The Fabulous Five

Taas on hihnanjatke laiskotellut eikä ole malttanut pysähtyä päivittämään koiruuksien kuulumisia, joten otetaanpa tähän semmoinen loppuvuoden pläjäys, mitä on syyskuun jälkeen tehty.

Ensimmäisenä on tietysti pakko mainita Amalia-armas, joka syyskuussa kymppiveesynttäreidensä aikaan taas sairasteli. Ilokseni voin kertoa, että vanha jäärä on aikalailla oma luupäinen itsensä. Syksyllä ensin lepäiltiin ja pikkuhiljaa Amalia pääsi pienille lenkeille ja pikkuhiljaa lenkin pituutta kasvatettiin normaaleihin kilometrilukemiin. Kuitenkin minusta on tullut armollisempi vanhaa leidiä kohtaan ja Amalian ei ole enää pakko lähteä mukaan pitkille lenkeille, jos hänen korkeuttaan ei huvita, mutta sen verran pakotetaan pihalle, ettei ihan kokonaan muumioidu leivinuunin alle. Nyt varsinkin kylmemmillä ilmoilla tuntuu olkapää välillä pihalla vihoittelevan ja on se itsellekin mukavampi, että kaikilla on siellä pihalla kivaa.

Äly ja väläys, eli Neppis ja Hilma ovat tassutelleet menossa mukana normaalisti. Välillä Neppis on saanut jäädä pitämään Allulle seuraa sinne leivinuunin alle, mutta yleensä neiti Nepparikin on ollut mielellään pihalle lähdössä. Tuo ikuinen pikkupentukin täyttää tänä vuonna jo pyöreitä. Mihin tämä aika oikein katoaa??

Hilma nyt puolestaan on aina lähdössä mukaan säässä kuin säässä ja täytyy tunnustaa, että välillä nautin, kun pääsee oikein reippaille lenkeille aktiivisimman kaksikon, Hilman ja Kertun, kanssa. Himmimimmi lenkkeilyn ohessa metsästää edelleen hiiriä. Ja pas*aa. Molemmat yhtä kivoja kaivaa nielusta pois. Välillä siinä sitten miettii, että antaisko mieluummin vaan nielasta. Mäyräkoirien kanssa ollaan siis eletty melko aktiivista hiljaiseloa, joskus otan mukaan hallille hieman hömpöttelemään jonkinlaista aksantynkää.

Kertun kanssa oltiin hieman aktiivisempia ja käytiin lokakuussa kisaamassa kotihallissa, mutta niistä kisoista ei kyllä jäänyt jälkipolville paljon kerrottavaa. Kisojen alla käytiin mölleissä, joista saatiin kisaavien radalla toivoa antava voittonolla, mutta varsinaisissa kisoissa napsahti pitkästä aikaa reikäpäävaihde päälle ja kolmen radan aikana hieman kerrattiin mm., että se ohjaajakin on sitten mukana siellä kentällä, miten niille kontakteille pysähdyttiin ja juostaanko niitä ratatyöntekijöitä moikkaamaan. Marraskuun lopulla Kepa aloittikin juoksunsa, joten ei päästy enää toisiin kotikisoihin kirmaamaan. Loppuvuosi kulutettiinkin energiaa sitten ihan vain lenkkipoluilla.

Meidän leveä kuljetus

 Tapahtui sitä näillä nurkilla jotain jännääkin loppuvuonna. Keskitalven hiljaiseloon toi heti joulun jälkeen vauhtia pieni Portugalin lapsi, joka ristiýtyi Unnaksi, ja jonka myötä katastrofikvartetti kasvoi fabulous fiveksi Tämä pieni riiviö on Kertun jonkinasteinen serkku (Kepan äidin veljen lapsenlapsi) ja hän matkusti lämpimästä Portugalista kylmään Suomeen Tapaninpäivänä Hanna-Leenan matkassa. Hieman  mietitytti, miten pahasti raukkaparka järkyttyy, kun joutuu tänne itään lumipenkkojen keskelle, mutta tämä pieni reipas tyttönen osoitti pelkoni turhaksi tunkemalla päänsä lumihankeen heti kotipihassa. Riiviöpentu on osoittautunut todella reippaaksi ja rohkeaksi pennuksi, joka on Kertun tapaan aina iloinen. (Tai niinhän ne taitaa kaikki kakarat olla.) Tässä vajaan kuukauden aikana ollaan tutkiskeltu maailmaa ja onpa kakara päässyt pari kertaa Kepan matkassa hallillekin ihmettelemään. Ainakin jonkin verran kakara pääsee varmasti hallillekin, mutta erityisesti toivon, (jos uskaltaa ääneen sanoa,) että tästäkin kasvaa sprintteri, joka pääsee Kertun rinnalla kirmaamaan kulmille nousevalle vinttikoiraradalle maastojen lisäksi. *sormet ristiin*

Välillä vähän ramaseekin

Blogin päivittymisestä ei taas uskalla mitään luvata, mutta instagramiin laittelen lähinnä koirien kuvia, eli jos haluaa koirien kuulumisia kurkkia, löytyy instasta nimellä @hannapaivinen

Onni on kevät!

Nyt kun lumet alkavat olla sulaneet ja tiet hieman kuivuneet, ja etenkin, kun aurinko paistaa, muistaa taas miten tätä on kaivannutkaan! Lenkkimaastot ovat talven jälkeen monipuolistuneet, kun pääsee taas kunnolla mettään rattaidenkin kanssa. Talven jälkeen on paljon uutta tutkittavaa ja vaikka meidän koirat ei metsässä vapaana kirmaa, koska ovat mallia "tappaa talossa ja puutarhassa" ja laulavat vielä mennessään "ei korvia, ei korvia", niin kyllä kuitenkin huomaa, miten ne nauttivat metsässä samoilusta.

Välillä oltiin vähän solmussakin

Ja hetkeksi kun pysähdytään, niin Hilmalla on jo kuoan alku..

Ja välillä kaivettiin juuria ym. ylös

Veteraaniosasto ei liiemmin ole perustanut talvi/loskakeleistä, mutta nyt ne ovat innolla lähdössä mukaan, kun vielä jokin aika sitten katsoivat sohvannurkasta ilmeellä "Onks pakko jos ei taho?" Koleat kelit vaikuttivat selkeästi myös Amalian olkapäähän ja välillä mietinkin, miten kipeä se todella onkaan, mutta nyt kevään tullen painaa lenkeillä kuin nuori koira, eikä kolotuksista ole tietoakaan. Tänä viikonloppuna saatiin kyllä nauttia huikeista keleistä ja ulkona oltiin niin paljon kuin vain pystyttiin.

Nyt menee siirappiseksi, mutta monesti olen koirien kanssa metsässä liikkuessa miettinyt, että miten paljon koirat ovat vaikuttaneet luonnosta nauttimiseen. En usko, että viihtyisin pihalla ja etenkin metsässä niin paljoa, mitä koirien kanssa on tullut kuljettua. Niin siirappiselta kuin se kuulostaakin, niin metsässä liikkuessa huomaa luonnon kauneuden ja olen miettinyt, miten paljosta monet voi jäädä paitsi. Ja vaikka tänäänkin metsässä oli paimennettavana neljä nelijalkaista ja kaksi kaksijalkaista, niin silti kyllä se vain metsässä sielu lepää, kun ei kuulu kuin lintujen viserrys.

Tämä hieman vanhempaa kuvasatoa, mutta kuitenkin :)

Ja auringostahan nautitaan sisätiloissakin. :)

Äijät kävi kylässä

Viime viikonloppuna meillä olivat hoidossa aiemminkin täällä blogissa seikkailleet yorkkipojat Samppa ja Eevertti. Pikkupojista olikin kasvanut kesän mittaan aika äijiä, ainakin omasta mielestään..

Pojat kävivät muistelemassa eloa meillä jo viikolla, kun aiemmalla visiitillä etenkin Eevertille oli ilmaantunut näitä äijän oireita. Poitsu sisällä hieman rähähteli meidän tytöille, mutta tämä johtui lähinnä äärimmäisestä mustasukkaisuudesta ja omistajien vartioinnista. Tämä visiitti sujui jo huomattavasti paremmin kuin edellinen. Ulkona ei mitään ongelmaa, mutta sisällä Eevertti asettui omistajiensa jalkojen juureen vartoimaan. Tosin pienen yorkin arvovalta meillä karisi hyvin nopeasti, kun mäykyt jaskat nakkasivat pikkupojan ärhentelyistä ja menivät tyynesti poikien omistajien luo tervehtimään ja oleilemaankin. Erityisesti Kerttua Eevertti yritti pomottaa, kun oli Eevertin mielestä huomattavasti alempana arvoasteikossa, mutta joka kerta Hilma-poliisi tuli väliin seisomaan ja teki Eevertille hyvin selväksi, ketkä talossa määräävät...lattiatasolla siis.. ;) Oli mielenkiintoista seurata sitäkin, että mäykyt eivät vastanneet ärinään ärinällä vaan näyttivät pelkällä olemuksellaan arvovaltansa, myös poliisi. Poikien vaikutusvalta meillä oli asetettu oikealle tasolle, ja ärinätkin loppuivat siten hyvin lyhyeen.

Kun hain pojat meille torstaina kaikki sujui ilman mitään ongelmia. Kun ei ollut omistajat paikalla, ei ollut mitä vartioida, eikä tarvinnut ketään puolustaa. Mutta yksi asia poikien piti tehdä; niiden piti merkata reviiriä. Ja voi että ne merkkasivatkin reviiriä ihan urakalla. Meille ei todellakaan ole tulossa ihan heti (ikinä) urosta. Toisaalta mitä muuta voi odottaa, kun tuo kaksi nuorta urosta, joilla on alkaneet hormonit hyrrätä, neljän nartun keskelle? Niinpä sitten tällä kertaa riitti hieman toisenlaista pissirallia..

Kokonaisuudessaan viikonloppu meni kivuttomasti. Hieman oli ruokahalut kadoksissa, mutta nekin löytyivät sunnuntaina, jolloin pojat olivat taas jo kuin kotonaan. Etenkin Kertulla oli kivaa, kun sai Sampasta rälläyskaverin ja minä olin tyytyväinen, kun podengo sai kunnolla purkaa virtaansa koirakaveriin! Nyt minä vain odotan vapaata iltaa, että pääsen siivoamaan kunnolla ja luuttuamaan lattiat vähintään kolmesti...

Viime viikolla poikettiin myös eläinlääkärillä Neppiksen ja Himmin kanssa. Neppiksellä oli tiukassa yksi tikinpätkä, jota halusin näyttää, mutta koska kuitenkin on itsestään sulava, jätettiin tiukassa istunut tikki sittenkin vaan sulamaan pois. Hilmalle käytiin sitten se ekinokokkoosi(menikö oikein?)lääkitys. Minulle selvisi viime viikolla, että mennäänkin Ruotsin kautta. (Eihän sitä voi heti tajuta, että Kiiruna on Ruotsissa, eihän?) Olin jo onnessani, että kun mentäisi suoraan Norjaan, niin ei tarvita lääkityksiä, mutta Ruåttin kautta mennessä tarvitaankin. Sitten tämmöinen uuno ulkomaanmatkojen ensikertalainen yritti epätoivoisesti ottaa tolkun, miten lääkitys hoidetaan. Yksi vaihtoehto olisi ilmeisesti ollut laittaa lääkitys Ruotsissa, tai sitten lääkitä kahdesti 28 vrk ennen rajan ylitystä. Päätin pelata varman päälle ja otattaa tuon tuplalääkityksen, niin eipähän ainakaan jäädä rajalle ruikuttamaan! Näyttelyn aikataulukin tuli...sunnuntaina viisi käpsyä...meinaa alkaa jänskättää...

Juhannusvieraat

Taas oli meillä viikonlopun yli normaalia enemmän hulinaa, kun yorkkipojat Samppa ja Eevertti olivat meillä pidennetyllä viikonloppulomalla. Pojat olivat tällä kertaa jo melkein heti kuin kotonaan, vaikka hieman aluksi ikävä vaivasi etenkin Samppaa, mutta parin päivän jälkeen jo oltiin täysiään menossa mukana.

Juhannuksena tehtiin pikavisiitti mökille ja saattoi olla kaupunkilaispojille pienoinen järkytys, kun koko reissun ajan joutui olemaan ulkona. Olisihan sitä mökkiin sisällekin päässyt, mutta kun muutenkin pihalla oltiin, niin olishan se vähän hölmöä ollut koirapojat laittaa sisälle. Saunomisen ja grillaamisen jälkeen tehtiin Finnairit, eli illaksi kotiin. Hieman naapurissa bilettävä nuoriso aiheutti vuhkimista mäykyissä ja ärriereissä, mutta onneksi nuoriso ei tällä kertaa popittanut koko yötä, niin sai koirat (ja ihmiset) nukkuakin. Ei noista bilettäjistä meinaa maaseudullakaan eroon päästä, mutta on kuitenkin huomattavasti vähäisempää kuin kaupungissa. Onneksi.

Nyt pidemmän vierailun aikana teki huomioita koirapojista ja mielenkiintoista oli, miten Eevertti on millä sisällä ehkä hieman Samppaa reippaampi, mutta kun astuttiin etuovesta ulos ja lähdettiin raitille kävelemään, häntä luikahti koipien väliin, kun Samppa puolestaan kulki rinta rottingilla ja häntä sapelina. Ihmettelin aiemmin, kun poikien isäntäväki kertoi Sampan olevan se rohkeampi, mutta juuri vieraammassa ympäristössä se näkyi hyvin. Mäykyt ovat pojat hyvin hyväksyneet, vaikka eivät sydänystäviä olekaan, niin Eevertti uskaltaa sisätiloissa ja takapihan aitauksessa olla rohkea.

Toisekseen huomasin poikien oleva aika pehmeitä, tai ainakin tottumattomia koviin ääniin. Kun komensin mäykkyjä ehkä astetta voimakkaammalla äänellä, niin jos pojat sattuivat olemaan vieressä, niin ne ryömivät anteeksipyydelleen kohti, kun mäykyt puolestaan ovat sentterit pystyssä, että hoopee. Hups.. Piti hieman varoa ja katsoa, etteivät pojat ole vieressä, kun mäykyille painotetaan asioita, etteivät raukkaparat ihan järkyty. Toisaalta kyllä se ärrierin luonnekin pilkahteli, kun oli koirien keskinäisistä väleistä kyse, sillä kyllä niistä omista eväistä osattiin pitää huolta. Ja samoin omia ihmisiä puolustettiin hurjilta mäyräkoirilta. Hieman piti jopa välillä toppuutella tirriäisten jelhistelyä, kun parin kilon uhoaja ei välttämättä ymmärtänyt omaa parastaan. Mutta ihmisiä kohtaan nämä olivate ovat todella nöyriä, ainakin nyt meillä. Ja huomasi, miten poikia kotona sylitellään. Vaikka meilläkin mäykkyjä toki rapsutellaan ja välillä lellitäänkin, niin on todettava, että kyllä ne ovat huomattavasti itsenäisempiä. Voihan tuohon sylihakeutumiseen vaikuttaa myös vieras paikka ja omien ihmisten poissaolo.

Pissirallia jatkui edelleen ja asiaa ei ainakaan helpottanut, että herra E oli oppinut merkkailemaan. Pojat siis tulivat uuteen kotiinsa yli nelikuisena ja luulenpa, ettei lähtöpaikassa ole juurikaan sisäsiisteyttä harjoiteltu. On se varmasti vaikeampaa nelikuisena alkaa opettelemaan, kuin kahdeksanviikkoisena. Työtä on vielä jonkin verran edessä, mutta toivon, että pojat vielä oppivat! Kohtahan se meilläkin alkaa taas pissiralli. Minulla ei ole kyllä minkäänlaista muistikuvaa, miten nopeasti tytsyt oppivat sisäsiisteiksi.. Kohtahan se varmaan taas nähdään, miten kauan se vie..

Amalia ei ensin ollut niin järin innostunut vierailusta...

Samppa

Nuokkujat

Huh hellettä!

Crazy dog lady

 

Verrattavissa ;)

"No joko oot monta koiraa ostanu?" Seison kysymysmerkkinä. Öö, siis...? "Niin, joko sulla on nyt monta niitä koiria, kun oot kuulemma alottamassa koirankasvatusta." Justiisa.Tämä tilanne tuli vastaan viime viikolla. Hieman joutui miettimään, miten sitä selittäisi ihmiselle, jolla ei ikinä edes ole ollut koiraa, että minulla ei välttämättä tarvitse olla koiraa joka nurkassa, parhaimmissa kaksi, että voisin kasvattaa koiria.

Ainahan minua on varmaan pidetty vähän höpelönä, kun meillä on useampi koira, joiden kanssa harrastetaan ja käydään erinäisissä kisoissa/tapahtumissa. Mutta varsinkin nyt, kun kävin kasvattaakurssin, minä vasta outo oonkin! Edellä mainitun kaltaiset jutut lähtee liikenteeseen juuri parhaiten, kun koirista ja kasvatuksesta mitään tietämättömät juoruavat keskenään ja yht'äkkiä meillä onkin huhujen mukaan kymmenkunta koiraa. Vähintään.

Joillekin sitten taas yksikin koira on liikaa ja kolme aivan kauheeta. Kun olen erehtynyt väärässä paikassa ääneen haaveilemaan pennusta, on vastaus ollut "ELÄ, ELÄ, ELÄ!" Nämä usein ovat niitä koirattomia ihmisiä. Olen myös huomannut, että koirattomilta hyvin usein saa myös ne parhaat koirankoulutusvinkit.

"No nythän sinä alat sitten tienaamaan!" Joo-o. Vaikea tietysti sanoa, kun ei vielä yhdenyhtä pentuetta ole teetättänyt, miten kasvattamisella pääsee rikastumaan. Jotenkin minulla on kuitenkin kuva, että terveystutkimukset, rekisteröinnit jne. jne. pienentävät tuota pottia. Lisäksi kun miettii, että montako senttiä olen laittanut koiran ruokaan, koe- ja näyttelymaksuihin ym., niin luulen, että saatetaan loppujen lopuksi jäädä miinukselle. Täällä on suuntaa antava arvio mitä esimerkiksi valionarvo tulisi maksamaan noinniinkusuurinpiirtein. Tuossa ei ole huomioitu mahdollisia kokeita, jos nekään ei mene ekalla läpi, jos koira esimerkiksi keskittyy enemmän tuomarin seuraamiseen kuin jäljestämiseen, nimim. kokemusta on... Niin, ja entäs jos pentuja tuleekin vain yksi. Tai ei sitäkään. Ja sitten jos minä jätän yhden pennun itselle ja teetän sillä pennut aikaisintaan n. kahden vuoden päästä, jos hyvin käy. Jos äkkiä ajatellaan, että pentue noin kahden vuoden välen c. 4 pentua...ei kuulosta hirveältä sammolta. Tai sitten minulla varmaan tosiaan pitäisi olla koira joka kulmalla.

Ja eihän minulla ole vielä kennelnimeäkään keksitty! No okei, eihän niitä nimellä nyt kasvatetakaan, mut ois se aikas kiva kuiteskii.. Pitäisi asettaa itselleen dead line, johon mennessä se pitäisi lyödä lukkoon. Vähän niinkuin tytsyn ristiäiset. Pitäisköhän pyytää pappikin käymään? Ja sais taas ihmiset puhuttavaa. "Kahtokkee ny miten hölömön nimen sekkii on keksinä!"

Noh. Kanssaeläjistä huolimatta aion tiiviisti jatkaa koiraharrastusta ja tulevaisuudessa toivottvasti hieman kasvattamistakin. Eli jatkossakin aion olla se höpelö, joka ei tee mitään muuta, kuin touhuaa päivät pitkät koirien kanssa! ;)