Itsensä kiusaamista

Tänään oli meillä aksatreenit, joihin mentiin vain Himmin kanssa Neppiksen ollessa sairaslomalla. Koska Neppis körnötti tyytyväisenä yksiössään (jopa ihan oma-aloitteisesti), niin vaivihkaa otin mukaan myös Amalian ja Kertun ja hiivittiin hiljaa pihalle.

Sunnuntain möllien kisaavien rata oli edelleen paikallaan, joten päätimme tehdä sitä, tai ainakin sinnepäin, jos nyt satuin loppupyörityksen oikein muistamaan. Hilma veti sen hyvin. Tosin kepit siitä väliltä skipattiin, mutta nyt mentiin puomilta suoraan oikeaan päähän putkea ja maltettiin kuunnella ja katsoa ohjausta. Kiva piristys sunnuntain jälkeen! Toisella kierroksella tehtiin alokasradan alkua, jossa esteet olivat samoin, kuin kisaavien radalla, mutta hieman eri järjestyksessä, tarkoituksena taas treenata niitä putkenpäiden ohituksia. Ensimmäisellä yrityksellä putkien väärät päät vetivät koiran mukanaan, mutta kun stoppasin virheen jälkeen ja kävelin vain takaisin alkuun, alkoivat Hilmankin korvat löytyä. Pari kertaa vielä varmuuden vuoksi palkkasin koiran putken ohi tultua ja sen jälkeen se toimi kuin unelma! Pari kertaa putkien ohitukset ja loppuun rälläystä, ja koira kulki, kuten piti. Nyt on hyvä fiilis!

Kerttu kävi Himmin vuorojen välillä ihmettelemässä hallin hulinaa. Ensimmäisillä kerroilla, kun Kerttu oli mukana, kahdella radalla pyörivät treenit ja haukkuvat koirat jänskättivät aika lailla, mutta nyt ei enää niinkään. Kerttukin tulee jo halliin samalla innolla kuin mäykyt ja enää ei hirveästi jänskätä. Nytkin kyllä kuunnellaan ja katsotaan tarkkaan mitä radoilla tapahtuu, mutta enää se ei jännitä niin paljoa. Taas hiukka treenailtiin sitä paikallaanoloa ja ohjaajaan keskittymistä, ja vaikka kaikkea piti seurata tarkkaan, niin hienosti sitten muistettiin taas ottaa kontakti emäntään ja istua nätisti. Ainakin hetki. Ilmoitin Kertun agilityn alkeiskurssille, joten ihan hyvä, että paikka on Kertusta jo niin hirmu kiva, mutta siellä maltetaan kuitenkin hieman keskittyäkin. Nyt on kuukausi aikaa saada podengo kunnolla (tai ainakin melkein) hanskaan!

Jätin kamikset halliin, kun ajattelin, että tehdään vielä Amalian kanssa jotain pientä tokoilua. Otettiin parin askeleen seuraamisia, kun koira hötkyää aina niin paljon, että menee aina minusta ohi, eikä katso minun liikkumistani. Alettiinkin saada jo yhteistä säveltä, kunnes oltiin menossa puomin ylösmenon ohi. Koira pysähtyi, katsoi minua, sitten puomia, ja taas minua kysyvästi. Sitkeästi yritin ottaa koiraa mukaan ja pari askelta päästiinkin, kunnes se taas katsoi minua kysyvästi ja sitten puomia. Sydän särkyi. Se halusi aksata. Mentiin kauemmas puomista, otettiin pari askelta seuraamista ja komensin koiran paikkamakuulle siksi aikaa, kun hain tavarat pöydältä. Sitten päätin, että nyt tehdään pätkä koiran para-agilitya! Amalia pääsi tekemään muutamaa estettä, ei hyppyjä, ja voi että se oli onnellinen! Kokeilin myös kepit, joilla pyrin etenemään hitaasti, koska rasittavathan nekin etupäätä. Voi että, se ei ole varmaan ikinä tehnyt keppejä niin hyvin! Se suorastaan vaati minulta vauhtia! Tehtiin pieni pätkä: puomi, putki, kepit, putki, hyppy (pelkät siivekkeet) ja putki. Koira oli suuresti hämmästynyt, kun hypyssä ei ollut rimaa. Otettiin uudestaan ja uskalsin hieman lisätä vauhtia ja voi millä innolla koira kulki! Meinasi tulla tippa linssiin. Ajattelin, että pitikin mennä itseään kiusaamaan! Minulla olisi kisavalmis koira täynnä intoa, mutta en sitä halua kuitenkaan hajottaa. Väkisin tuli mieleen, entä jos? Entäs jos kuitenkin? Pikkusen treeniä ja yhdet kisat...? Amalian olkapää on ollut viime ajat hyvässä kunnossa, eikä se ole ontunut. Ontumista on ilmennyt ainostaan, jos se innostuessaan liikaa tulee pahasti etutassuilleen alas pomppiessaan. Ja hypyistäkin voi tulla pahasti alas. Koira vaikuttaa täysin terveeltä, mutta kun tiedän, ettei ole. Väkisin mietin, käyttäisinkö sen vielä eläinlääkärillä tutkittavana ja kuvattavana, ja kysyisin vielä fysioterapeutiltakin mielipiteen... Mutta kannattaako sitä enää itseään kiusata. Elätellä vielä pientä toivoa, kun kuitenkin ääni takaraivossa sanoo, että ei onnistu. Koira kuitenkin innolla tekee, mitä rakastaa ja Amalia varsinkaan ei herkästi näytä, jos siihen koskee. Ei tässä kuitenkaan taida olla muita vaihtoehtoja kuin vain ajatella järjellä ja lopettaa itsensä kiusaaminen.

Häirikkö

Meillä asuu pieni häirikkö. Häirikkö roikkuu kiinni lahkeissa, muksun vaipassa, vetää kaiteelta alas pyyhkeet, romeltaa tv-tason välissä, ottaa kohteekseen kaiken, mikä sattuu sillä hetkellä nenän eteen osumaan. Ja hyvin usein se on vielä jotain kiellettyä. Häirikkö pörrää myös paarman lailla mäykkyjen ympärillä juosten täyttä laukkaa ja tehden pieniä yllätyshyökkäyksiä. Kun mäykkyjen kärsivällisyys loppuu ja ne komentavat, häirikkö päästää marttyyrikiljaisun, mutta huomattuaan, että eihän se edes osunut, pieni paarma jatkaa pörräämistään, yleensä vielä kahta kauheammalla vimmalla.

Häirikön virtaa on pyritty purkamaan vierailemalla eri paikoissa. Tintin lemmikistä käytiin hakemassa hieman tarvikkeita, kun emäntä oli unohtanut, että nythän meillä alkaa turkinhoito, ja samalla ihmeteltiin kaupan hulinaa. Sattuikin juuri jonkinasteinen ruuhka, joka aikalailla jänskätti pientä podengoa, mutta kuitenkin maltettiin asettua mutustamaan jäniksenkorvaa. Toisena päivänä haettiin Sohvin valinnasta ruokaa mäykyille ja taas oltiin jännässä paikassa. Varmaan aamuisesta ajankohdasta johtuen olimme ainoita asiakkaita ja tytsy oli paljon rohkeampi, edes takahuoneesta kuuluva labbisten haukku ei hirveästi jännittänyt, pikkuisen kuitenkin. Maailma avartui myös pikapyörähdyksellä möksälle, jossa ei hirveästi päästy ulkoilemaan kiitos vesisateen, mutta mökin sisuksia tutkittiin senkin edestä. Niin paljon uuvutti mökin tutkailu, että pieni podengo nukkui onnensa ohi, nimittäin grillauksen. No ehkä seuraavalla kerralla.

Viikolla käytiin rälläämässä myös Mintun kanssa. Tällä parivaljakolla menee kyllä hyvin leikit yksiin ja Minttu antoi sisällä Kertun vielä syödä omia luitaan! Kohtelias koiruus! Kotimatkalla  pysähdyttiin vielä moikkaamaan pikaisesti paria lagottoneitosta. Oli muuten aika väsy podengo illalla! -Mäykyt kiittivät ;)

Ja mistä tietää, että Kerttu on kasvanut? - No se ei mahdu enää koiraportin läpi! :D

Niin oli meno kovaa, että hyvä jos tassut maahan osuivat!

Pikkusen nuo isot kaverit jänskättivät ensin...

mutta kyllä niiden kanssa pystyi sitten jo kimpassa haistelemaan hajuja.

Mäykkyjutut meinaavat jäädä nyt hiukka sivuosaan, kun pennun kanssa telutaan, mutta kyllä niidenkin kanssa touhutaan! Treenirintamalla ei nyt oikeastaan mitään uutta. Tiistain treeneissä Hilma oli taas loistava radalla, mutta juuri, kun ehdin hehkuttaa keppien edistymistä tuntuu, että ollaan otettu taas takapakkia. En tiedä, oliko kierrokset taas niin korkealla, ettei pystynyt tekemään mitään keskittymistä vaativaa, mutta ei taas koira älynnyt yhtään mitä olisi pitänyt tehdä. Huoh... Perjantaina käytiin Mintun kanssa treenaamassa ja taas pieni radanpätkä meni vauhdilla, pienet pyöritykset onnistuivat, mutta ne kepit oli taas yhtä sanonko mitä. Sain viritettyä kepit takapihalle, niin pitänee nyt varmaan alkaa lähes päivittäin treenaamaan pikkupätkä niitä, jos se joskus vielä älyäisi, mikä siinä on kupletin juoni.


Amalian kanssa on yritetty vahvistaa niitä tokon alokasluokan liikkeitä. Erityisesti nyt ollaan pysähtymistä ja paikallaanoloa yritetty treenata. Pitäisi alkaa Allunkin kanssa ottaa päivittäin pikkupätkiä, jos meinasi liikkeet saada haltuun ja koiran vielä joskus kokeeseen. Tulee muutenkin varmaan vanhin tokokokeissa ikinä startannut.. :D

Luolia ja tokoa

Tiistaina pidettiin taas Joensuun alueen kapinallisten mäyräkoirien luolatreenit, eli käytiin Martan kanssa treenaamassa. Mukana oli myös Minttu ja muutama muu russeli. Amalia on kyllä syttynyt luolille ihan täysiään! Kun avasin auton takakontin, alkoi huuto. Kun treenijärjestys oli selvä, kävin koiran autosta ja se veti pilli vinkuen kohti luolastoa. Piti jo koira nostaa syliin, ettei ihan henki lopu ja maahan kaivaudu kovin suuret "sanituskuopat". Amalian mielestä varmaan ikuisuudelta tuntuneen odotuksen jälkeen Amalia pääsi hommiin ja suorastaan sinkosi ahdingon läpi ketun perään ja jäi hakupesälle reikäpellin taakse haukkumaan. Siitä vaan sitten kettu eteenpäin ja koira perään ja hyvin haki koira ketun luolastosta ja päätypesän eteen haukkumaan. Viimeksi treenien pitäjä sanoi, että tarvitsisi hieman rohkeutta lisää, kun meni jokseenkin hämilleen ketun pikkuisen "pusun" jälkeen. Mutta nyt, vaikka otti kosketukset ketusta, koira jäi haukkumaan kettua pesän luokse sopivan lähelle, eli ei peruuttanut liian kauas. Eli rohkeuttakin on saatu lisää sitten viime treenien. Otettiin siinä sitten pari kertaa uudestaan ja homma oli niin mieleistä, että kun aloin nostamaan koiraa pois luolasta, se peruuttikin luolastoon karkuun, eikä meinannut antaa kiinni! Siinä sitten hetki harrastettiin luolakoiranmetsästystä. Lopulta saatiin koira pihalle, niin pääsivät muutkin välillä treenaamaan.

Jäätiin ulkopuolelle odottamaan ja koira huusi ja vinkui koko ajan, kun näki muut työn touhussa. Ajateltiin ottaa vielä toinen lyhyt treeni päälle ja taas koira sinkosi ahdingon läpi, mutta sitten tuli ihan hiljaista. Hiljaisuutta kesti tällä kertaa minusta ikuisuudelta tuntuvan ajan. Siinä jo hieman aloin melkein hätääntyä, että nyt sillä se olkapää petti, kunnes hakupesän luota alkoi haukku kuulua. HUH! Se varmaan nyt jäi sitten haistelemaan muiden hajuja matkalle, kun oli ensimmäisellä kierroksella enimmät vimmat purettu. Lopputreeni sujuikin ihan entiseen malliin. Toivottavasti ei ala jatkaa tuota muiden jälkien haistelua... Nämä treenit kyllä rohkaisivat vielä enemmän selaamaan syksyn koekalenteria. Harmi vaan, kun ainoat lähellä olevat kokeet tulevat meille vähän liian nopeasti ja muut kokeet ovat pitkälti toisella puolen Suomea, mutta kyllä tässä jo neljän mäykyn salaseura suunnittelee pientä koematkailua..


Tänään oli sitten tokon jatkokurssin viimeinen kerta. (Tosin saattaa meillä ensi viikolla olla pikkusen ekstraa..) Hieman nuo minun projektit verottivat treenaamisesta, mutta nyt reissun jälkeen ollaan hieman yritetty kunnostautua ja ajatus onkin, että nyt tosissaan keskityn välillä koirien treenaamiseen, kun ei pitäisi olla mitään erikoista tulossa. Tänään treeneissä tehtiin pysäytyksiä luoksetulossa (vai mikä se virallinen nimi nyt oli). Amalia oli taas ihan sikahyvä! Noita pysäytyksiä ollaan nyt ehkä enemmän treenattu (sekin vähän), niin koira kivasti alkoi heti stopata. Minä olin ihan varma, että Allun luoksetulon vauhti on niin ja näin, mutta yllätyksekseni koira kävi kovilla kierroksilla ja tuli kovaa kohti! Kierrokset olivat niin korkealla, että piti jopa ihan varastaa muutama kerta. Hyvä alku saatiin siis tähänkin.

Treenien lopuksi otettiin rivissä luoksepäästävyys ja paikkamakuu. Luoksepäästävyys sujui jo ilman ylimääräistä hökellystä, mutta paikkamakuu meni tällä kertaa ihan plörinäksi, juuri, kun olin edellisellä kerralla tuntenut edistyvämme siinä. Hieman toisella kentällä oleva pentukurssi häiritsi koirien keskittymistä ja kun sieltä kuului iloinen "tule!", niin melkein kaikki koirat iloisina juoksivat ohjaajiensa luokse. Eli pitääpä treenata häiriöitä. Tämän episodin jälkeen meidän makuusta tuli levotonta. Koira ei meinannut mennä maahan, tai rintakehä juuri ja juuri kosketti maata ja koira pomppasi takas ylös. Huoh... Juuri tätä oltiin alkukurssi hinkattu ja luulin jo, että siinä olisi edistyttty, mutta palataanpa taas taaksepäin. Kaikenkaikkiaan minusta meillä on hyvä alku ja pienellä (välillä vähän isommalla) fiksaamisella alkaa pikkuhiljaa alokasluokan liikkeet olla hallussa. Nyt vaan itseä hieman hirvittää, kun jäädään ilman valvontaa, että miten jatkossa, jos tulee ongelmia joissain liikkeissä, mutta sitten pitää varmaan vaan nykäistä hihasta seuran viisaampia. :)


Ja lopuksi, otan erittäin mielellään vastaan ideoita, miten saadaan mäyräkoira, joka luulee olevansa apina, pysymään poissa keittiönpöydältä. (En usko, että mitkään räminäjutut auttaa, kun on se jo vaikka mitä sieltä niskaansa saanut..) Ja helppo vastauhan olisi, pitämällä kaikki syötäväksi kelpaava pois pöydältä. Ei kait sitä voi koiraltakaan odottaa asioiden muistamista, kun ei emäntäkään muista.. ;)

Tokomäykky jatkokurssilla

Amalian kanssa käytiin syksyllä alkeiskurssi ja nyt on jatkokurssia takana kolme kertaa. Kurssien välillä treeneilu oli melko satunnaista, mutta jatkokurssia kohti tahti taas kiihtyi. Kurssien välillä treenatessa minä olin taas niin sokea omille virheille, että nyt, kun joku taas hieman katsoo perään, niin kylläpä on motivaatio kasvanut, kun hommassa edistytään, eikä mene säheltämiseksi!Amalia on todella fiksu ja minulla onkin huono omatunto, jos jää treenit vähemmälle. Koira oppii todella nopeasti, kun haluaa. Viime kerralla kouluttaja kysyi, että kisaako mäykkyjä ylemmissä luokissa. Vastasin etten tiedä, johon hän "no tehdään Amaliasta yksi"! Eli koirassa on nähtävästi siis oikeasti potentiaalia!

Meillä hiomista vaatii koiran jääräpäisyys (ylläri mäykyllä! ;) ) ja kotiläksynä meidän pitääkin laittaa kaksi luupäätä vastakkain, eli minun pitää alkaa jäärätä samalla tavalla takaisin. Käytännössä vaatia koiraa pysymään esim. makuulla ohjaajan vaatiman ajan, tai tehdä liike ensimmäisestä käskystä. Se kyllä osaa, mutta leikkii välillä idioottia. Mietinkin tuossa, että pitäisi varmaan vaihtaa liikkeiden käskyt sellaisiksi, joissa ärrä pärähtää kovasti, niin jokohan alkais koira kuunnella.. Nimittäin kun tarpeeksi kovaan ääneen komentaa, niin kyllä se kummasti kuulo ja ymmärrys paranee. Amalia kyllä todella mielellään tekee ja on innoissaan, mutta välillä kokeilee juuri näillä tavoin. On taas niiiiiiiin mäyräkoiramaista. Mutta katsotaan miten tahtojen taistossa tulee käymään. ;)

Loppuviikosta käytiin porukalla hieman aksaamassakin pienen tauon jälkeen. Neppis jatkoi varmoja otteita kepeillä ja minusta tuntui, että käden liike pieneni edelleen. Harmittavasti ei päästä seuraaviin mölleihin, kun tekisi niin kamalasti mieli kokeilla ihan pikkusen kisata...

Hilmalla oli taas ihan silleen pikkusen virtaa, kun oli kuukauden tauko reeneissä kiitos juoksujen ja emännän menojen. Hilman kanssa aloitin nyt keppien tekemisen namin kanssa, kun olin ensin juoksuttanut siitä pienillä spurttipätkillä enimmät virrat pois. Alkuunhan siitä ei taas meinannut tulla yhtään mitään, mutta muutaman kerran jälkeen, kun namia ei alkanut tullakaan, koira selkeästi alakoi hieman vaivata aivojaan, että mitäköhän tässä nyt oikein pitäis tehdä. Lopulta saatiin muutama onnistunut toisto ja sitten parin spurtin jälkeen riitti sille erää. Mielenkiinnolla jään odottamaan, että millaisen efektin tauko toi Hilman treenaamiseen. Keskitytäänkö jopa agilityyn, vai viekö nenä taas mennessään, jolloin kyllä sitten suosiolla vietämme kesän metsässä mejäillen...

Pikkusen reeneistä

Minä olen nyt potkinut itteäni persuksille ja olemme saaneet aikaiseksi käytyä reenailemassa hallilla muutenkin, kuin vain tiistain normitreenipäivinä. Tästä kiitos kuuluu kavereille, jotka kyselevät reenaamaan ja saan siten aikaiseksi varattua Pärnän hallia ja sittenhän se on mentävä! Jotenkin sitä vaan välillä niin laiskottaa, ettei ihan itekseen saa lähettyä hallille...

Olemme ottaneet projektiksi pikkulikkojen kanssa ne puuttuvat esteet, eli kepit ja keinun. Keppejä ollaan reenattu verkkojen kanssa ja pikkuhiljaa ollaan saatu jo verkkoja viimosista väleistä purkaa Neppiksen kanssa. Hilman kanssa olen laittanut siihen vielä ohjurit hieman muistuttelemaan, miten se loppu meni, mutta Hilma luo vielä vaihtoehtoisen suoritustavan ja hyppää ohjureiden yli!

Neppiksellä on alkanut rytmi löytyä

Hilmallakin vauhtia riittää

niin paljon, että sitten oikaistaan mistä vaan pystytään!

Nämä ylimääräiset treenit ollaan pidetty lyhyinä, pikkusen vaan keppejä ja loppuun pikkuspurtit. Hilmalle on muutenkin viimeaikoina haettu vauhtia mahdollisimman suorilta ja lyhyiltä radanpätkiltä. Hallin hajuista on nyt jostain syystä tullut ylitsepääsemättömän ihania ja treeneissä ajetaankin ohjaaja hyvin usein hermoromahduksen partaalle, kun kesken radan nenä lähtee viemään vastakkaiseen suuntaan. Tai sitten koira menee totaaliseen lukkoon, kun ei saa tehdä mitä haluaa, ja ei pysty edes yhtä hyppyä suorittamaan. Spurttipätkät ovat nyt auttaneet ja vauhtia on taas löytynyt, mutta hiemankin jos yrittää pientä pyöritystä, niin taas nenä vie koiraa. Joten vielä pidetään homma simppelinä. 

Neppis puolestaan loistaa! Minä en tiedä mitä sille on tapahtunut, teenkö minä jotain eri tavalla, onko koira oivaltanut jotain vai onko joku aivojen tukos auennut, mutta Neppis jaksaa yllättää minut joka viikko positiivisesti! Se on alkanut bonjata kepit, se tekee radanpätkää, se lukee minun liikkeitä (välillä turhankin) tarkasti. Neppiksen kanssa on ollut viime aikoina ilo treenata! Minä olen saanut päähäni hullun ajatuksen, että nyt ihan oikeasti opettelemme ne kepit ja starttaamme tulevaisuudessa ainakin hyppärillä...

Neppis tykittää!

Amalia on myös kulkenut mukana ja miten onnellinen pieni koira voi olla, kun se tiistaisin pääsee edes hetkeksi hengailemaan halliin sisälle. Tai sitten jos pääsee pikkuisen treenaamaan siinä sivussa paikkamakuuta, voi että! Ja jos vielä lopuksi saa juosta pari kertaa putken ja karata muillekin esteille, niin koiran olemuksesta oikein näkee, miten se hymyilee!

Tokon alkeiskurssin jälkeen olemme jatkaneet treenaamista itsenäisesti välillä enemmän, useimmiten vähemmän. Mutta viimeaikoina ollaan tässäkin kunnostauduttu ja hallilla käydessä tokoillaan sielläkin, ettää pääsee Amaliakin hommiin! Tiistaisin siis ihan pikkujuttuja ja ns. ylimääräisenä päivänä sitten harjoitellaan tokohyppyä, jota kotona ei ole ja silloin on myös oiva tilaisuus treenata hieman paikkamakuuta vierekkäin, jos Minttukin on mukana. Huhtikuun alussa alkaa meillä tokon jatkokurssi ja nyt koetetaan itsenäisesti saada perusliikkeet haltuun, ettei koko jatkokurssi mene niiden hinkkaamiseen.

Sivulla. "Anna nakki."

Paikkamakuu alkaa onnistua muuallakin, kuin olohuoneen lattialla..

Ja entisestä agilitykoirasta hyppy on ihan paras!

Meidän mukana reenaamassa on viime kerrat käynyt meidän äippä heidän alaskanmalamuuttinsa kanssa. Ajatus oli tuoda hulivilipoika vähän katselemaan menoa, mutta Napsu tuntui innostuvan hommasta, niin nyt he ovat pari kertaa käyneet ihan "oikeasti" reenailemassa. On joutunut itse käymään hirveän aivotyöskentelyn, kun on palannut ajatuksissaan ajassa taaksepäin ja yrittänyt miettiä, mistä ja miten sitä on aikanaan aloittanut, eli miten Napsunkin kanssa kannattaisi lähteä liikkeelle. Napsu on opetellut ykkösesteitä ja tehty parin esteen sarjaa, eli hyppy-putki tai putki-hyppy, ja hyvin hulivilipoika on ainakin tähän asti malttanut tekemiseen keskittyä!

Napsu hyppää

Hukka putkessa

Napsun lisäksi Minttu on siis käynyt meidän kanssa reenailemassa agilitya ja hieman tokoakin. Omakin innostus kasvaa, kun on innokkaita treenikavereita. Eli kyllä meidän sekalainen seurakunta tulee vierailemaan Pärnällä jatkossakin!

Kohti uutta vuotta

Aatonaattona iskettiin leivinuuni tulille ja siinä uunin kyljessä oli mukava köllötellä.

Aattona Amalia keksi missä lahjapiilo on! Koirat on varmaan pahempia kuin lapset, kun ne haistavat tarkkaan missä herkut ovat. Ja kun lahjoja ei vielä tänä vuonna tarvinnut piilottaa ihmislapselta, niin voi sitä Allun tuskaa, kun paketteja ei päässyt avaamaan.

Viimein pukki tuli tuomaan lahjoja. Tässä vaiheessa olikin hyvä huomata, että kun ensi vuonna pitää tilata oikea pukki, niin pitää sijoittaa koiruudet takavasemmalle. Sen verta tiukan vastaanoton sai isäntä pilkkihaalarissa... :D

Pukin jätettyä lahjat tullivirkailijat pääsivät aloittamaan pakettien sisällön analysoinnin.

Tytsyt olivat myös suurena apuna pakettien avaamisessa.

Ja voi sitä riemua, kun saatiin auki se herkkupaketti!

Jouluaaton hulinan jälkeen joulupäivä ja tapani menivätkin vieraillessa ja lunkisti ottaen.

Huh, alkaa pikkuhiljaa emäntä toipua monen päivän kestoähkystä ja koirat tasaisesta hulabaloosta, kun meillä on ollut vierasta ja me ollaan oltu vieraita. Tänään jo palattiin hieman arkeen tokoilemalla pikkuisen monenmonen päivän tauon jälkeen. 

Olen nyt ottanut pikkulikat hommaan mukaan ja edessä ensimmäisenä sama kuin Amalialla: perusasennon uudelleenopettaminen. Himmillä alkaa olla haju jo hommasta, mutta Neppis on keksinyt, että siihen sivulle pitää tulla muutaman mukin kautta! Erehdyin vielä palkkaamaan pari kertaa, kun tuli mukin kautta sivulle oikeaan kohtaan, niin nyt se on yhtä vierimistä. Mutta eikös tokoon voisi ottaa mukaan pienen uimahyppyelementin, sivulletulo kerien? ;)

Uudenvuodenlupauksena olen päättänyt monottaa itseäni suksille ja opettaa pikkulikoille kepit ja keinun! Nyt loppu ohjaajan laiskottelu! Jos sitä joskus pääsisi vielä pikkulikoilla starttaamaan oikeissa kisoissa. Keväämmällä olisi tarkoitus ottaa niskalenkki myös mejäilystä, kun tämä vuosi meni hieman ohi, ajatuksena saada ainakin Himmi kokeisiin. Ja Amalian kanssa treenataan tokokokeet takaraivossa, jos sitä vaikka joskus... :) 

Tokomäykky!

Mäykkyjen tokoliikkeet? ;)

Elen se sitten alkoi, odotettu tokokurssi! Tai alkoihan se teoriakerralla jo viikko sitten, mutta eilen päästiin tositoimiin! Innolla olimme pitkin viikkoa treenanneet teoriakerralta kotiläksyksi saatuja liikkeitä, siinä sivussa tuli Amalian lisäksi reeniä pikkulikoillekin.

Ensimmäinen kotiläksy oli perusasennon opettelu. Hieman tuntui, että olin taas perä edellä mennyt puuhun, kun olin jo aiemmin opettanut koiran "vanhanaikaisesti" kiertämään selän takaa vierelle. Okei, hyvä pohjahan se jo oli ja äkkiä sai hyvän perusasennon vahvistettua, mutta tämä sitten kostautui siinä, että koira ei ollenkaan älynnyt pysyä jalan vieressä, jos itse liikuin vähänkin ja joka kerta sivulletulo korjattiin kiertämällä. Tähän liittyen myös peräpään käyttö oli aivan olematonta. Nyt sitten pähkään, aloitanko puhtaalta pöydältä, tavallaan ihan uutena liikkeenä "perän heittämisen" siihen sivulle, vai vieläkö mennään vanhalla. Ehkä kuitenkin kokeilen vielä, jos sen peräpään saisi mukaan, niin ei tarvitsisi ihan alusta aloittaa..

Toinen kotiläksy oli makuun vahvistaminen ja sehän vahvistui! Jopa niin hyvin, että oli käsky mikä hyvänsä, niin koira oli ensimmäisenä maassa. Tosin treeneissä tämä ei näkynyt, ei todellakaan. Koiran rintakehä hipaisi maata ja samantien oltiin ylhäällä. Jälkeenpäin luulen hoksanneeni mistä kiikasti, eli kotona palkkasin koiran edestä, enkä perusasennosta sivulta, joten korjataanpa taas ohjaajan virheitä.

Teoriakerralla vielä sanottiin, että koiralle voisi ostaa noutokapulan ja tottakai se piti heti käydä ostamassa. Kotona Amalia ei suostunut edes ottamaan sitä suuhun. Ei, meillä pelattiin sillä! Käpälillä heiteltiin kapulaa ympäriinsä ja oltiin sen näkösiä, että mistä rei'ästä se nami tulee pihalle. Liikaa älypelejä? :D Toinen kurssilainen kertoi, miten hänen koiransa oli ottanut kapulan suoraan suuhun ja kannellut sitä ympäriinsä. Hieman kade.... Me lähdettiin siitä, että koira osoitti edes hiukka mielenkiintoa kapulaa kohtaan. Siitä siihen, että koira kokeili sitä kulmahampailla. Lopulta sen pystyi ottamaan kokonaan suuhun ja nyt ollaan siinä menossa, että kapula otetaan jo kunnolla oikein suuhun. Ehkä siitä vielä noutava mäyräkoira tulee!

Treenien lopuksi saatiin taas kotiläksyä ja innolla odotan, että päästään kunnolla treenaamaan, kun kotiudutaan! Koira on vähintäänkin yhtä innoissaan tokoilusta, kuin ohjaaja. Meidän Amalia on jopa höselö! Ehkä siitä vielä tokokoira saadaan! :)