Lauantaina ensimmäinen rataantutustuminen oli yhdeksältä. Kisapaikalla koira keräili kierroksia tuttuun tapaansa. Olimme mini1-ryhmän viimeisenä, joten siinä kerkesi kierroksia kasata lisää toisten suorituksia seuratessa. Otinkin sitten tylyn linjan ja odotellessa jokaisesta riekkumisesta käytiin hallin nurkan takana jäähyllä. En tiedä oliko sillä vaikutusta, mutta ensimmäisessä startissa pikkupopo jollain tasolla kuuntelikin. Tosin kierroksia oli koneessa rutkasti. Aavistuksen holtittomasti ja pitkillä kaarroksilla mentiin rataa eteenpäin, mutta kuitenkin puhtaasti suorittaen, kunnes radan puolivälin kieppeillä putken väärä pää imaisi pienen podengon. Jatkettiin loppurata yhtä holtittomasti, mutta puhtaasti, loppuun asti.
Toiselle radalle lähdettiin ihan ihan hyvillä mielin, kun Kepa oli jollain tasolla hanskassa. Meno oli kyllä kuitenkin ihan yhtä holtitonta. Kontaktit roiskittiin ja pari kertaa käskyt menivät kuuroille korville, niin että sujahdettiin ensin parin esteen ohi. Lopulta kuitenkin päästiin kaikki esteet oikeassa järjestyksessä ja oikeinpäin maaliin ihanneajassa 15 virhepisteellä ja saatiin meidän ensimmäinen tulos aksakisoista! WUHUU! Nauroinkin, että se oli meille kuin henkinen nolla. Tämän jälkeen Kerttu pääsi lataamaan akkuja seuraavaan päivään.
 |
| Kuva: Tuuli Komulainen |
 |
| Kuva: Tuuli Komulainen |
 |
| Kuva: Roosa Tykkyläinen |
 |
| Kuva: Roosa Tykkyläinen |
Sunnuntaina aloitettiin hypärillä. Mukava tapa saada kroppa hereille ja koiran kierrokset sinne tuhannen kieppeille. Taas lähdettiin radalle vauhdilla ja hypäri sujuikin mukavasti, kunnes, jostain syystä, koira kiertää suoralla linjalla olevan hypyn ohi ja sujahtaa putkeen. En tiedä mitä tein. Myöhemmin samalla radalla koira sujahtaa suoraan nenän edessä olevan putkenpään sijaan ristikkäiseen päähän. En tiedä oliko minun kroppa niin solmussa, vai tekikö pieni popo vain itsenäisiä päätöksiä.
Sunnuntain toien rata oli taas normaali agirata. Sillä jo tiesin, että en millään ehdi ohjaamaan suoran hyppypätkän jälkeen putkesta kepeille ja siihen se kosahtikin. Keppien aloituksessa sitten käytiinkin hieman kehityskeskustelua ja totaalirauhoituksen jälkeen kepit lähtivät rullaamaan ja loppuratakin sujui. Lopputuloksena 20 virhepistettä ihanneajassa.
Viikonlopun viimeiselle radalle lähdettiin taas hyvillä mielin, vaikka radanrakennuksen aikana kauhulla katsoin, kun näytti, että oli taas pitkän reunan mitalta hyppyjä, joka päättyisi hyppyrykelmään. Olin tulkinnut väärin ja rataantutustumisessa rata tuntui tehtävissä olevalta. Rata sujuikin hyvin, kunnes Kerttu ilmeisesti bongasi A:lta kentän laidalla seisovan tutun ratatyöntekijän, roiskaisi kontaktin yli ja juoksi iloisesti moikkaamaan. Hetken siinä hypittyään ja minun huudeltua koira malttoi palata radalle ja loppurata sujui mallikkaasti. Tosin hylky oli noin 10 cm päässä, kun Kerttu olisi halunnun mennä uudestaan A:lle, mutta sai suunnan viime hetkellä käännettyä. Maalissa luulin, että oltiin hyllytetty, mutta kuitenkin menin katsomaan tuloslistoja ja ensin luulin, että siinä on joku virhe, kun meitä ei siellä listan alareunassa näy. Sitten aloin tavaamaan listaa uudelleen ja suureksi hämmästyksekseni meidän nimet komeili siellä ykkössijalla. WAU! Ihanneaikakin kesti tutun moikkaamisen, vaikka minusta se aika tuntui ikuisuudelta siellä radalla. Vitonen tuli kontaktin roiskaisusta.
 |
| Kuva: Roosa Tykkyläinen |
 |
| Kuva: Roosa Tykkyläinen |
Kyllä antoivat nämä kisat toivoa tulevaan, että kyllä se meillä joku päivä vielä sujuu, mutta kyllä tuli kehityskohteitakin, kuten nuo kontaktit, jotka huoletta roiskittiin keinua lukuunottamatta. Nyt vaan lisätreeniä ja katsetta seuraaviin karkeloihin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti