torstai 22. syyskuuta 2016

Amalia armas 10 vee!

Viime perjantaina 16.9. meidän luupäiden kuningatar, hänen arvoisa jääräpäisyytensä, Amalia armas täytti kokonaiset 10 vuotta! <3


Olisipa hienoa kirjoittaa, miten hyväkuntoinen ja virkeä eläkeläinen meillä on, mutta kun koira oli viikkoa ennen ja viikko jälkeen synttäreidensä kipulääkekuurilla ja pakkolevossa, niin niin ei pysty kirjoittamaan. Totta puhuen viikkoa ennen syntymäpäivää synkimmällä hetkellä en ollut varma päästäänkö edes syntymäpäiviä viettämään. Kuitenkin vanhan jäärän katse pysyi terävänä ja häntä jaksoi heilua vaikeinpanakin päivänä, niin toivon kipinä eli koko ajan, että ehkä tästäkin vielä selvitään.

Kun olimme kotiutuneet Kertun kanssa Nuukajuoksuista sunnuntain ja maanantain välisenä yönä, pidin seuraavan päivän huilia. Kuitenkin käytiin koirien kanssa normaalisti lenkillä ja Amalia liikkui normaalisti. Illalla kuitenkin aloin kiinnittää huomiota takatassun lupsuttamiseen. Kun kaveritkin alkoivat osallistua talkoisiin, aloin tutkia tarkemmin. Takatassusta löytyi pieni kraateri. Puhdistelin tassun ja yritin (huonolla menestyksellä) saada koiran olemaan nuolematta tassua. Seuraavana päivänä soitin eläinlääkäriajan Amalialle ja samalla Neppis pääsi rokotusten uusintaan. Aika saatiin keskiviikolle. Tiistai-iltana minun piti kuitenkin käydä hakemassa kipulääkkeet, kun takatassu vaikutti koko ajan kipeämmältä ja kaapissa olevat olivat viettäneet synttäreitään jo hyvän aikaa sitten. Yö tuntui pitkältä seuraavaan päivään, vaikka tilanne ei ollut akuutti, niin kipeää koiraa oli tuskaista katsella. Keskiviikkona päästiin lääkäriin ja eläinlääkäri totesi Allun tassussa olevan furunkuloosin. Kun nostin Amalian alas pöydältä koira vingahti, mutta liikkui kuitenkin normaalisti.Aloitettiin antibioottikuuri ja kipulääkettä jatkettiin rinnalla. Seuraava päivä meni lepäillessä, mutta kun tulen perjantaina kotiin, niin koira seisoo vain paikallaa selkä köyryssä eikä suostu liikkumaan. Kannan käymään pihalla tarpeillaan ja kannan sisälle. Alan soitella eläinlääkäreitä ja perjantaina klo 16.30 sainkin yhden hoitajan langanpäähän ja hieman pähkättiin tilannetta. Aikoja ei tietenkään enää ollut, mutta päädyttiin jatkamaan kipulääkitystä ja pitämään levossa. Seuraavana päivänä koira vaikutti todella kipeältä, joten päädyin soittamaan päivystävälle. Amalialla on kerran aiemminkin ollut vastaavaa ongelmaa, jolloin määrättiin lihasrelaksanttia ja tätä osasin nyt pyytää päivystävältä, jos vaikka samalla kuurilla selvittäisi. Nyt hoito ei vaikuttanut yhtä nopeasti kuin viimeksi. Edelleen kannoin koiran pihalle ja sisälle ja pyrin pitämään levossa. Siellä se vaan öhnötti punkassaan BOTin toppaloimi niskassa. Häkittämiselle ei ollut tarvetta, kun koira ei yksinkertaisesti liikkunut. Ainoastaan ruokakupille tuli suosiolla, mikä nyt toisaalta oli hyvä merkki, että ruoka maistui.

Veteraaniosasto ei ollut järin ilahunut eläinlääkärireissusta.

Neppiksen saatua rokotuksen Neppis oli täysin valmis poistumaan ovesta.
Viikonloppu oli pitkä ja sitten pitikin miettiä, miten seuraavan viikon järjestelisi, mutta onneksi pystyin ottamaan koiran mukaan töihin, jotta voisin hieman vahtia menoa. Toimistolla koira vaikuttikin hieman pirteämmältä. Jaksoi piipata kuin palovaroitin, josta on patterit lopussa. Ja kun se ei auttanut, vaihdettiin äänensävy hieman käskevämmäksi, että hänen korkeutensa olisi vapautettu vankilastaan. Hiljalleen viikon mittaan koira alkoi hieman liikuskella, vaikka edelleen pääsääntöisesti kuljettiin sylikyydillä, mutta hieman pihalla jo tassuteltiin. Syntymäpäivänä käytiin yhdessä Amalian kanssa hakemassa Sohvin Valinnasta Allulle synttärilahjaksi BOTin mäyräkoiran verkkoloimi (toppaloimi kun tuntui hieman turhan lämpimältä), sekä tietysti herkkuja, joita sai toimistolla rouskutella. Päivä päivältä Amalia liikkui enemmän ja selkeästi lämmin loimi auttoi. Alkuviikosta meinasin saada slaagin, kun ulkoa sisälle tullessa neiti spurttasi portaat yläkertaan, kun en ollut juuri sillä hetkellä häntä nostamassa. Toisaalta olin iloinen, kun pystyi koko ajan paremmin liikkumaan, mutta toisaalta olin kauhuissani, ettei nyt vaan jotain rytkähtäisi.
Neppiksellä oli ikävä, kun Amalia oli päivän pois. (Neppiksen selkä ei oikeasti ole kalju, vaikka kuvassa siltä näyttääkin...)


Jos tälle antais mukin, ne se niin kolistelis sillä noita kaltereita.

Tällä hetkellä Amalia voi ihan hyvin. Pari päivää on mennyt ilman kipulääkkeitä ja pikkuhiljaa uskalletaan hieman alkaa tassutella takapihan ulkopuolellakin. Hieman jäi epäselväksi, mikä tarkalleen kipuilun aiheutti, oliko se lihasperäistä, vai onko häikkää jossain syvemmällä. Eräänä iltana varovasti hieroin koiraa, niin kyljessä tuntui olevan kipeä kohta, jota Amalia aristi, mutta hieroessa painautui vasten, kuin ymmärtäen, että se auttaisi. Nyt pitänee Amalia viedä taas fysioterapeutille kopeloitavaksi, jos hän löytäisi lihasjännitteitä tms. Amalia tulee myös saamaan oman "banaanipuvun", kun ilmat viilenevät ja lämmin selkeästi auttaa, niin vartalonmyötäisemmän banaanipuvun uskaltaisi jättää ehkä päälle kotoa poistuessakin. Hieman myös olen miettinyt jatkotutkimuksia, mutta se luultavasti edellyttäisi eläinlääkärireissua jo hieman kauemmas. Vielä en tiedä uskaltaako täysin huokaista, mutta tällä hetkellä näyttää kohtalaisen hyvältä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti