paikassa ääneen haaveilemaan pennusta, on vastaus ollut "ELÄ, ELÄ, ELÄ!" Nämä usein ovat niitä koirattomia ihmisiä. Olen myös huomannut, että koirattomilta hyvin usein saa myös ne parhaat koirankoulutusvinkit.
"No nythän sinä alat sitten tienaamaan!" Joo-o. Vaikea tietysti sanoa, kun ei vielä yhdenyhtä pentuetta ole teetättänyt, miten kasvattamisella pääsee rikastumaan. Jotenkin minulla on kuitenkin kuva, että terveystutkimukset, rekisteröinnit jne. jne. pienentävät tuota pottia. Lisäksi kun miettii, että montako senttiä olen laittanut koiran ruokaan, koe- ja näyttelymaksuihin ym., niin luulen, että saatetaan loppujen lopuksi jäädä miinukselle. Täällä on suuntaa antava arvio mitä esimerkiksi valionarvo tulisi maksamaan noinniinkusuurinpiirtein. Tuossa ei ole huomioitu mahdollisia kokeita, jos nekään ei mene ekalla läpi, jos koira esimerkiksi keskittyy enemmän tuomarin seuraamiseen kuin jäljestämiseen, nimim. kokemusta on... Niin, ja entäs jos pentuja tuleekin vain yksi. Tai ei sitäkään. Ja sitten jos minä jätän yhden pennun itselle ja teetän sillä pennut aikaisintaan n. kahden vuoden päästä, jos hyvin käy. Jos äkkiä ajatellaan, että pentue noin kahden vuoden välen c. 4 pentua...ei kuulosta hirveältä sammolta. Tai sitten minulla varmaan tosiaan pitäisi olla koira joka kulmalla.
Ja eihän minulla ole vielä kennelnimeäkään keksitty! No okei, eihän niitä nimellä nyt kasvatetakaan, mut ois se aikas kiva kuiteskii.. Pitäisi asettaa itselleen dead
line, johon mennessä se pitäisi lyödä lukkoon. Vähän niinkuin tytsyn
ristiäiset. Pitäisköhän pyytää pappikin käymään? Ja sais taas ihmiset puhuttavaa. "Kahtokkee ny miten hölömön nimen sekkii on keksinä!"
Noh. Kanssaeläjistä huolimatta aion tiiviisti jatkaa koiraharrastusta ja tulevaisuudessa toivottvasti hieman kasvattamistakin. Eli jatkossakin aion olla se höpelö, joka ei tee mitään muuta, kuin touhuaa päivät pitkät koirien kanssa! ;)
Päätettiin anopin kanssa lähteä käymään jouluostoksilla ja sovittiin treffit kaupungille. Pamahdin keskustaan ja ajattelin, että mitä täällä tapahtuu. Minä olin mammaloman ajan saanut niin rauhassa käydä kaupungilla päivisin, että eihän minulla käynyt mielessäkään, että tämmöisenä välipäivänä siellä saattaisi olla joku muukin. Olin jo kääntymässä Sokkarin parkkitaloon, kun pysähdyin katsomaan, että mites tuo teksti on punainen. "Täynnä". Niin kuin oli kaikki muutkin parkkitalot. Tässä vaiheessa piponalus alkoi lämmetä ensimmäisen kerran, varsinkin, kun ajattelin toriparkissa lumipyryssä odottamassa olevaa anoppia. Reilun puolen tunnin taistelun jälkeen sain viimein auton parkkiin ja spurttasin treffipaikalle.
Itse shoppailu sujui suht kivuttomasti, jos ei muistella sitä, että porukkaa oli kuin pipoa ja jokapaikkaan sai jonottaa. Ei muuten ole kärsimättömän ihmisen yhdistelmä ryysis ja vaunut. Ei ollut kovin kaukana, että olisin ajanut keskellä tietä höpöttävien mummojen yli. Ois taas vaunuja testattu. No myönnetään, lopulta tämä tungoksessa pyristely otti niin rankasti aivoon, etten pystynyt keskittymään enää siihen, mitä olin ajatellut ostaa lahjaksi kenellekin. Eikä yhtään helpottanut se, että kävelin lumipyryssä parin korttelin päähän vain toteamaan, että eräs liike oli kiinni.
Parin tunnin jälkeen tulimme siihen lopputulokseen, että eiköhän tämä riitä, ja suunnistimme kohti parkkitaloa. Suunnittelimme reitin oikein siten, että pääsemme sisäkautta parkkitalon hisseille ja hämmästys olikin suuri, kun Metropolin 2. kerroksessa hissi ei ollut käytössä. Ajattelimme, että siinä on nyt vaan joku häikkä ja kiltisti menimme toisella hissillä kerrosta alemmas ja yritimme uudelleen. Edelleen "Ei käytössä". Just perfect. Tässä vaiheessa alkoi huumori loppua. Mietin, että miten pirussa saan vaunut ja anopin roudattua ylös, kun auto on vain parkkitalon ylimmässä kerroksessa. Sitten alkoi liikerumba. Kyselin hissinvierusliikkeistä, että mitenköhän tuon saisi toimimaan. Siellä oltiin yhtä huuli pyöreänä. No viimein jollakin välähti: soitetaanpa vartijalle. Joka soitti huoltoyhtiöön. Joka soitti hissiliikkeeseen. Emme jääneet odottelemaan. Olisimme varmaan vieläkin siellä. Mietin missä olisi rauhallisin kadunpätkä pakata auto ja ohjasin anopin sinne. Itse lähdin hakemaan autoa.
Kipitin portaat ylös ylimpään kerrokseen vain todetakseni, että siellä ei ollut maksuautomaattia. Eikä ollut kerrosta alempanakaan. Eikä vielä sitä suraavalla. Viimein maatti löytyi ja sain asettua jonon jatkoksi, kun joku ei taas saanut niitä kolikoita siihen suhrattua. Purin hammasta. Viimein pääsin tunkemaan lipukkeen maattiin ja mitä tekee maatti? Ei tietenkään ota minun vitosta. Ei mitenkään päin. Sileäkin oli kuin vauvan peppu. Tässä vaiheessa ajattelin, josko tiukka potku kylkeen auttaisi asiaa. Aloin kaivella taskujani ja tunsin miten jono piteni selän takana. Löysin taskujen pohjalta vaadittavat hilut ja sain lapun lunastettua. Eikun spurtti takas ylös ja vauhdilla auton kanssa alas. Pari kerrosta päästiinkiin. Sitten alkoi jonot kasvaa. Joku tyttö hyppi parkissa olevan auton takana ja viittilöi autoa peruuttamaan eteeni. Mulkaisin tyttöä ja tyttö siirtyi minun taakse seuraavaan väliin. (Kyllä, minä olen se tympeä akka, joka ei anna tietä.) Seuraavassa kerroksessa eräs einstein jättää auton parkkiin maksuautomaatin kohdalle. Nuo kun on niin pirun leveitä nuo ajoväylät muutenkin. Seuraavaksi joku saamarin laupias samarialainen päästää kaikki halukkaat peruuttajat eteensä. Mietin vain, mitenhän pitkä se ulosajoaika olikaan. Teki mieli työntää jonoon vauhtia. Viimein pääsin ulos ja sain auton kadunvarteen, jotta saisimme siinä sakeassa lumipyryssä purkaa ja lastata vaunut ja muksun kyytiin.
Tämä pysyy jatkossa torpassaan ja tekee loput jouluostoksensa netissä. Hou hou hou vaan kaikille.
Pään nollaus tokotreeneissä tämän jälkeen teki hyvää. Päivän pelastus oli kyllä oma pieni pätevä tokokoira, joka taas ylitti itsensä hoksaamalla nopeasti mitä siltä haettiin. <3
