Minullahan on agilitykoira!

Amalian loukkaantuminen viime kesän lopulla otti päähän. Voi että, miten se osasikaan ottaa päähän! Melkolailla kisavalmis, jolla pari (ei niin onnistunutta) starttia alla. Kevät meni ensin poskelleen, kun koira poti kennelyskää, ja sitten minä en enää mahani kanssa kyennyt säpäkästi liikkumaan, mutta ajatus oli, että syksyllä jatkettaisi sitten tosissaan, vaan eipä sitten jatkettukaan. Vähällä oli, että jätin treenipaikat ottamatta myös meidän pikkulikoille, kun ei silloin oikein huvittanut, "ihan vaan koirien iloksi" treenailla. Mutta täytyypä nyt sanoa, että hyvä, että otin!

Kuten olen jo aiemmin hehkuttanut, Neppis on löytänyt ihan uuden vaihteen silmään agilityssa! Se on petrannut viikko toisensa jälkeen ja viime treeneissä tehtiin niisto-persjättöjä (vaimitänenytoli) ja nekin onnistui, kun ohjaaja vain tajusi olla heiluttamatta käsiään joka suuntaan. Eli koira kyllä osaa, kun ohjaajakin osaisi olla höseltämättä. Neppiksen edistymisen innoittamana ollaan siis alettu todella opettelemaan niitä keppejä ja keinua, koska muut esteet onnistuu, niin nyt täytyy saada ne viimeisetkin esteet haltuun.

Keppejä treenattiin ensin verkkojen kanssa, mikä näytti jo todella lupaavalta ja saatiinkin verkkoja ottaa pois, mutta sitten tapahtui taantumista. Koira ei enää ymmärtänytkään, mitä siellä lopussa piti tehdä. Useamman kerran palattiin alkuun, eli laitettiin verkot kokonaan ja yritettiin sitten hieman purkaa, mutta ohjureistakin huolimatta ei enää pieni blondi älynnyt mikä oli kupletin juoni. Minä luultavasti tein taas jotain ihmeellistä, mitä en nyt vaan itse keksi. Niinpä heitin verkot mäkeen ja siirryttiin opettelemaan keppejä siten, että vedän koiran namin kanssa keppien välistä. Amalian kanssa opeteltiin kepit aikanaan samoin, mutta silloin tuntui, että koira oli ihan namissa kiinni, eikä se oikein bonjannut, mitä oikeastaan siinä kepeillä tehtiin. (Myöhemmin kepit kyllä menivät ilman käsiohjausta.) Tätä hieman pelkäsin Neppiksenkin kanssa, mutta päätin kuitenkin kokeilla. Alkuunhan se oli sitä namin perässä höseltämistä, mutta pikkuhiljaa olen saanut käden liikettä pienennettyä ja käännettyä oman rintamasuunnan menosuuntaan, eli ihan lupaavalta vaikuttaisi muutaman kerran jälkeen. Luultavasti verkkojen kanssa treenaamisesta oli se hyöty, että koiralle kehittyi rytmi keppien suorittamiseen. Nyt yritän kuumeisesti miettiä mihin omat kepit tuli viime kesänä laitettua, että saataisi omassa pihassakin treenattua.

Toinen estepuute on keinu, jota on myös harjoiteltu. Ollaan treenattu ylösjuoksuja ja liikettä, jotka ovat menneet yllättävät hyvin. Ensin olin ihan varma, että Neppis saa vähintään slaagin keinun liikkeestä, mutta yllättäen reagoi todella vähän liikkeeseen tai keinun paukahdukseen. Taas se treenaamisen aloittaminen oli ohjaajan omista ennakkoluuloista kiinni! Lupaavalta näyttää siis myös keinunkin suhteen. Nyt vain ohjaajan pitää malttaa olla kiirehtimättä ja näin olla pilaamatta hyvää alkua, niin hyvä siitä vielä tulee!

Ruuat raaistuu

Meillä koirat ovat nyt useamman vuoden syöneet NEUfraun ruokia. Varmaan oikea termi olisi märkäruoka(?), vaikka eivät siis markettien mössöä olekaan. Näihin aikanaan siirryttiin, kun vanhempien koira osoittautui allergiseksi mm. varastopunkille ja he tilasivat ensimmäisen satsin, josta minä myös otin pötkön kokeeksi ja sille tielle jäätiin. Minä olen ollut erittäin tyytyväinen ruokiin! Yksinkertaisesti minusta koirien elimistö käyttää huomattavasti paremmin hyödykseen ns. puhtaan ruuan, kuin kuivamuonan, minkä olen päätellyt mm. "sen itsensä" määrässä. Välillä, kun syötin Amalialle Royal Caninin vatsavaivaruokaa, niin sitä itseään taas riitti. Eikä koirillamme ole ollut mitään puutostiloja (älynpuutokseen tuskin mikään ruoka auttaa... (ehhehe..)), vaan turkit kiiltää ja koirat ovat energisiä, Hilma välillä liiankin. Olen myös saanut NEUfraulta erittäin hyviä neuvoja ruokintaan mm. Amalian haimatulehduksen jälkeen ja tuota mahapapanaa ei ole oikeastaan tarvittu. (Amalialla siis tuppasi vatsahapot heittelehtimään.) Kuitenkin minua on suuresti kiinnostanut raakaruokinta. Minun käsitykseni mukaan ruokaa kypsennettäessä ruuan ravintoaineet kärsivät/katoavat, korjatkaa jos olen väärässä, joten minun logiikallani koiran elimistö saisi raa'asta ruuasta vielä enemmän irti, kuin kypsennetystä.

Raakaruokinta on tuntunut kuitenkin joltakin lähellä ydinfysiikkaa olevalta, joten minua on arveluttanut oma osaamiseni, että osaanko antaa oikeita määriä eri ainesosia ja saavatko koirat kaikki tarpeelliset ravintoaineet ruuasta. Lueskelin jonkin verran asiasta, mutta silti en ollut ihan varma itsestäni, joten tyydyin syöttämään NEUta, joka on hyvää ruokaa. Tämä kuitenkin muuttui käydessäni hakemassa täydennystä pakastimeen uudesta Sohvin Valinnasta. Siinä ruokaa tilatessani ilmaisin ääneen kiinnostukseni raakaruokintaa kohtaan ja pian siirryttiinkin vastapäiselle pakasteelle. Minulle esiteltiin valmisaterioita, joihin ei tarvitse lisätä enää mitään, vaan pötkössä oli kaikki tarpeellinen. Loistavaa! Vähänniinkuin Neu, mutta raakana, juuri mitä olin kaivannut! Kokeeksi otin ensin muutaman pötkön Murren Murkinaa, että katsotaan, miten ruoka lähtee maistumaan.

Aloin syöttää ruokaa NEUn rinnalla. Koirat iskivät hakkina kiinni ruokaan, tosin harvasta ne nirsoilevatkaan, mutta jotenkin näytti, että tuo murkina oli ihan sairaan hyvää! Eihän se sitten auttanut kuin muutama päivä myöhemmin hakea lisää tuota herkkua. Ostin viime reissulla myös mielipiteitä jakanutta hanhea, kun ajattelin, että onko muka olemassa jokin ruoka, jota mäyräkoirat, ainakaan meidän, eivät söisi. Ja sekään ei ollut sellainen. Neppis veti kupista sen napaan ensimmäisenä. Amaliasta en ole ihan varma, huomasiko se edes, että kupissa piti olla jotain erikoista. Ainoastaan Hilman kohdalla oli aluksi havaittavissa samanlainen mässytysreaktio kuin kaurapuurossa ja ruokaa analysoitiin astetta tarkemmin, mutta koska se oli kupissa, se oli syötävää. Sinne hävisivät hanhet ja kupit nuoltiin puhtaiksi!

Ainakin ensivaikutelma raakaruuasta on ollut erittäin hyvä. Hieman jännitin, mitä Amalian vatsahapot sanovat, mutta olen valinnut naudan mahaa sisältäviä tuotteita, ja Allunkin maha on voinut hyvin. Nyt vaan syödään parit viimeiset NEUT pakkasesta ja jatkossa tarkoitus olisi laittaa vain raakaa kuppiin!

Ällömärkää! sanoi mäyräkoira

Pari viime viikkoa kelit ovat olleet loistavat! Aurinko on paistanut päivittäin, useasti pilvettömältä taivaalta. Olemmekin nautiskelleet kevätauringosta lenkeillä täällä vaaramaisemissa. Tällä viikolla kevätauringon vaikutus on jo selkeästi havaittavissa ja lumet ovat alkaneet sulaa teiltä muodostaen märkiä ja märempiä taipaleita.

Kaksi kolmesta tappijalasta poukkoilevat kuin vauhkot gasellit noiden suurten missisippien ympärillä aiheuttaen välillä hihnanjatkeelle lähes hermojen menetyksen. Pikkuvarvaskaan ei saisi kastua! Olenkin monesti todennut meidän suurille metsästäjille, että sitä peuraa pitäisi varmaan pystyä ajamaan kelissä kuin kelissä.. No onhan se tietysti ällöä, kun maavara on niin pieni, niin massuhan siinä myös kastuu. Ei olis minustakaan niin hirmu kiva..Onneksi tiet ovat myös nopesti alkaneet kuivua, ja toivotaan, että tämä paikottainen märkyys menisi nopeasti ohi! Toivotaan myös, että kesäkin on yhtä aurinkoinen!

Vaaramaisema matkan varrelta

Pari viikkoa sitten Neppiksen rokotusten yhteydessä teetin samalla vauhdilla Amalialle terveystarkastuksen. Oli aika vauhdikas reissu, kun kolmen koiran ja muksun kanssa pakkauduttiin eläinlääkärin vastaanotolle. Onneksi päästiin samantien valtaamaan hoitohuone, jossa pystyin laskemaan koirat irti enimpien hihnojen sotkeutumisten estämiseksi. Eläinlääkärin annettua koirille nameja Hilma tapitti ellin perässä koko ajan tai vaihtoehtoisesti nuohosi kaikki nurkat herkkuja etsiessään. Neppikselle pikaisesti piikki peppuun ja sitten Amalia pöydälle.

Sitä on itse alkanut tulla niin vainoharhaiseksi koiran sairastelujen jälkeen, niin terveenä ollessakin pitää testata, että onhan koira kunnossa! Toisaalta muutama vuosi sitten sattuneella kyyn puremalla voi olla kauaskantoisempiakin seurauksia, joten mielelläni tarkistutan veriarvot, kun ne on viimeksi katsottu 1,5 vuotta sitten haimatulehduksen yhteydessä. Ja alkaahan tuo lähestyä uhkaavasti veteraani-ikääkin. (Onpas aika mennyt nopesti, vähän liiankin..) Päällisin puolin kaikki oli kunnossa ja koira varmaan ensimmäistä kertaa ihannepainossaankin. Verikokeen tulokset lupasin soittaa maanantaina, mutta enhän minä tietenkään muistanut. Muistin ne vasta viikon päästä, mutta ajattelin, että olisi sieltä varmasti soitettu, jos niissä jotain hälyttävää olisi ollut. Ja eihän niissä ollutkaan mitään. Arvot olivat todella hyvät, paikoin jopa erinomaiset! Todella hyviä uutisia ja toivotaan, että erinomaisina ne pysyvätkin! *koputtaa puuta*