Kertusta FI KVA-M!

Jos joku olisi minulle muutama vuosi sitten sanonut, että minun ensimmäinen käyttövalio tulee vinttikoirien maastojuoksusta, olisin varmaan nauranut räkäisesti.


Reilu viikko sitten 4.9. juostiin Laihialla Pohjanmaan Nuukajuoksut, joissa samalla kisattiin Suomen Portugalinpodengot ry:n maastomestaruudesta. Koska matkaa kotoa kisapaikalle Suomen leveimmästä kohdasta tulee pikkasta vajaa 500 km, päätin lähteä matkaan edellisenä päivänä, vaikka hetken yötä myöten ajaminenkin kävi mielessä. En ollut koskaan ajanut täältä idästä Vaasaan, joten reitti ei ollut tuttu ja ajattelinkin matkalla, että olipa hyvä, että päätin lähteä edellisenä päivänä, koska olisin yöllä varmaankin nukahtanut rattiin. Kuopion kautta ajaessa reitti oli todella ankea, yhtä Varkaudentietä melkein 500 km! Jossain vaiheessa tuntui, että tie ei lopu ikinä. Matkalla piti piristäytyä useamman kerran ja yksi pit stop sattui Keiteleellä Lossisaari-nimiseen paikkaan, johon kyllä kannatti pysähtyä! Mahtavat paikanpäällä paistetut pullat ja muut olivat kyllä piristävää vaihtelua ketjuhuoltsikoiden tarjonnalle. Pitäisi kyllä ottaa tavaksi pysähtyä useammin näihin pieniin kahviloihin, kun voi yllättyä hyvin iloisesti!

Kannattaa pysähtyä!

Länttä lähestyessä, kun matkaa oli vajaa oli vajaa 200 km, ajattelin pysähtyä seuraavalle huoltsikalle vielä yhdelle pyäshdykselle. Noh, se seuraava huoltsikka tuli vastaan n. 10 km ennen majapaikkaa. Vaasaa lähestyessä jossain vaiheessa kyltteihin alkoi ilmestyä ruotsinkieltä. Kun tekstit alkoivat olla ensin ruotsiksi ja alla suomeksi, alkoivat kämmenet hieman hikoamaan ja pää alkoi kaivella ruotsin perussanastoa jostain muistin syövereistä. Huoltsikalla pysähtyessä nuori myyjä heitti hyvin iloisen "Hejhej!!" (joka tuntui olevan perustervehdys tuolla suunnalla Suomea), johon päätin äkkiä vastata oikein levveesti "Terrrve!", jolloin myyjälle lienee heti selvää, mitä kieltä hää puhhuu. Totesin tämän tervehdyksen hyvin toimivaksi muissakin asiakaspalvelutilanteissa sillä suunnalla. Hotelliin kirjautuminenkin sujui jouhevasti, vaikka selkeästi respan äidinkieli lienee ollut ruotsi. Majoituin Kertun kanssa Hotelli Valloniaan Mustasaaressa. Todella mukava rauhallinen paikka, jossa oli iloisena yllätyksenä varattu oma makuualusta lemmikille! Todella mukava lisä majoitukseen! Illalla lähdin hakemaan hieman palasta. Hotellin vieressä oli parikin pizzeriaa, mutta mieli teki hampurilaista, joten suuntasin ABC:lle, josta semmoisen ainakin saisi. Liekö tervehdykseni vai olemukseni vai sekä-että aiheuttanut sen, että myyjä antaessaan piipparia kysyi, että tiedänkö mikä tämä on? Hieman hymyilytti. No mutta hetkeä myöhemmin tämä juntti-einari seisoi limpparimuki kädessään linjastolla ja etsi hanaa, josta sitä juotavaa saisi. Aikani pällisteltyäni huomasin mukien vieressä kosketusnäytön, jossa pyöri Pepsi-mainos, jolloin minulla välähti, ja selkeästi avukseni tulossa ollut myyjä pystyi kääntymään takaisin. Aika hi-tec! Osattuani vielä hakea ruuat piipparin piipittäessä suuntasin takaisin hotelliin, jonne tie vei mystisesti 4 km pitempää reittiä kuin tullessa (tulomatka oli 2 km), otettiin loppuilta Kertun kanssa vain ihan rennosti ja valmistauduttiin seuraavan päivän koitokseen. Tosin en tiedä Kepan unen määrästä, kun kolme kertaa yöllä heräsin siihen, kun pieni podengo istuu sängyllä tyynyn vieressä, tuijottaa minua intensiivisesti ja heiluttaa iloisesti häntäänsä. Kolmannen herätyksen jälkeen boksin uksi meni kiinni.

Lähti se aamu käyntiin tälläkin

Aamulla sai heräillä rauhassa, kun kisapaikalla tarvitsi olla vasta kymmeneltä ja matkaakin oli hieman päälle 30 km. Aamupalalle ei kuitenkaan ehtinyt, mutta yllättävät hyvin sai itsensä hereille huoneesta löytyneen pikakahvin avulla. Tie vei aakeiden laakeiden peltojen ohi aakealle laakealle kisapellolle. Kesän kaavan mukaan viikolla oli satanut ja parkkipaikkana ollut pelto oli sen näköinen, kun vielä edellisenä päivänä oli jo kisattu, niin mukvasti Skoda parin paikoin kellui mutavellissä, mutta ei onneksi jäänyt kiinni. Hetkeä myöhemmin paikalle saapuikin traktori päivystämään ja vetämään autoja tarvittaessa pellosta irti. Onnistuneen parkkerauksen jälkeen päästiin suuntaamaan eläinlääkärin tarkastukseen ja odottamaan lähtöparien arvontoja. Totesin pellolla kävellessäni, että tarttee lähteä kumpparikauppaan kuraveden tulviessa superstareihin. Varsinainen kisapelto kuitenkin onneksi näytti pääosin siistiltä, vaikka tietysti aamun juoksut olivat jo jälkeään jättäneet erityisesti kaarteisiin.

Kisaan oli ilmoittautunut seitsemän pientä podengoa ja arvonnoissa Kerttu pääsi juoksemaan parin kanssa. Alkueräjuoksu oli hyvä. Koira ampaisi raivolla matkaan ja tykitti täysillä koko matkan. Hieman jännitti Luhtisaalistuksen kompurointien jälkeen, että miten juoksu kulkisi nyt, mutta kompuroinnista ei näkynyt jälkeäkään. Taitaa peltomaasto olla enemmän se Kepan juttu! Alkuerien jälkeen Kerttu oli kolmas pisteillä 252. Pienet podengot juoksivat todella hienosti ja koko porukka pääsi finaaliin. Finaaleja odotellessa minulle selvisi, että alkuerien järjestys määräisi myös finaalijuoksujen parit, ja että vain mantteleiden värit arvotaan. Hyvä Hanna. Ei mennyt senkään tajuamiseen kuin kaksi kautta. Finaaleja odotellessa sää muuttui aurinkoisesta melko viileäksi ja hetken päästä kuin tämän juoksukauden teemaan sopien jännitettiin, tuleeko se sadekuuro päälle vai ei. Kisojen etenemeistä vielä hidasti mönkijän, jolla viehe aina palautettiin radalle, hajoaminen.

Hitaasti, mutta varmasti finaaalit etenivät sadepilvien uhatessa horisontissa ja lopulta pienet podengotkin pääsivät juoksemaan. Kerttu juoksi eri parin kanssa, mitä alkuerissä, mutta ei Kertulla tunnu olevan juuri vaikutusta kenen kanssa sitä juostaan. Hullun kiilto silmissä Kepa pinkoi vieheen perässä loppuun saakka ilman kompurointeja, joten hyvin ja luottavaisin mielin pystyi jäämään odottelemaan palkintojenjakoa, kun alkueräjuoksukin oli ollut hyvä, niin josko se viimeinen serti sieltä napsahtaisi. Lähdettiin pitkälle jäähdyttelylenkille ja palatessa palkintojenjako olikin jo ehtinyt alkaa! Kiireellä nappasin kameran ja kipitin paikalle vain todetakseni, että vasta alkupuheet olivat menossa, eli ei mikään hengenhätä. Pienet podengot juoksivat viimeisten joukossa, joten loppupisteitä sai jännittää lähes palkintojenjaon loppuun asti. Alkuerien jälkeen pisteet olivat pikkupoilla melko tasaisia, joten mielenkiinnolla odotin myös lopullista järjestystä. Jaettiin sijat 7., 6., 5., 4., 3. ja sitten sijalla 2. Kerttu yhteispisteillä 502 ja se viimeinen serti!!! Sieltä käytiin sitten ylpeänä pokkaamassa valioruusuke kotiinviemisiksi! Voi tuota pientä hullua pinkojaa!

Kuva: Tuija Kotka-Ritavuori

Kuva: Harri Niemi

Kuva: Harri Niemi

Pakollisten valiokuvausten jälkeen lähdettiin kotimatkalle. Nähtävästi tuo Laihia toi reittiä sen verran etelämmäksi, niin kotia ei todella tultu todellakaan samaa reittiä, mitä edellisenä päivänä oli ajaettu. Tajusin tämän jonkin matkaa ajettuani ja hieman mielenkiinnolla aloin vilkuilemaan, että missäköhän päin Suomea mahdetaan olla menossa, ettei vaan Lumia taas vähän jekkuilisi. Edellisenä päivänä kun ilmeni navigointisovelluksessa jonkinlainen bugi, kun ilmoitti aina yhdessä Vaasan liikenneympyrässä "Olet perillä". Vastaan tuli iso Citymarket, josta päätin lähteä hakemaan lisäenergiaa kotimatkaa varten. Ja eihän sitä tietenkään ilikiä keneltäkään kysyä, että voisikohan joku kertoa, missä minä olen, vaan sitten vienosti kassakuitista vilkuilin missä mahdan olla menossa. Olin Seinjoella. Selevä. Tällä suuntavaistolla se ei hirveästi sanonut mitään. Lähdin kuitenkin jatkamaan Lumian osoittamaa tietä ja samalla Kertun kasvattaja Hanna-Leena navigoi kotona koneella ja antoi suuntavinkkejä, ettei Lumia vahingossa johdattaisi minua Turkuun. Lopulta Lumia johdatti minut kotiin asti Jyväskylän ja Varkauden kautta. Tuo reitti olikin yötä myöten ajaessa fiksumpi, kun ei olisi Kuopion reitillä ollut montaa paikkaa siihen aikaan enää auki. Vaikka reissu oli ajomatkaltaan ehkä raskain tähänastisista kisamatkoista, niin kyllä Länteen voisi lähteä uudestaankin kisaamaan! Näihin kisoihin päätettiin päättää myös tämän vuoden juoksukausi, jotta voitaisi keskittyä aksaamiseen, josko se rallaaminen siellä aksakentällä hieman vähenisi.
 

Myöhemmin kuulin, että järjestäjät olivat jakaneet tuon Podengoyhdistyksen mestaruuden väärin, koska ykkönen ei ollut yhdistyksen jäsen, palkinto kuuluikin Kertulle, joten Kerttu on myös Suomen Portugalinpodengot ry:n Maastomestari vm 2016!! (Hieman odottelin mestaruusmanttelia, että olisi saatu kuvakin mukaan, mutta lisäillään kuva sitten vaikka myöhemmin.)