Sattuipa syksynä tänä hirvimetsällä niin, että metsästäjän hyvästä osumasta huolimatta hirvi oli juossut vielä jonkin matkaa ennen juoksun lopullista katkeamista. Hirvi oli onnistunut juoksemaan tiheähkön puuston läpi ja jäänyt ojan pohjalle. Siinä hirvimiehet alkoivat heti haavakkoa jäljittää ja hirvikoiriakin oli useampi, mutta hirvikoirat eivät ymmärtäneet mitään jäljestyksen päälle, vaan paukaisivat elävien hirvien kintereille. Siinä kun hirvimiehet itse joutuivat etsintähommiin, niin oli joku heistä todennut, että olisipa jälkikoira! Meidän isäntä keksi, että meillähän niitä olisi, tai ainakin sinnepäin, mutta ei siihen hätään monenkymmenen kilometrin päästä saatu. Hirvi löytyi loppujen lopuksi lähes miesten vierestä. Tuon päivän jälkeen alettiin isännän kanssa miettiä, että pitäisi jatkossa nuo meidän mustat hollilla, jos jatkossa vastaavaa tapahtuisi.
Viime viikonloppuna mustat pääsivätkin päivystämään. Amalia ja Hilma lähtivät perjantaina isännän mukaan, koska minun täytyi vielä lauantai olla nurkilla, joten en tarvittaessa pääse jälkikoiria paikalle viemään. Punaiset olivat orpoja piruja koko perjantai-illan ja etenkin Kertusta huomasi, että nyt ei ole lauma kasassa. Lauantaina päivällä kuitenkin päästiin seuraamaan perässä kohti metsästyshuudseja. Mustat olivat heti lauantaiaamuna lähteneet isännän matkaan, kun autossa on lämmitetty takaosa ja siellä takkien ja vilttien sisällä on lämmin olla. Amalia oli käynyt todella kierroksilla, kun se varmasti vaistosi, että nyt on riistaa lähellä, ja se olikin huutanut autossa koko ensimmäisen motin. Voin kuvitella miten kiitollisia toiset hirvimiehet olivat olleet.. ;) No onneksi koira oli rauhoittunut alkutäpinöiden jälkeen. Aamupäivän oli ollut hiljaista ja koirat olivat päässeet välillä makkranpaistoon notskille. Päivällä miehet olivat saaneet hirven kaadettua ja tytöt pääsivät kaadolle fiilistelemään. Amalia oli varsinkin ollut täpinöissään ja pörrännyt hirven ympärillä. Hilma oli yllättäen ottanut hiukka iisimmin, mutta kuitenkin ollut selvästi kiinnostunut hirvestä. Palkkioksi metsästypäivästä suuret metsästäjät saivat hirvenluut kaluttaviksi.
Seuraavana aamuna miehet lähtivät taas metsälle, mutta Amaliaa ei nyt huolittu mukaan edellisen aamun konserton jälkeen. Minä olin kuitenkin jo saapunut kylille, niin olin Amalian kanssa päivystämässä, jos vielä apua tarvitaan. Ja eihän sitä sitten tarvittu. Hirvi oli kaatunut heti aamupäivästä ilman ongelmia ja miehet tulivat nopeasti pois metsältä. Vaikka nyt ei viikonloppuna tositoimiin päästykään, mikä kyllä on sinällään hyvä, niin kyllä nyt syttyi kipinä, että haluaisi mustien kuonoja käyttää tämmöiseen käytännön tarkoitukseen. Katselin jo vahi-kokeiden ohjeita, joiden jälkeen koirat voisivat olla hälytysvalmiudessa, mikäli tarvitaan jäljittäjää esimerkiksi kolarihirvelle tms. Yksi "pikkuruinen" ongelma vahi:ssa kuitenkin on. Pitäisi olla metsästyskortti ja pyssy. Kortti nyt ei varmaan olisi ongelma, mutta ikinä en ole ilmakkoa isommalla ampunut ja ei minua ole oikein pyssyt edes kiinnostaneetkaan. Toisaalta ei kait se olisi iso juttu hommata semmoinenkin rekvisiitaksi (ikinähän en varmaan pystyisi elävää olentoa ampumaan), mutta kuitenkin helpommalla pääsee, kun kouluttaa isännän jäljestämään. Nyt on pakkaseen ladattu sorkkia ja verta, katsotaan vieläkö sitä tänä syssynä kerkiäisi jäljille. Intoa olisi saada mustien nenät hyötykäyttöön, mutta katsotaan, miten homma ottaa tulta alleen.
