Oma blogi väkerryksille!

Nyt pääsiäsipyhinä olen pitkästä aikaa vimmautunut ompelusta, joten kankaat ovat saaneet kyytiä! Innostuessani aloitin juuri myös oman blogin näille kaikenmaailman väkerryksille, joten kirjoittelen näperryksistä jatkossa sille puolelle. Ja uusi blogi löytyy klikkaamalla tästä. :)

Näin lyhyesti ja ytimekkäästi tällä kertaa, koiramaisia juttuja myöhemmin pidemmän kaavan mukaan. :)

Pikkusen reeneistä

Minä olen nyt potkinut itteäni persuksille ja olemme saaneet aikaiseksi käytyä reenailemassa hallilla muutenkin, kuin vain tiistain normitreenipäivinä. Tästä kiitos kuuluu kavereille, jotka kyselevät reenaamaan ja saan siten aikaiseksi varattua Pärnän hallia ja sittenhän se on mentävä! Jotenkin sitä vaan välillä niin laiskottaa, ettei ihan itekseen saa lähettyä hallille...

Olemme ottaneet projektiksi pikkulikkojen kanssa ne puuttuvat esteet, eli kepit ja keinun. Keppejä ollaan reenattu verkkojen kanssa ja pikkuhiljaa ollaan saatu jo verkkoja viimosista väleistä purkaa Neppiksen kanssa. Hilman kanssa olen laittanut siihen vielä ohjurit hieman muistuttelemaan, miten se loppu meni, mutta Hilma luo vielä vaihtoehtoisen suoritustavan ja hyppää ohjureiden yli!

Neppiksellä on alkanut rytmi löytyä

Hilmallakin vauhtia riittää

niin paljon, että sitten oikaistaan mistä vaan pystytään!

Nämä ylimääräiset treenit ollaan pidetty lyhyinä, pikkusen vaan keppejä ja loppuun pikkuspurtit. Hilmalle on muutenkin viimeaikoina haettu vauhtia mahdollisimman suorilta ja lyhyiltä radanpätkiltä. Hallin hajuista on nyt jostain syystä tullut ylitsepääsemättömän ihania ja treeneissä ajetaankin ohjaaja hyvin usein hermoromahduksen partaalle, kun kesken radan nenä lähtee viemään vastakkaiseen suuntaan. Tai sitten koira menee totaaliseen lukkoon, kun ei saa tehdä mitä haluaa, ja ei pysty edes yhtä hyppyä suorittamaan. Spurttipätkät ovat nyt auttaneet ja vauhtia on taas löytynyt, mutta hiemankin jos yrittää pientä pyöritystä, niin taas nenä vie koiraa. Joten vielä pidetään homma simppelinä. 

Neppis puolestaan loistaa! Minä en tiedä mitä sille on tapahtunut, teenkö minä jotain eri tavalla, onko koira oivaltanut jotain vai onko joku aivojen tukos auennut, mutta Neppis jaksaa yllättää minut joka viikko positiivisesti! Se on alkanut bonjata kepit, se tekee radanpätkää, se lukee minun liikkeitä (välillä turhankin) tarkasti. Neppiksen kanssa on ollut viime aikoina ilo treenata! Minä olen saanut päähäni hullun ajatuksen, että nyt ihan oikeasti opettelemme ne kepit ja starttaamme tulevaisuudessa ainakin hyppärillä...

Neppis tykittää!

Amalia on myös kulkenut mukana ja miten onnellinen pieni koira voi olla, kun se tiistaisin pääsee edes hetkeksi hengailemaan halliin sisälle. Tai sitten jos pääsee pikkuisen treenaamaan siinä sivussa paikkamakuuta, voi että! Ja jos vielä lopuksi saa juosta pari kertaa putken ja karata muillekin esteille, niin koiran olemuksesta oikein näkee, miten se hymyilee!

Tokon alkeiskurssin jälkeen olemme jatkaneet treenaamista itsenäisesti välillä enemmän, useimmiten vähemmän. Mutta viimeaikoina ollaan tässäkin kunnostauduttu ja hallilla käydessä tokoillaan sielläkin, ettää pääsee Amaliakin hommiin! Tiistaisin siis ihan pikkujuttuja ja ns. ylimääräisenä päivänä sitten harjoitellaan tokohyppyä, jota kotona ei ole ja silloin on myös oiva tilaisuus treenata hieman paikkamakuuta vierekkäin, jos Minttukin on mukana. Huhtikuun alussa alkaa meillä tokon jatkokurssi ja nyt koetetaan itsenäisesti saada perusliikkeet haltuun, ettei koko jatkokurssi mene niiden hinkkaamiseen.

Sivulla. "Anna nakki."

Paikkamakuu alkaa onnistua muuallakin, kuin olohuoneen lattialla..

Ja entisestä agilitykoirasta hyppy on ihan paras!

Meidän mukana reenaamassa on viime kerrat käynyt meidän äippä heidän alaskanmalamuuttinsa kanssa. Ajatus oli tuoda hulivilipoika vähän katselemaan menoa, mutta Napsu tuntui innostuvan hommasta, niin nyt he ovat pari kertaa käyneet ihan "oikeasti" reenailemassa. On joutunut itse käymään hirveän aivotyöskentelyn, kun on palannut ajatuksissaan ajassa taaksepäin ja yrittänyt miettiä, mistä ja miten sitä on aikanaan aloittanut, eli miten Napsunkin kanssa kannattaisi lähteä liikkeelle. Napsu on opetellut ykkösesteitä ja tehty parin esteen sarjaa, eli hyppy-putki tai putki-hyppy, ja hyvin hulivilipoika on ainakin tähän asti malttanut tekemiseen keskittyä!

Napsu hyppää

Hukka putkessa

Napsun lisäksi Minttu on siis käynyt meidän kanssa reenailemassa agilitya ja hieman tokoakin. Omakin innostus kasvaa, kun on innokkaita treenikavereita. Eli kyllä meidän sekalainen seurakunta tulee vierailemaan Pärnällä jatkossakin!

Pilkkiretkellä

Kovasti sitä on viime aikoina aurinkoisinaa päivinä suunniteltu jäälle lähtöä, mutta tänään viimein saatiin ihan aikaiseksikin! Viimein tarttui viikonloppuna kaupasta mukaan pulkka pikkuneidille, kun arveltiin, että mahtaisi pulkka liikkua jäällä vaunuja livakammin, vaikka kyllä vaunujen kanssa on kynnetty vaikka missä.. Siispä kaikki tykötarpeet olivat valmiina ja eikun matkaan koko perheen voimin!

Lähdettiin rannasta kävelemään muiden jälkiä pitkin melko epätasaista hankea, jossa koirat joutuivat tekemään töitä eteenpäin päästäkseen. Amalia alkoi muutaman metrin jälkeen ontua olkapäätään ja ajattelin, että voihan venäjä, tässäkö tämä sitten oli. Nappasin koiran kainaloon ja tarvoimme lähimmälle moottorikelkkauralle. Päästin koiran alas ja laskin irti, kun arvelin, ettei se kuitenkaan kauas pääse. Kuinkas ollakaan, kipeästä olkapäästä ei ollut enää merkkiäkään! Koira lähti kuin hauki rannasta hajujen perään. Sitä ei siis vaan hotsittanut kahlata hangessa, aika kutale! Eikun koira takaisin kiinni, ettei mene koko reissu Amalian etsimiseen. Siitäpä sitten päästiin me tytöt jatkamaan hyvillä mielin matkaa isännän jäädessä rannenpaan kaloja narraamaan.

Meidän tytöt

Liekö jäänyt joltain pilkkijältä ahven jemmaan...

Neppis ja Amalia napottaa

Välillä tähyiltiin muuta liikennettä

Siinä sitä sitten uria pitkin haahuiltiin. Yritin minä pari kertaa poiketa sivummalle, mutta samantien Amaliasta tuli liikuntakyvytön ja Neppiskin oli vähän sitä mieltä, että onks ihan pakko... Hilmaa ei paljon hanki haitannut! Onneksi moottorikelkkailijat olivat ristiin rastiin kelkoilla surffailleet, ettei tarvinnut yhtä uraa eestaas jankata. Välillä pysähdyttiin tekemään kaivauksia tai tähyilemään muita kulkijoita. Oli kyllä upea ilma ja tuntui, että olisi voinut kävellä, vaikka kuinka pitkälle! Sports trackerkin piirsi meille taas hienon kartan. Vielä hienompi se olis ollut, jos olis muistanu ottaa sen pois päältä ennekuin autossa matkalla kotio.. Aikamme tarvottuamme ja kun hihnanjatkeen selkä oli tarpeeksi märkä, lähdimme takaisin rantaa kohti kyselemään, josko pääpilkkijäkin olisi valmis kotiinlähtöön. Ja koska kala ei ollut nykäissytkään, oli sekin.
  

Ja vauhdilla rantaan!

Hieman jännitin illan agitreenejä, että miten meille käy päivän reissun jälkeen, mutta pikkumäykyt olivat kerenneet ladata akut täyteen ja vauhtia riitti. Erityisen taitava oli pieni punainen agilitymäykky, joka taas jaksoi hämmästyttää ohjaajaa oppimisellaan. Mietin, että miten tuota on joskus pitänyt ihan täysin blondina. Hilmakin malttoi keskittyä hajuilta treenaamiseen normaalia enemmän ja saatiin tehtyä jopa useamman esteen rataa ja vauhdilla. Voi kunpa tämä draivi säilyisi!

Palapelinisti ja muut terroriteot

Amalia on tullut pennuksi jälleen. Se käy varastamassa tytsyn lelulaatikosta puiset palapelin palat ja silppuaa ne tuhannen päreiksi. Se on varmaan koukussa niissä käytettäviin liimoihin ja maaleihin. Tuskin mitään puutostilaakaan noilla paloilla hoidetaan...Yleisesti ottaen meillä on tehty vähän tuhoja, mutta on sitten niihin vähäisiin osattu ottaa oikeat kohteet.

Ei maha ennää kirahvi mennä paikalleen...

Amalia pentuaikana tuhosi useammat tietokoneen kuulokkeet. Kerran kuulokkeiden rakenne oli niin perusteellisesti tutkittu, että emme heti edes keksineet, mikä tämä purettu objekti mahtoi olla. Muut tavarat saivat olla rauhassa. Muiden pentuaika meni kivuttomasti. Luulen, että johtuu suoraan siitä, että talossa oli jo ennestään koira näyttämässä koiran mallia, ja johon pystyi purkamaan enimmät energiat.

Vanhemmiten suuret luolakoirat ovat tuhonneet vuodesohvan, divaanisohvan divaaniosan ja kaksi nojatuolia. Näitäkään ei ole tuhottu piruuttaan tai tekemisen puutteessa. Mäykyt rakastavat kaivautumista peittojen, tyynyjen ym. alle. Joten kun sohvan päällisen vetoketju on mennyt pesun yhteydessä rikki, avautuu mäykylle aivan uusi alue, johon tehdä omat luolastot. Tämä oli meidän sohvien ja nojatuolien kohtalo. Meille ei tule enää yhdenyhtä kankaista istuinta.

Joku outo vimma näillä on ollut purkaa myös omat punkkansa. Olivat ne sitten kankaisia tai punottuja pajukoreja, niiden rakenne pitää purkaa atomitasolle. En edes pysy laskuissa, monennetkoham punkat on menossa.. Mutta nyt samat punkat ovat olleet käytössä lähes kaksi vuotta, eli ehkä nyt sitten on viimein sattuneet ne mieleiset?

Ehkä voiton kaikista vie kuitenkin Hilma, joka yrittäessään murtautua auton hanskalokeroon repi kunnon palan irti auton kojelaudasta. En tiedä oisko muilla käynyt mielessä, että kääpiömäyräkoiran hampaat feat. kynnet pystyvät auton kojelautaan. Minulla ei käynyt. Noh, viisastuin ainakin sen verran, että en laita enää koiran nameja talteen hanskalokeroon..

Miten jopa Hilma väsytetään

Meidän lenkeille on tuonut uutta puhtia matkapuhelimeen ladattava sovellus nimeltä Sports Tracker, joka onkin varmasti monille hyvin tuttu. Miten paljon se tuokaan lisäintoa, kun karttaan piirtyy hienosti kuljettu matka ja näkee tarkat kilometrimäärät. Tulee suorastaan himo kävellä aina ihan pikkusen pidemmälle, ihan vaan puoli kilsaa....vielä puoli kilsaa lisää! Viimeaikoina kelitkin ovat olleet loistavat, kun ei ole ollut pakkasta, joten pihalla on ollut ilo olla. Varsinkin aamulenkit ovat venähtäneet.

Amaliankin olkapää on ollut hyvässä kunnossa ja ei ole lenkeillä vaivannut, mutta kuitenkin välillä lenkeillä Amalialla on ollut jo ilme, että ootkohan nyt ihan tosissas... Neppis tulla köpöttää uskollisesti kiinni kengänkannassa. Hilma menee etujoukoissa ja hihna sotkeutuu tasaisin väliajoin vaunujen pyörän väliin Hilman sykyillessä hajujen perässä.

Myöhemmin lenkin jälkeen esim. pari päivää sitten kaupparatsun vierailun ajaksi laitoin koirat alakertaan ydinluita kaluaamaan, etteivät hötkyilisi jaloissa. Tehokas luiden kaluaminen on myös hyvin uuvuttavaa puuhaa. Iltapäivällä postinhakureissulle parin mutkan kautta, niin saadaan hyvänmittainen päivälenkki, kun jo pelkkä postilaatikolla käynti on 1,5 km.

Päivälenkin jälkeen koiruuksista ei ole tietoa vähään aikaan. Jopa Himmin enimmät energiat on saatu purettua! Illasta pikkuisen jotain päänvaivaa, kuten aktivointipelejä tai temppuilua, niin tytsyt nukkuvat tyytyväisinä pienen iltapissilenkin jälkeen.

Eihän meillä joka päivä ole näin tehokasta tai herkutella ydinluilla. Välillä lepäillään ja treenipäivinä lenkit ovat lyhempiä ja muutenkin päivällä puuhailua vähemmän, jotta radallekin vielä jäisi vähän liikettä. Tosin Duracell-pupu Hilma tuntuu aina vaan jaksavan, oli lenkkiä alla tai ei. Treeneissä muut asiat saattavat kyllä sitten vaikuttaa siihen keskittymiseen...

Hieman lenkkeilyreittejä rajoittaa, että paikkoihin pitää päästä vaunujen kanssa, joten ihan umpimetsään ei ainakaan näin talvella mennä. Nyt täällä innolla odotetaan lumien sulamista, että saadaan vallata syksyllä löytämämme vanhat metsäkoneen urat takaisin hiihtäjiltä! En malta odottaa, että pääsen mittailemaan syksyllä kuljettujen lenkkien pituudet!