Narvan matkakertomus

Kerrotaanpas nyt viimein minun kautta aikain toisesta ulkomaan näyttelymatkasta. Tiedossa oli kaksi päivää näyttelemistä marraskuun viimeisenä viikonloppuna Narvassa Virossa, minne lähdettiin sertiä metsästämään Hilmalle ja Kertulle.

Ajelin perjantaina Veikkolaan koirien kanssa Kertun kasvattajan Hanna-Leenan luo, missä siirrettiin koirat ja tavarat hänen autoonsa ja jatkettiin matkaa hakemaan vielä yksi reissaaja, jonka jälkeen suuntasimme satamaan. Laivan lähtöön oli vielä aikaa, joten ulkoilutimme koirat kunnolla, kun ulkoilumahdollisuudet ennen aamua olisivat rajalliset. Merenrannassa tuuli niin, että meinasi tukka irrota päästä, joten tiedossa olisi varsin mielenkiintoinen laivamatka. Pakkauduttuamme laivaan suuntasimme syömään ja maalaisenhan piti päästä jo menomatkalla täksfriihiin katselemaan. Laiva alkoi keinua koko ajan enemmän, mitä pidemmälle merelle päästiin. Ollessamme syömässä keinuminen muodosti tulpan jonnekin ruokatorveen ja viimeiset haarukalliset eivät enää menneet alas. Aloin toivoa, että tuo tulppa ei lähtisi tulemaan takaisin päin. (Toim. Huom. Ja minullehan ei siis yleensä herkästi tule huono olo.) Suuntasimme kuitenkin urheasti vielä Tax Freehen, vaikka se viimeinen lihapulla tuntui pyörivän jossain nielussa. Kauppaan kävellessämme ja kaupassa ollessamme muutama aalto keikautti laivaa niin, että tavarat alkoivat tulla alas hyllyistä. Pian seurasikin kuulutus, että kauppa joudutaan sulkemaan. Nopeasti vaan vesipulloja matkaan. Ei kyllä olisi mikään makea mennyt alaskaan. Olin varmaan vitivalkoinen päästyäni hyttiin ja hetken vielä keinumista kuunneltuani ei auttanut kuin maata punkalla sikiöasennossa ja laskea minuutteja, että laiva olisi satamassa. Onneksi matka-aika oli vain 2,5 tuntia! Ei ole ihan äsken ulkoilma tehnyt yhtä hyvää, kuin puolenyön jälkeen Tallinnan satamassa laivan kannella!

Aamulla päästyämme ulos laivasta ulkoilu teki hyvää. Take away -kahvien kera lähdimme suuntaamaan kohti Narvaa. Noin parin tunnin ajamisen jälkeen olimme perillä näyttelypaikalla ja suuntasimme pikaisesti kohti mäyriskehää. Hilma olisi vuorossa aamulla ensimmäisten joukossa ja ei siinä paljoa luppoaikaa jäänyt ennen kehän alkua. Vähän siinä yritin ottaa koiran kanssa tuntumaa hälinään ja ahtauteen ja Hilmakin oli sinänsä ihan ok, ottaen em. huomioon. Käpsyjä oli vain neljä ja kaksi narttua, joista toinen oli jo Vironkin valio. Paperilla näytti siis ihan hyvältä. Mutta sitten, mitä tekeekään minun showkoira? Se josta aina sanon, että kulkee kuin juna. No, se sanoo kehään mennessä työsopimuksen totaalisesti irti. Ei vaan pysty liikkumaan kunnolla. Suuri ihmisjoukko kehän ympärillä oli pitkästä aikaa liikaa. Omaa vuoroa odotellessa yritin hieman leikittää koiraa ja saada sitä vähän rentoutumaan, mutta ei kovin kehuttavin tuloksin. Hilma sai kuitenkin ihan ok arvostelun Harry Tastilta, joka oli tuomaroimassa. Todella mukavakäytöksinen herra, by the way. Saimme jonkinlaiset liikkeet esiteltyä, mutta liikkumisen nihkeys toi arvosanan Erittäin Hyvä. Voi luoja, että olin vihainen itselleni! Miksi minä en käynyt vaikka Jyväskylässä huvikseen ottamassa tuntumaa??? Tai jossain muussa sisänäyttelyssä. Tai vaikka mätsärissä. Minä vain niin luotin tuohon "junaani", että kyllähän se kulkee. Tyhmyydestä sakotetaan ja tyhmästä päästä kärsii etenkin lompakko. Koira sai kuitenkin kunnon rapsutukset, eihän se sen vika ole, että se on raahattu vaikka millä kulkupelillä ihan ihme kieltä puhuvien outojen ihmisten sumppuun. Ja niin Hilma poistui kehästä häntä heiluen. Niin kyllä se siinä vaiheessa sitten heilui.

Oli siellä kehässä hetkellisesti kivaakin..

Podengot olivatkin iltapäivällä viimeisten joukossa, joten saimme odotella hetken jos toisenkin. Siinä odotellessamme teimme mielenkiintoisen havainnon: kasvattajaluokkaa ei näkynyt ollenkaan, vaikka Hanna-Leena oli siihen koirat ilmoittanut. Noh, eikun pistetään Hanna selvittämään ohimennessään! :D Hiki nousi pintaan, kun yritin kuumeisesti miettiä miten minä asian mahdollisimman ymmärrettävästi selittäisin englanniksi. Asiaa ei ainakaan helpottanut, että infotiskin nainen oli yhtä hyvällä englannilla liikenteessä. Yritin selittää hänelle tilanteen ja hän näyttikin siltä, että tajusi, mitä yritän sanoa ja alkoi kirjoittaa numerolappuja. Ajattelin, että JES! Kävipä helposti! Kunnes saan numerolaput. Hän oli kirjoittanut meille uudet koirien yksilönumerolaput. Eikun miettimään sana ja lausevalinnat uusiksi. Tökötän luettelosta koirien numeroita ja huomaan vain hokevani "Breeders class! Breeders class!" Lopulta sanomani näytti menevän perille ja hän soitti paikalle toisen naisen, jonka saavuttua selitti hänelle tilanteen. Tämä nainen alkaa puhua minulle englantia ja venäjää sekaisin. Tässä vaiheessa aloin tippua kärryiltä. Kuitenkin sain selvitettyä naiselle tilanteen jotenkin ja hän soitti paikalle vanhemman herran, ilmeisesti näyttelyn "tirehtöörin". Setä alkaa pospottaa minulle pelkkää venäjää. Ei niin mitään käryä, mitä setä selittää. Ei paljon kaksi AMK:ssa aikanaan luettua venäjän kurssia auttanu. Hetki selvitettiin asiaa porukalla. Tai no oikeasti minä vain katsoin silmät suurina mitään ymmärtämättä vierestä. Sitten setä kääntyy minuun ja sanoo "Sekunditsku!" ja häviää takavasemmalle. Ilmeestäni olisi varmaan pitänyt saada kuva. Kysymysmerkkinä jäin seisomaan paikalleni ja odottamaan, että kait se herra sieltä ehkä takaisin tulee. Tovin jos toisenkin kuluttua herra palaa tyytyväisen näköisenä ja ojentaa ponnekkaasti minulle puuttuvan numerolapun. Tiedättekö, että tässä vaiheessa ei millään olisi raaskinut enää sanoa setälle, että "niin me tarvittais se sunnuntainkin kasvattajaryhmän numerolappu...." Sedällä pyörähtää silmät päässä ja häviää taas takavasemmalle minun luettelon kanssa. Ei enää sunnuntain numerolappua ojennettu yhtä tyytyväisen näköisenä. Mutta huh! Olipa aika voittajafiilis tuon jälkeen! Osasin!

Lopulta tuli popojen vuoro. Pieniä karkeita podengoja oli vain meidän kolmen porukka. Ensin Hanna-Leena kävi kehässä Buddyn kanssa, joka oli ainoana uroksena paras uros saaden sertin ja valioitui. Sitten vuorossa junnuluokan Sani, joka pokkasi itsellen junnusertin. Popojoukon viimeisenä astelimme Kertun kanssa kehään ja Kerttu esiintyi iloisena itsenään kuten aina. Sieltähän se serti sitten irtosi ja minulla oli käsissäni minulle ensimmäinen ulkomainen valio! WUHUU!!! Kerttu oli myös paras narttu ja lopulta myös rotunsa paras. Aika hienosti! Eikä esiintymiset siihen loppuneet! Hanna-Leena kävi vielä Buddyn ja Sanin kanssa hakemassa KP:n parikisassa ja vielä lopuksi se kuuluisa kasvattajaluokka, josta myös irtosi KP. Pienien karkeiden jälkeen kehässä kävi vielä reissussa mukana ollut pieni sileäkarvainen popo, joka oli myös ROP. Eikun ryhmiä odottelemaan.

Ryhmien alkuun ei ollut varsinaisesti pitkä aika, mutta koska tuolla kisattiin kaikenmaailman ryhmäkisoja, kuten Senior Handler, niin omaa vuoroa saatiin hetki odottaa. Ensin vuoron sai Hanna-Leena parikisassa, missä sijoittui Buddyn ja Sanin kanssa huikeasti sijalle BIS 4!!! Mahtavaa! Lennosta jatkettiin suoraan kasvattajaryhmään, jossa meidän sekalaisesti seisova seurakunta kävi näyttäytymässä. Sovittiin, että seuraavan kerran voitais vaikka harjoitella sitä kimpassa seisottamista, tai ainakin sopia, mihin suuntaan koirien nenät osoittavat.. ;) Lopulta sitten koitti vitosryhmän ryhmäkehä, missä esiintymiskierroksen jälkeen meitä kiitettiin käynnistä. Mutta saatiinpa olla ryhmissä ihan koko rahan edestä! Ens kerralla mennään kyllä sitten vielä siihen Senior Handleriinkin!

Näyttelypäivän jälkeen suuntasimme kaupan kautta hotelli Kingiin, mistä Hanna-Leena oli varannut meille huoneen. Mukava pieni hotelli alle kilometrin päässä näyttelypaikasta. Hetken elvyttyämme siirryimme hotellin yhteydessä olevaan pieneen ravintolaan. Musiikin pauhu oli valtava jo sinne mennessä ja tuntui, että suuren pöytäseurueen juhlinta vain kiihtyi illan edetessä. Siinä oli nimittäin rytinää ja rytkettä. Suuresta pöytäseurueesta ja ilmeisesti viereissä tilassa olevasta yksityistilaisuudesta johtuen saimme odottaa ruokia t o d e l l a kauan. Ja kun viimein sain jäähtyneen ruuan eteeni, ei se muistuttanut lainkaan pihviä, millaisia olen tottunut syömään. Kovasti yritimme yhdessä miettiä, mitä sille olisi voitu tehdä, että se oli sen näköinen (ja makuinen), mitä se oli. Semmoinen epämääräinen muodoton lihaklöntti. Noh, mutta nälkäisenä ei paljon jäänyt odottelemaan uutta annosta, jos semmoista olisi edes saanut, kun suurin osa ruoka-aineista tuntui olevan loppu. Iltaulkoilujen jälkeen eikun unta palloon ja enpä muuten ole ihan äsken nukkunut yhtä sikeästi. Aamulla olin totaalisessa koomassa, kun kello soi, mutta pikkuhiljaa alkoi elämä voittamaan. Pakkelit naamaan, jakkupuku päälle ja taas mentiin!

Marssijärjestys oli sunnuntaina sama, mitä lauantaina: ensin Hilma ja nyt Kerttu heti perään. Nyt olimme paikalle ennen kehien alkua ja ehdin ottamaan tuntumaa kehässä Hilman kanssa ennen tuomarin saapumista. Mahdollisimman rennosti yritin liikuskella kehässä, mutta koira oli edelleen kehässä todella jännittynyt, vaikka liikkui kuitenkin paremmin, mitä edellisenä päivänä. Nyt kääbystakseja oli yli tuplat, 9 kappaletta ja olimme viimeisessä luokassa saman valionartun kanssa, mitä edellisenä päivänä, joka oli kyllä minun silmään todella kaunis. Hilma liikkui paremmin, mutta kyllä siitä näki, että oli se esiintyminen aika tervanjuontia. Myös sunnuntaina Hilmalle EH. Nyt pitää katsoa, vieläkö me käymme Hilmiksen kanssa kokeilemassa jossakin, vai annammeko näyttelypuuhien ihan vain olla. Pitänee ottaa seuraava näyttely kesäaikaan ja ÄLYTÄ treenata kunnolla, ei vain muutamia siksakkeja omalla pihalla. (Tyhmäminätyhmäminätyhmäminä.)

Hilman kehästä pitikin kiiruhtaa vauhdilla popokehän liepeille, missä ei ollutkaan enää montaa koiraa ennen meidän vuoroa. Siinä hirveällä vauhdilla sählätessä ja Kertun pomppiessa innoissaan Kerttu onnistui saamaan näyttelyhihnan varpaidensa väliin ja ulahti. Tutkin tassun ja katsoin liikkeet eikä mitään erikoista näkynyt, mutta sitten tuomarin tukiessa pöydällä ei olisi kuitenkaan halunnut antaa tuomarin koskea tassun, eli varmaan se kuitenkin hieman kipeä oli. Makupaloilla lahjoen tutkimukset saatiin kuitenkin suorittaa loppuun. Roppikehässä osat vaihtuivat ja sunnuntaina Kerttu oli VSP Buddyn ollessa ROP. Pari- ja kasvattaluokista tuli myös taas KP:t, mutta tällä kertaa oli pakko lähteä kotimatkalle kehien jälkeen, että ehtisimme laivaan. Pienet shoppailut näyttelypaikalla ja auton nokka kohti Tallinnaa.

Narvassa oli kiva kuvanottopaikka, jossa otettiin koko porukasta kuvat.

(Koneella ei ole mitään kuvankäsittelyohjelmaa, enkä jaksa nyt ettiäkään, niin kuvista 

saattaa löytyä photobombaajia.. :D )

Kuva: Hanna-Leena Kujala

Kuva: Hanna-Leena Kujala

Mitähän minä taas selitän.... :D Kuva: Hanna-Leena Kujala

Meidän kaverikuva :) Kuva: Hanna-Leena Kujala

Tallinnassa pysähdyimme vielä Prismalle ostoksille. Tarttui mukaan hieman erikoisempia karkkeja, mitä ei kotimaan kaupoista löydy. (Voi miksi minä en ostanut useampaa levyä Milkan TUC-keksisuklaata?!!) Siinä ostokset maksettuani otin vielä kahvilasta kahvin matkaan ja suuntasin autolle. Kärryjä palauttaessa iski takaraivoon outo tunne; pankkikortti........ Äkkiä tarkastamaan lompakko. Ei näy. Tutkittiin auto. Ei näy. Tutkittiin kauppakassit. Ei näy. Äkkiä kiertämään kauppaan sisälle ja katselemaan lattioilta ja kyselemään infosta ja liikkeistä Ei ole näkynyt. Ei muuten voi tuolla työskenteleviä liiasta asiakaspalveluinnokkuudesta syyttää. Pihallakin yritin tähyillä, mutta eipä paljon näkynyt mustaa korttia märältä asfaltilta, jos se siellä jossain olisi ollutkin. Muutaman tsekkauskierroksen jälkeen ei auttanut kuin kuolettaa kortti ja jatkaa matkaa, että ehtisimme laivaan. Onneksi Hanna-Leena oli pelastavana enkelinä ja vingutti visaansa, että saisin loput tuliaiset ostettua. Paluukyyti laivalla oli huomattavasti tasaisempi, mitä perjantaina, ja saatiin ostokset tehtyä. Lopulta olimme satamassa, minne minun autoni olikin ystävällisesti toimitettu. Vielä yksi pysähdys mummin pahnoilla ennen viimeistä etappia kotiin. En ole varmaan nukkunut yhtä sikeästi kolmeen vuoteen. Aamulla tankkaus mummin ruokapöydässä, niin kyllä muuten jaksoi ajella kotiin!

Yks murhe vähemmän, kun pankkikortti katosi! :D

Niinhän se on, että nälkä kasvaa syödessä ja seuraavia ulkomaan näyttelyitä on katsottu, mutta mitään ei ole vielä päätetty. Juuri suurinpiirtein tästä reissusta toivuttu. Kyllä on tämän reissun jälkeen monta kokemusta rikkaampi ja on entistä helpompi ajatella ulkomaille lähtemistä. Kiitokset vielä kerran matkanjohtaja-Hanna-Leenalle kaiken järkkäämisestä ja vielä visan vinguttamisesta! Näille näyttelymatkoille lähdetään toistekin! :)

Draivi päällä

Nonni, ei ihan vuotta ole ehtiny kulua edellisestä päivityksestä.. :D Paljonhan tässä on keretty puuhastella, mistähän sitä aloittaisi..

Keskitalvi meillä viettettiin hiljaiseloa, mikä teki ihmeen hyvää jälkeenpäin ajatellen melko tiukankin vuoden jälkeen. Vaikka kyllä teki tekevälle ihmiselle tiukkaa tunnustaa oma rajallisuutensa, niin kyllä minä nautin siitä, ettei ollut mitään ylimääräisiä velvoitteita, vaan sai ihan vaan rauhassa öhnöttää kotona. Teki gutaa.

Alkuvuodesta aloitettiin emännän (ja koirien) kuntokuuri ja lähinnä vain lenkkeiltiin. Pikkuhiljaa vaan pidemmälle ja pidemmälle. Mietin lenkkeillessä jotain tutkimusta, jossa oli todettu, että vaunulenkit kuluttavat kaikista vähiten kaloreita näistä lasten kanssa touhuiluista. Tuon tutkimuksen vaunulenkkejä ei varmaan oltu tehty vaaramaisemissa, joissa talvella ei hiekkaa teillä näy ja keväisin hiekkatie muuttuu mutavelliksi, johon vaunut uppoaa silleen kivasti. Mutta en valita, maisemat on huikeita ja mäet tuntuu kankuissa.:D

Kertun kanssa palattiin aksakentille helmi-maaliskuun vaihteen kieppeillä, jos nyt oikein muistan. Nyt en edes ottanut mäykyille treenipaikkaa, vaan ajattelin keskittyä ihan vaan Kepan kisakuosiin saamiseen. Viiden kuukauden jälkeen alku oli jotain aivan järkyttävää häsellystä. Muu ryhmä oli tietysti edistynyt sinä aikana, niin oltiin vähän hukassa. Olisihan sitä voinut jotain käydä tekemässä siinä viiden kuukauden aikana, mutta toisaalta kyllä se totaalinen treenitaukokin teki hyvää motivaatiolle. Homma alkoi kunnolla rullaamaan, kun vaihdoimme treeniryhmää huhtikuun alussa. Siirryimme enemmän omantasoiseen ryhmään ja yht´äkkiä vaan palaset alkoivat loksahdella paikoilleen! Radat/treenit sopivat meille ja yhteistyö podengon kanssa alkoi taas kulkea. Pikkuhiljaa olemme kesän mittaan edistyneet ja se kisaaminen tuntuu jopa ihan mahdolliselta tulevaisuudessa. Edelleen välillä podengon pälli meinaa levitä, kun pääsee hallille, mutta heti kun se vaan alkaa keskittyä, niin kyllä se on taitava! Vielä, kun saisi ohjaajan synkronoitua podengon liikkeisiin...

Tämän kesän hittilaji Kertun kanssa on ollut kyllä maastojuoksu. Kävimme pareissa treeneissä kokeilemassa suostuuko podengo juoksemaan kisakoppa päässä, ja kun ei koppa vauhtia hidastanut, niin ilmoitun Kertun ensimmäisiin maastojuoksukisoihin Mikkeliin 14.6. Ajoin kisoja edeltävänä iltana Ristiinaan mökille, että ei tarvitsisi lähteä niin aikaisin ajamaan. Kertun kasvattajamamma Hanna-Leena tuli möksälle kanssa ja lähti kisoihin mukaan jännittämään. Ja olipas muuten jännää, heti aamusta asti.. Ensimmäinen jännityksen paikka oli jo, että ehditäänkö ilmoittautumiseen ajoissa, kun jostain syystä (niin kuin minulla aina) aamun aikataulutus hieman petti. Ehdittiin ilmoittautumiseen ja jäi vielä kaksi minuuttia ylimääräistä aikaa! No mutta eläinlääkärin tarkastuksen jälkeen alkoi alkuerien odottelu. Mukana oli kolme pientä popoa, joten kaksi juoksisi parina ja kolmas yksin. Arvonnassa Kerttu pääsi juuri tuohon parijuoksuun, mitä jännitin suuresti, kun Kerttuhan tulisi juoksemaan ensimmäistä kertaa ikinä toisen koiran kanssa. Kaverista huolimatta malttoi sitten kuitenkin keskittyä juoksemiseen ja alkuerästä pisteitä mukavat 204. Kerttu pääsi parinsa kanssa finaaliin, jota odoteltiin sitten toinen tovi. Finaalijuoksu menikin sitten jo paljon paremmin, josta ropisi pisteitä 227, eli se oli jo sertijuoksua. Ensimmäisten kisojen yhteispisteet 431 jäivät 19 pistettä sertirajasta, mutta ei huono kisauran aloitus ollenkaan!

Toiset maatojuoksukisat juostiin Iisalmessa 4.7. Mukana oli neljä popoa, eli kaksi paria. Lähetyspaikalta ei juuri nähnyt muuta kuin että koira lähti vieheen perään ja tuli maaliin, joten jännitystä riitti, kunnes pisteet tulivat näkyviin tulostaululle. Ja mitkä pisteet! 265! Kerttu pääsi popoista ainoana finaaliin, jonka siis juoksi yksin ja se meni vielä pisteen paremmin, eli yhteispisteet olivat huikeat 531! Sillä irtosi ensimmäinen juoksuserti ja nuo pisteet olivat myös parhaat pisteet kaikista koirista! Kisojen pienin ja suurimmat pisteet.. :)

Kuva Krista Nukari

Kuva Krista Nukari

Kuva Krista Nukari

Iisalmesta alkoikin sitten meidän superviikko, kun viikkoa myöhemmin olimme Laukaan näyttelyssä viimeistä sertiä metsästämässä. Tuomarina Vitor Veiga, joka tykkäsi Kertusta ainakin vuosi sitten suuresti. Hieman (tai vähän enemmänkin) hermostutti, kun kuulin, että kaikki kolme olivat narttuja. Avoimen luokan kilpakumppani olikin sitten valioitunut edellisenä päivänä ja junnuluokan narttu oli poissa, joten tsäänssit olivat sitten jo aika hyvät! Kylläpä meinasi sitten itku päästä, kun kehäsihteeri ilmoitti: eri sa!, mikä siis samantien tiesi valioitumista! Vielä paras narttu kehässä Kerttu sijoittui ensimmäiseksi ja kun uroksia ei ollut ollenkaan, oli Kerttu vielä kaupan päälle rotunsa paras! Kepan kanssa on kyllä nyt hyvä draivi! :)

Superviikon jälkeen hymyilyttää (tai no Kerttuahan hymyilyttää aina..)

Superviikon virallinen pönötyskuva :D

Mäykyt nyt ovat olleet hieman telakalla siinä mielessä, ettei meillä ole vakituista yhteistä harrastusta. Ollaan kyllä järjestetty mäyräkoirille puuhaa Joensuussa Katin kannsa, johon meidän mäyriäiset ovat päässeet myös luonnollisesti osallistumaan. Rallytokon kokeilukerralla minua puraisikin taas se horroksessa ollut tokokärpänen ja hirveästi tekisi mieli Amalian kanssa liikkeet opetella, kun käyty tokokoulutus antoi hyvän pohjan jo rallytokon liikkeille, että vähällä työllä voisi saada koiran valmiiksi ja rallytokossa ei taida olla hyppyjä ja spurtteja, jotka kävisivät Amalian olkapäähän. Kunhan nyt taas viimeismmästä tällistä (tästä lisää myöhemin) toipuu.

Tämä vuosi on ollut myös vähän huomaamattakin mejä-välivuosi. Koska Hilma on vaan niin hakki sen riistan perään, niin en ole enää suurta paloa kokeisiin pääsemiseen tuntenut. Neppiksen kanssa tekisi mieli kokeilla koetuloksen saamista, ja voihan olla, että vielä innostun, mutta nyt vaan en ole iteseäni metsään asti jäljen tekoon saanut. Nyt on vaan pääasiassa mäykkyjen keskitytty lenkkeilyyn ja kuoppien kaivamiseen. :)

Hilma. Se aita on siellä toisella puolella.

Pistä toiset asialle ja tee ite perässä. Pyh.

 

 

 

 

 

 

 

 

 Noh, varmaan puolet jäi kirjoittamatta, mitä ajattelin, ja miljoona kirjoitusvirhettä jäi, mutta onpahan blogi taas päivitetty! :D 

Syksyn kuulumiset

Nonni, niinhän siinä taas sitten kävi, että marraskuussa jo mennään. Hiukka on mennyt vaihteeksi aikaa viime päivityksestä. Viimeisen kuukauden on kaksijalkainen tulokas pitänyt mammaa kiireisenä, mutta tästäpä tämä rytmi alkaa taas palautua. Hieman kuitenkin loppukesän ja syksyn kuulumisia.

Koko vuoden koiramainen kohokohtahan oli Maailmanvoittaja Helsingissä 8. - 10.8.2014. Podengot olivat tulessa lauantaina 9.8. Harmittelin, kun en löytänyt edellisestä Helsingin Maailmanvoittajasta saatua numerolapunpidikettä vuodelta -98, pikkujuttu, mutta olisihan se ollut hienoa laittaa siihen numerolappu. 16 vuotta aiemmin olin kehässä skottiherrani Pietun kanssa. Nyt tuomarina portugalilainen Vasco Pocas Joao. Jännityksellä kehiä odotettiin Kuopion mitäänsanomattoman reissun jälkeen. Junnunartuissa oli kuusi koiraa ja loppujen lopuksi Kerttu oli junnuluokan neljäs ja laatumainintahan oli taas erinomainen. Kyllä nuo portugalilaiset tietää.. ;) Tässäpä vielä Kertu arvosteku: "14 months, Very Feminine. Nice head. Could have better topline. Good front." Hieman me kummastelimme tuota ylälinjaa, mutta kuitenkin olemme hyvin tyytyväisiä tulokseen! Ja hienosti Kertun kamu Buddy samasta alkukodista oli poitsujen WW-juniori ja Buddy ja Lila ROP-pari! Päivä oli kaikenkaikkiaan mukava, kun sai pyöriä samanhenkisessä porukassa ja Kertulla oli kans sikakivaa leikkiä toisten podengojen kanssa, vaikka nyt ei ihan kunnolla rälläämään päästykään. Ainut vaan, että rahojaan ei meinannut saada kojuihin tuhlattua, vaikka oli vaikka minkälaista tilpehööriä maailmalta..-selkeesti on tullut vanhaksi. Päivän vielä kruunasi viisiviikkoisten pikkupodengojen rapsuttelu Kertun alkukodissa. <3

Todistus, että paikalla ollaan oltu! (Ruusuke tosin piti ostaa...)

ROP-pari Lila ja Buddy

Mini-Kepa

Tää oli ihan hiiwee rakkari!

Kerttua aavistuksen ramas illalla...

Loppukesästä, kun helteet alkoivat helpottaa, päästiin kunnolla viehejuoksun makuun! Useampi kerta kerettiin Kertun kanssa käydä juoksemassa ja Kerttu oli heti alusta asti ihan liekeissä! Kylläpä kuulosti mukavalta, kun vieheen vetäjä totesi jo ensimmäisten treenien jälkeen, että kyllä hän sen juoksun perusteella kokeeseen veisi! Nyt ollaankin jo katsottu hieman noita juoksuvermeitä, että jos sitä ensi kesänä pääsisi ihan tositoimiin. Hilmakin oli kerran mukana juoksemassa. Hilman juoksu vain vaihtui lennosta myyräjahtiin pellolla. Noh, pääasia, että koiralla oli kivaa...

Agility loppui meidän kohdalla jo loppukesästä, kun minä en kyennyt enää mahani kanssa kunnolla juoksemaan. Loppukesä ja syksy olikin meillä lähinnä pitkiä metsälenkkejä, muuten koirat ovat saaneet lomailla. Nyt kun alkaa taas tämä arkirytmi hahmottua, niin olemme päässeet taas pitkille lenkeille ja jospa tässä joku päivä eestyisimme ihan aksahallillekin!

Täyttä laukkaa Sorsasalon raviradalla

Hiukka nyt laahaa päivitykset jäljessä, mutta vaati hiukka toipumisaikaa kolmen päivän näyttelyrumban jälkeen. Taas huomasin pyörtäneeni päätökseni "ei useamman päivän näyttelyreissuja kotoa käsin" ja niin taas kerran löysin itseni kolmena iltana ajelemassa kuin Finnair -illaksi kotiin.

Huonoin mahdollinen tuuri sattui kehien kanssa, nimittäin JOKA ainoa päivä käpsyt ja popot olivat erittäin peräkkäin, ellei jopa päällekkäin. JOKA päivä kehät olivat mahdollisimman kaukana toisistaan niin, että JOKA päivä sai vetästä kunnon spurtin mäyriskehästä podengokehään ja toivoa, että kerkeäisi. Onneksi äitini oli apukäsinä, koska niinhän siinä kävi, että perjantaina myöhästyin noin kolme minuuttia ja lauantaina Kerttu oli tulossa jo takaisinpäin, kun juosta tikitin kohti podengokehää. (Tähän välihuomautuksena myöhempiä lukemiskertoja ajatellen, että lämpötila oli siis apauttiarallaa +30 celsiusta.) Sunnuntaina olikin sitten jännät paikat, kun olin yksin liikenteessä, mutta onneksi toisen Dixon-kasvatin emäntä otti Kertun hoiviinsa ja lupasi viedä kehään, jos minua ei näy. Mutta ihmeekseen mäyriskehä rullasi yli odotusten ja popot olivat reippahasti myöhässä, joten kun juoksin suoraan mäyriskehästä popokehään, niin jouduin jopa odottamaan. Himmin arvostelukin jäi matkasta, mutta onneksi tapaamani ystävälliset mäykkyihmiset ottivat sen ja vielä toivat popokehän laidalle asti. Mutta voin sanoa, että kylläpä soijaa pukkas kehien väliä laukatessa!

Tuloksilla ei nyt hirveästi päästy juhlimaan. Kaivoin siis Neppiksenkin naftaliinista pariksi päiväksi, kun ajattelin viedä kehiin vielä kerran ennen veteraaneja.Tuloksena Neppikselle perjantaina eri ja lauantaina eh. Hilmis oli mukana koko kolmen päivän rumban vetäen tasaista eri-linjaa, kahtena päivänä sa:n kera ja viikonlopun paras oli paras narttu 3 -sijoitus. Kertun arvostelut vaihtelivat puolestaan hyvästä erittäin hyvään. Tällä kertaa en jaksa kirjoittaa kahdeksaa arvostelua puhtaaksi tänne.

Ilo oli muuten tänä viikonloppuna huomata, miten ystävällisiä tuomareita näissä kehissä pääosin oli. Lauantaina oli podengokehässä kuitenkin ollut tuomari tai tuomariharjoittelija (jäi minulle vähän epäselväksi, kun en kerennyt paikalle), joka käyttäytyi todella töykeästi yhtä koirakkoa kohtaan. Kyllä, vaikka kuinka koira ei miellyttäisi, voisi sen arvostella asiallisesti nolaamatta osallistujaa, joka kuitenkin on maksanut useamman euron siitä lystistä, että haluaa kuulla arvostelun koirastaan. Onneksi tämä osallistuja oli käynyt antamassa palautetta näyttelyn järjestäjille, joten luulisi hieman hillitsevän arvistelijan kielenkantoja. Mutta pääosin tuomarit olivat erittäin mukavia ja asiallisia, ja kyllä siitä jää itsellekin todella hyvä fiilis, kun tuomari juttelee mukavia ja kertoo ystävällisesti mistä pitää/ei pidä ja ennen kaikkea kohtelee nätisti koiria! No mutta nyt Neppiskin on palautettu taas naftaliiniin ja Hilmiskin saa jäädä hetkeksi telakalle. Katsellaan mitäs tässä keksisi..


No jos ei Kuopiosta tullut menestystä, niin ajattelin sitten tiistaina vetäistä Kepan kanssa kenraaliharjoitukset mätsärissä maailmanvoittajaa varten ja siinä hetken mielijohteesta nappasin Hilmankin mukaan. Tottakai minun tuurilla TAAS koirat olisivat olleet yhtäaikaa kehissä, mutta onneksi noissa mätsäreissä maltetaan odotella. Ainut huono puoli, että kerettiin Hlman kanssa ensin kehään, joten lennosta vaihdoin koiran ja hiukka jäi tuo lento päälle Kerttuun, joka tosiaan oli valmiina lentämään ympäriinsä, kun kehään mentiin. Tuloksena lennokkaasta esiintymisestä sininen nauha ja jatkettiinkin heti sinisten kehään, jossa jo ajoittain maltettiin seisoakin, joten suureksi hämmästyksekseni Kerttu sijoittui sinisten nuorten kakkoseksi! Aika hyvin! Hetkeä aiemmin Hilma oli voittanut punaisten aikuisten ryhmän ja sieltä jatkettiin sitten BIS-kehään, jossa Hilma jaksoi edelleen esiintyä ja tyylikkäästi Hilma veikin lopulta voiton kotiin! WAU! Ja olipa hienoa palkintoa; ruokaa, herkkuja, pokaaleja, takkia ja fyssarilahjakortti, jolla taitaa kylläkin Amalia päästä hoidettavaksi. Taidetaan me keskittyä hetkeksi näihin mätsäreihin! :D

Kuva Tiina Peltonen

Kuva Tiina Peltonen

Kuva Tiina Peltonen

Vinttarierkkari 19.7.2014

Pienellä  viiveellä tulee päivitys, mutta tulee kuitenkin. :) Viikko sitten olimme siis Helsingissä Tuomarinkartanon vinttikoirakeskuksessa vinttikoirien erikoisnäyttelyssä, jossa oli mukana myös se osa  vitosryhmää, joilla on rata- ja maastojuoksuoikeudet, eli näyttely oli myös podengojen erikoisnäyttely. Hirmuisessa helteessä pakkauduimme paikalle odottamaan mielenkiinnolla, mitä tuleman pitää. Kyllähän minä tiesin, että Kerttu on nätti, mutta että miten nätti!

Tuomarina oli Vitor Veiga Portugalista ja kaikenkaikkiaan pieniä karkeakarvaisia podengoja oli paikalla 24 kappaletta. Ensin junnuluokassa Kerttu arvosteltiin erinomaiseksi ja kilpailuluokassa sijoittui ensimmäiseksi napaten ainoan sa:n (muistaakseni) neljän junnunartun porukassa. Oho.. Sitten jatkoimme paras narttu -kehään, jossa meidät sijoitettiin myöskin ensimmäiseksi. Vaude! Lopulta roppikehässä kisasimme toisen junnu-Dixonin kanssa ja hetken pähkättyään tuomari totesi Kertun olevan rotunsa paras! WOW! Täytyy sanoa, että vaikka minä tiedän sen olevan nätti, niin enpä olisi aamulla herätessä arvannut! Hieman myöhemmin kilpailimme vielä BIS-podengo-kehässä, sekä tietysti ryhmäkehässä, mutta näissä emme enää sijoittuneet. Mutta olipahan päivä! Ja vielä hirmuisesti saimme palkintoja mukaan ja juuri tänän vuonna oli päätetty luopua kiertopalkinnosta, jonka saamme pitää hyllyä koristamassa, harmi.. ;)

Tässäpä vielä Kertun arvostelu:

"Typical, exc. head, eyes, ears, pigmentation. I would like better teeth. Exc. neck & topline, correct angulations, exc. tail & coat, correct movement"

Ja tietysti muutama brassailukuva:

VSP:Dixon Bauer & ROP: Dixon Curio, Kuva: Hanna-Leena Kujala

Helppo hymyillä

Kuva: Hanna-Leena Kujala

Kuva: Hanna-Leena Kujala

Nyt meillä onkin tälle kesälle vielä kaksi viikonloppua näyttelyitä. Viikon päästä vietämme kolme päivää Kuopiossa, jossa myös Hilma ja Neppis ovat mukana, ja 9.8. suuntaamme Kertun kanssa maailmanvoittajaan Helsinkiin, saas nähdä miten meille käy!

Vuoristorataa Joensuun kehissä

Viikonloppuna oli taas jokavuotiset Joensuun näytelmät, lauantaina kansainvälinen ja sunnuntaina kansallinen näyttely. Tällä kertaa mäykyt saivat jäädä kotiin ja kehiin lähdettiin vain Kertun kanssa molempina päivinä.

Suunnistimme lauantaiaamuna raviradalle, joka muistutti edellisen viikon sateiden jälkeen suurinpiirtein pesusientä, mutta onneksi se ei Kerttua haitannut (mäykyt ois saattanu olla toista mieltä..). Vaihteeksi kiireellä kirmasimme kehän laidalle, kunnes kuulimme kehän olevan hieman myöhässä. Mutta kehän laidalta löytyi heti samanhenkistä porukkaa ja mikäpä siinä Kertun oli lajitovereiden kanssa hengaillessa, kun samantien kävivät leikit yksiin. Se jäikin sitten päivän parhaaksi anniksi. Siinä sitten ehtikin hyvin katsella aiempia rotuja ja alkaa jännittämään, kun seurasi tuomaritädin tiukahkoa linjaa. Viimein koitti sitten meidän vuoro. Kerttu esiintyi kivasti, mitä nyt nenä yritti vetää maahan ja vapaa seisotus ihan onnistunut, kun piti pällistellä ympäriinsä. Kerttu sai hyvän arvostelut, mutta purennan vuoksi lopputuomio oli hylätty. Kertun arvostelu kokonaisuudessaan:  

" 1 v. narttu, jolla hyvät mittasuhteet, hyvä kaula ja ylälinja, hyvä pää ja ilme, hyvät korvat. Alaleuka saa vielä vahvistua, tänään alapurenta, vaikuttaa palkintosijaan. Eturintaa tarvitaan lisää, hyvä rungon tilavuus, hieman luisu lantio, hyvä takaosa, sopivasti kulmautunut edestä, hyvät suorat eturaajat, kapeat takaliikkkeet, sivuliikkeessä reipas askel, hyvä karvan laatu, reipas käytös" 
- Tuomarina Tuula Savolainen

Olihan se aika kylmä suihku, vaikka tottakai minulla tiedossa oli, että purenta voi tuloksiin tulla vaikuttamaan, kun se ei ole (toivottavasti) vielä täysin kehittynyt, vaan toiselta puolen hampaat menvät hintsusti alapurennan puolelle. Mutta me toivomme parasta, että ne parit viimeiset hampaat loksahtavat vielä kohdilleen!

Lauantai-illan metsälenkki koirien kanssa mukavasti tuuletti päätä ja sunnuntaina kehiin lähdettiin hyvillä mielin, joskin odotukset eivät olleet hirmu korkealla sattumeesta syystä. Kerttu esiintyi kehässä edellistä päivää paremmin. Hajut eivät kiinnostaneet enää niin paljoa ja nyt pystyi seisomaan paikallaankin, eikä tarvinnut kuikuilla joka suuntaan. Tuomari syynäsi Kertun tarkkaan, myös ne hampaat ja arvelin, että siihen taas tyssäsi. Mutta ei. Saimme junnuluokasta erin sa:n kera ja koska paras narttu -kehään ei enää selvinnyt muita, niin kävimme vaan pokkaamassa Kertun toisen sertin ja koska yhtään urosta ei ollut paikalla, niin saimme rop-ruusukkeen mukaan samalla reissulla. Olihan uskomatonta! Kertun arvostelu sunnuntailta:

"Lovely head and expression, excellent ear set, lovely dark eyes, excellent neck and back, lovely tail with white tip, excellent angulated behind, nice long brisket, moves really good from side, nice size, good coat, excellent, very well presented"
- Tuomarina Anette Edlander, Ruotsi

Siinäpä hieman häkeltyneenä jäimme odottamaan ryhmäkehiä paahtavassa auringossa. Koiralle onnistuin löytämään varjopaikan, mutta emännän oli tyytyminen yrittää välttää auringonpistos muilla konsteilla. Hieman ennen ryhmäkehien alkua lähdin viemään enimpiä kamiksia autolle, yksin kun liikenteessä olin, niin matkallapa joku emäntä meinaa tulla bajamajasta raamit kaulassa juuri meidän kohdalla ja tästäkös sätkyt vetäistiin! Tämän jälkeen haukuttiinkin sitten kaikki hiemankin poikkeava, kuten häkkienkuljetuskärry (joita oltiin nähty jo useampia viikonlopun aikana) ja kiljuvat lapset (joita yksi kovaääninen on jo kotioloissa). Arvelin, että nythän se riemu repesi, kun pitäisi mennä isoon kehään täynnä vieraita koiria ja koira tuntuu nyt sätkyvän kaikkea. Hetken jo mietin, että lähtisinkö kotiin, mutta päätinpä kuitenkin lähteä nollaamaan tilannetta ison kehän kulmille. Siinä sitten rauhoituttiin ja kuin tilauksesta sattui paikalle pari tuttua, jotka tulivat oikein mielellään rapsuttelemaan Kerttua ja syöttämään nakkia ja hetken päästä mistään sätkyistä ei ollut enää tietoakaan. Kokoontumiskehässä Kerttu ei ollut moksiskaan muista koirista, ilmeisesti viikonlopun aikana oli saanut tarpeeksi rällätä muiden kanssa, kun ketään ei jaksettu enää haastaa leikkiin. Tai noh, ihan pikkusen takana tulevaa sileää popoa, mutta se ei oikein lämmennyt ajatukselle, niin annettiin senkin olla vain ylhäisessä yksinäisyydessään. Ryhmäkehässä tytsy liikkui hyvin ja jaksoi seistä hienosti, vaikka pitkä päivä oli jo takana. Se itseasiassa seisoi vapaasti seisottaen parhaiten mitä koko viikonloppuna! Ryhmistä päästiin kuitenkin hyvin nopeasti kotiin, mutta kylläpä minä olin ylpeä rälläpennusta, joka käyttäytyi kuin iso tyttö! :)

Virallisia pönötyskuvia ei nyt tältä reissulta ole handlerin käsien rajallisuuden vuoksi, mutta ei sitä ihan ilman brassailukuvia voinut paikalta lähteä.. ;)

Huolta ja iloa pääsiäisviikolla

Onpahan ollut lähes koko tunneskaala käytössä tällä pääsiäisviikolla! Alkuviikosta voin sanoa, että säikähdin todella pahasti Amalian kanssa! Tiistaina Allu volahti porsastellessaan yksinään keittiössä ja paineli leivinuunin alle. Ihmettelin, mikä ihme sille tuli ja olin katsovinani ensin, että toisesta kulmahampaasta olisi lohjennut pala. Koira kuitenkin liikkui suht' normaalisti ja nappasin sen mukaan aksatreeneihin, jossa tehtiin muiden vuoroja odotellessa muutamia hassuja tokoliikkeitä ja koira teki innolla. En sitten kummemmin huolestunut, kunnes illalla oltuamme hetken kotona koira vaikutti selkeästi kipeältä. Aloin huolestua, mikä voisi olla kipeä ja kopeloin koiran monta kertaa läpi, eikä se aristanut mitään kohtaa. Kolusin kuitenkin lääkekaapin läpi ja kirosin, kun mikään ei ollut enää järissään. Löysin yhden lääkkeen ja olin jo annostusohjeita etsimässä, kunnes tajusin sen olevan antibiootti. Eikun jatkamaan etsintöjä ja onnekseni löysin kuitenkin kipulääkkeen, joka olisi järissään vielä kuukauden päivät.

Aamulla koira oli pirteämpi ja liikkui hyvin, joten en niin murehtinut. Iltapäivällä kotiin tultuani koira oli kuitenkin todella huonona. Se vapisi ja tutisi paikallaan. Yksityinen lekuri oli enää auki, mutta ei toivoakaan, että sinne olisi saanut aikaa, ei edes samalle viikolle. Sain koiralle kuitenkin äipältä kipulääkettä pahimpaan ja aloin taas käydä koiraa läpi. Siinä tunnustellessani luultavasti laukaisin selässä jonkin noidannuolen/krampin, kun koira lakkasi liikkumasta kokonaan. Se vain tärisi ja tutisi paikallaan, eikä takajalat ottaneet päälle. Voin sanoa, että säikähdin kunnolla! Ensimmäisenä mielessä mikäs muu kuin mäyräkoirahalvaus. Itku kurkussa soitin päivystävälle, joka soitti meille apteekkiin kipulääkettä ja lihasrelaksanttia. Aiemmin antamani kipulääke alkoi pikkuhiljaa vaikuttaa ja pahin tutina hävisi, mutta koira ei halunnut liikkua lainkaan, eikä jalat kantaneet kunnolla. Hain lääkkeet ja annoin samatien lihasrelaksanttia. Tunti lääkkeen antamisen jälkeen koira oli jaloillaan. HUH! Kylläpä olo huojentui! Kipulääkettä jatkettiin kuurina ja liikuntaa rajoitettiin muutama päivä, mutta nyt pomo on ollut jo parina päivänä lenkillä mukana, eikä kipeytymisen merkkejä ole ollut havaittavissa. Pitkä aika olikin Amalian edellisestä rempasta ja toivotaan, ettei ihan heti uutta tule!

Neppis hoitaa <3

Pari päivää meni potilasta hoitaessa ja pitkäperjantai agilitykisoissa talkoillessa ja haaveillessa, että ehkä mekin vielä jokin kaunis päivä päästään kisoihin asti! Lauantaina olikin sitten toisenlaiset kisat, nimittäin Kertulla elämänsä toiset kauneukilpailut, jotka menivätkin aivan huikeasti! Kauhulla odotin, miten kehä tulisi sujamaan, kun paikanpäälle päästyämme koiran jalathan eivät koskettaneet maata seuraavaan tuntiin, olihan sitä autossa pitänyt olla paikallaan niin kamalan kauan ja olihan siellä paikanpäällä ihan hirveästi ihmis- ja koirakavereita, joita olisi pitänyt kaikkia päästä moikkaamaan! Keskityttiin siinä ennen kehää lähinnä rauhoittumaan ja kokeiltiin, pystyikö alustalla ottamaan raviaskeleita ollenkaan.

Yllättäen kehässä käpälät koskivatkin alustaa, vaikka välillä meinasi nostaa laukalle ja aika hyvin pystyttiin myös seisomaan paikallaan ja meidät päästettiinkin jatkamaan paras narttu -kehään, jossa toinen koira oli valioluokan narttu, jonka kanssa Kerttu olisi luultavasti halunnut leikkiä, kun edellä kävely ei oikein ottanut onnistuakseen. Tuomari totesikin meille hyvin kauniisti, ettei ihan vielä ole valmis isoon kehään ja sijoitti meidät toiseksi. Ja koska ensimmäiseksi sijoittunut oli jo valio, niin meille napsahti eka serti! WOW! Ja arvostelu oli taas huikea: "Very good type, excellent propertion in body, very good coat, good angulation in front and rear, needs better feet and the carriage of ears, excellent tail, very good movement". Kylläpä oli hihnanjatkea pollea pienestä podengosta! Kertulle kaikista parasta oli kuitenkin, että kehän laidalla oli monia samanhenkisiä kavereita, joiden kanssa sai hiukka rällätä, vaikka ahdamieliset ihmiset eivät päästäneetkään vapaana juoksemaan... Illalla kotona olikin hyvin onnellinen väsynyt podengo -ja emäntä..

Kuva: Hanna-Leena Kujala

Nyt kun Kertulla on alkanut kuulo ja ymmärrys kohdata, ja metsät alkavat olla sulia, niin nyt olen uskaltanut päästää pikkulikan juoksemaan metsälenkeillä ja näin purkamaan enintä energiaa. Kyllä saa metsälenkit podengosta aika hyvin enimmät mehut irti, kun koira painaa sammaleet pöllyten pitkin kankaita! On se vaan ilo katsoa onnellisena juoksevaa koiraa!

"Ossuuko, ossuuko, ossuuko..."

 Montako päätä mahtuu yhteen hirven jälkeen?

Hilmaa ei paljoa mahan kastuminen haitanunt, kun hajujen perässä mentiin..

Kehä-Kerttu

Hiphei, hengissä ollaan, jos sitä joku on epäillyt! Hiukka on kerennyt kulua aikaa edellisestä kirjoituksesta, vaikka vastahan minä toissaviikolla tänne kirjoittelin... ;) Eipähän tässä toisaalta ole mitään mullistavaa tapahtunut, keskitalvi treenailtu vaihtelevalla menestyksellä ja koirat voineet hyvin. Tänään saatiinkin sitten viimein vähän enemmän uutisen aihetta, kun Kerttuli kävi tekemässä ensiesiintymisensä näyttelykehässä!

Aamuhan alkoi täydellä kaaoksella, kun vaikka olevinaan kaikki oli illalla laitettu valmiiksi, niin silti kaikki oli hukassa. Eikä asiaa yhtään auttanut meidän pieni emäntä, joka päätti olla juuri tänä aamuna aamu-uninen, kun silloin kun saisi nukkua, neiti on pystyssä ennen seitsemää...eikä leikeiltäkään olisi oikein voinut lähteä.. No viimein kun sain pakattua autoon muksun ja tavarat, niin lopuksi heitin koiran boksiin ja läppää kiinni laittaessani aloin katsomaan, että mikäs kökkö se siellä häkin pohjalla oikein on? -No pikkuruinen päästäinenhän se siellä makasi ketarat ojossa! Ei oo ihan äsken boksit olleet käytössä... Josku talvella heitin ne autokatokseen rattaiden tieltä ja myöhemmin sen enempiä katsomatta sisälle kuivamaan, niin katoksessa varmaan pieni päästäisparka oli onnistunut livahtamaan jostain kolosta sisälle, eikä osannut enää ulos. En tod. alkanut mahdollisia reittejä tarkemmin tutkia, vaan heitin boksi huithelevataan ja nappasin äkkiä uuden tilalle -ilman ylimääräisi matkalaisia. Tässä vaiheessa oltiin aikataulusta puoli tuntia myöhässä. Äkkiä koukattiin vielä meidän äippä lapsenvahdiksi ja baanalle!

Onneksi liikennettä ei ollut paljoa ja päästiin livakkaan Enoon, kunnes erehdyin kääntymään risteyksestä navigaattorin mukaan ja löysimme kyllä oikean tien, mutta siinä oli semmonen hassu juttu, että kyseisellä tiellä oli n. 100 metrin matka, jolla ei päässyt ajamaan autolla. Anna mun kaikki kestää! Pienessä paniikissa etsittiin takaisin tielle ja mutkan kautta löydettiin takaisin sen saman tien, jolla hetki sitten oltiin, toiseen päähän. Puolijuoksua parkkikselta halliin ja kehän laidalle. Yllätys olikin melkoinen, kun huomasin kehän olevan puoli tuntia etuajassa ja tajusin, ettei ole kuin kolme koiraa ennen meitä! Järkyttävällä häsellyksellä numerolappu kohdilleen ja nakit taskuun, nopeasti yrittää hakea koiralle ravi juoksun jälkeen ja pikkuinen seisotus, ja eikun kehään! Hiukka oli jäänyt laukkapomppu vielä Kertulle päälle, mutta yllättävät nopeasti sieltä löytyi se oikea ravi ja liikkeet saatiin suoritettua kunnialla. Pöydälläkin seisottiin oikein mallikelpoisesti ja lopussa viimeisissä seisotuksissa myös pystyttiin melkein pysymään paikallaan, mutta siinä sitten alettiin nähtävästi tajuamaan ympärillä tapahtuva toiminta, kun pää alkoi pyöriä joka suuntaan ja kaikki oli nähtävä. Esiintymisen lopuksi tuomari Paavo Mattila totesi Kertun erinomaiseksi upean arvostelun kera:

"Erittäin hyvin rakentunut nuori narttu, hyvänmallinen pää, purenta saa kehittyä vielä paremmaksi, hyvä kaula, erittäin hyvin kehittynyt runko, hyväasentoiset raajat, hyvä karkea karva, liikkuu sivusta hyvin, etuliikkeet saavat vielä parantua, miellyttävä käytös"

SA jäi siis purennasta kiinni, jonka toivomme kovasti vielä korjaantuvan täysin kohdalleen. Purenta on jo osittain korjaantunut ja nyt toivomme, että viimeisetkin alahampaat loksahtavat kohdalleen! *sormet ristiin*

Kehän jälkeen jäimme hetkeksi hengailemaan ja Kertulla oli taas kivaa! Moni ihminen pysähtyi kyselemään ja rapsuttelemaan, kun oli niin kivannäköinen koira, ja Kerttu olisikin halunnut leikkiä jokatoisen vastaantulevan koiran kanssa. Kertusta koko homma olikin varmaan ihan ihmejuttu, kun ensin tuodaan halliin, joka on täynnä kavereita, mutta sitten ei kuitetaan päästetä irti, että sais rällätä kavereiden kanssa! Ihan pöljää! Vaikka leikkimään ei päästy, niin oli sen verta jännä päivä tytölle, että hyvin uni mastui kotona. Nyt taidamme jättää Polvijärven väliin ja suunnata pääsiäisenä Imatralle ja toivoa, että alahampaat olisivat jo pikkuisen enemmän kohdillaan..

Pikareissu Norjaan

Nyt alkaa olla jo sen verta reissusta toipunut, että järki kulkee sen verran, että kykenee ajatuksen kanssa kirjoittamaan. Maanantai ja tiistai meni ihan täydessä koomassa ja eilen alkoi jo pieniä aivotoiminnan merkkejä löytymään. Ei pitäisi ihmisen, joka ei osaa autossa nukkua, lähteä bussimatkalle, jossa matkustetaan kaksi yötä. Univelkataakka kasvoi tuolla reissulla entisestään!

Viime perjantaina ajoin päivällä Ouluun, josta nousin illalla King Toursin bussin kyytiin. Varasin ajoaikaa reilusti, ettei vaan myöhästytä kyydistä ja oltiinkin Himmin kanssa Oulussa jo pari tuntia ennen bussin lähtöä. Arvelin siinä sitten ajaa Apsille kahville ja googletellessani Apseja, yllättäen lähimmät olivat n. 20 km päässä. Valitsin sen, joka mainosti, että heillä on lemmikkien ulkoilualue. Noh, paikalle päästyämme ulkoilualue osoittautui joksikin kanakoppeja muistuttavaksi, joten tyydyimme tallustelemaan kävelyteitä pitkin. Ulkoilun ja kahvittelun jälkeen takaisin Ouluun.

Ulkoilutusalue

Rautatieasemalle alkoi kerääntyä muitakin ihmisiä koirien kanssa ja kohta saapui myös bussi. Tavaratila oli viimeisellä noutopisteellä jo aivan täynnä, mutta vielä saatiin meidän tavarat kyytiin. Nousin viimeisenä bussiin ja myös sisätila oli aivan täynnä. Koiralle kyllä oli oma tilava kanakoppi. Siellä ei auttanut kuin ihmisten tiivistää, että me viimeisenkin pysäkin matkaajat sovimme kyytiin ja minun onnekseni ihmiset tiivistivät niin tehokkaasti, että sain ainoana kokonaan oman penkkirivin käyttöön. Siinäpä sitten hieman huonoa omaatuntoa reilusta tilasta potien aloin oikoa jalkojani ja haeskella unta. On muuten hämmentävä tunne, kun torkut ja seuraavalla pysähdyksellä huoltoasemalla näkyy ja kuuluu vain outoa kieltä!

Huonosti torkutun yön jälkeen olimme aamulla Harstadiin näyttelypaikalla, jonne ensimmäisenä päivänä esiintyvät jäivät. Loppuporukka siirtyi Rica-hotellille kaupan kautta. Onneksi saatiin hotellihuoneet heti ja pääsi hieman hengähtämään omaan rauhaan. Lämpimän suihkun jälkeen alkoi taas elämä hieman voittaa ja lähdettiin Himmin kanssa tsekkaamaan hoodsit. Kierreltiin keskustan tuntumassa 1,5 tuntia  ihaillen maisemia, ihmetellen menoa ja katsastaen kauppoja, joihin täytyisi palata. Kävin viskaamassa koiran hotellille ja lähdin itse pikaisesti tuliaisostoksille, ettei tarvitse Himmin kauaa olla yksin. Oli muuten Harstadissa yksi ehkä hämärimmistä ostoskeskuksista! Kaksi vanhaa kävelysillalla yhdistettyä rakennusta, joiden mainokset kielivät ostoskeskuksesta, mutta aina ovesta sisään mennessä pamahdit suoraan liikkeeseen, eikä ollut tietoakaan aulasta. Hetken haahuilun jälkeen minulle valkeni, että tulisi kulkea välillä liikkeiden läpi, että pääsisi etenemään ostoskeskuksessa. Lelukauppaan onnistuin löytämään HM:n läpi juoksevia lapsia seuraamalla. Löysin sitten aulatilankin, tietysti juuri sieltä puljun toisesta päästä. Yritin kuumeisesti etsiä perinteistä matkamuistomyymälää onnistumatta ja ette usko, miten otti aivoon, kun löysin semmoisen hieman sivummalta iltalenkillä, jolloin se ei tietenkään ollut enää auki! No mutta ostosreissun jälkeen oli pakko torkahtaa "ihan hetkeksi" hotellilla. Lähes kolmen tunnin päikkäreiden jälkeen taas lähdettiin Himmin kanssa ihailemaan maisemia ja ottamaan kuvia. Illalla vielä ruokaa nassuun ja sitten sai alkaa keräämään jännitystä sunnuntaiaamulle.

Himmi ja mursu

Illalla puistossa

Näyttelypaikka ei ollut kovin suuri, sisällä oli vain kymmenen kehää. Nopeasti löytyi oman kehän reuna, johon parkkeerasin. Vierestä löytyi suomalaisia ajokoiraihmisiä ja jutusteltuamme lupasin ottaa kuvia heidän esiintymisestään ja tyttö puolestaan meidän. Napsin kuvia ajokoirakehän laidalla, kun yht´äkkiä sieltä alkaa kehässä olijat ja tuomari viittomaan minua kehään. Hieman hämmästyneenä menin kehään ja ajattelin, että tarkoitus olisi ottaa kuvia ROP ja VSP -parista, mutta eikä mitä, minut kutsuttiin tulkiksi! Onneksi ihan vain englanti-suomi-linjalla! Muutaman lauseen tulkattuani sain jäädä kehään kuvailemaan ja tulkkasin vielä hetken tulosten ratkettua. Täytyy sanoa, että oli todella miellyttävä norjalainen tuomari! Hän jos joskus jossain sattuu mäykkyjä tuomaroimaan, niin mielelläni vien!

Sittenpä tuli oma vuoro viereisessä kehässä. Nopea seisotus, nopeasti perusliikkeet ja pöydälle. Jaiks! Pöytä on aina ollut se meidän akilleen kantapää, mutta nyt Himmi seisoi kuin unelma! Olisinko kerran joutunut palauttamaan asentoon. Kuuntelin sivukorvalla "excellent", "correct" ja ajattelin, että nyt menee hyvin! Sittenpä kaksi tummanpunaista nauhaa oli kuin märkä rätti vasten kasvoja. Arvostelua tavatessani kävi ilmi, ettei tuomari ollut pitänyt Himmin takajalkojen asennosta ja kuvia selatessani ymmärsin miksi. Koira oli hilannut polvet yhteen jossain vaiheessa, mitä en ollut tajunnut, kun olin lähinnä seurannut, että etupää on ryhdikäs. Voi rumasana, siitä jäi sa kiinni... No ROP-koira oli todella kaunis, että ei siellä huono voittanut, mutta PN2:sta voi olla sitten montaa mieltä, mutta toisaalta enpähän minä tuomari olekaan.. Se ei sitten auttanut kuin niellä ketutuksensa ja keskittyä viimeisten kruunujen tuhlaamiseen. Ryhmäkehiä odotellessa käytiin Himmin kanssa pihalla kävelemässä ja Himmistä ulkona oli huomattavasti kivempaa, kuin sisällä. Olin varmaan minäkin näky, kun könysin jakkupuvussani pitkin rinteitä. :D

Parin ryhmän kehän jälkeen alkoivat muutkin bussimatkalaiset olla valmiita ja alettiin pakkautua bussiin ja suunnata kotia kohti. Nopea pysähdys Ruottin puolella Kiirunassa, joka oli muuten ensimmäinen paikka, jossa puhelimen netti suostui toimimaan.. Lihapullasämpylä naamaan ja sitten hyvä yrityksiä taas nukkua. Nelisen tuntia pätkittäin torkuttuani saavuttiin takaisin Ouluun aamuyöllä puoli neljän maissa. Silmät ristissä tavarat autoon ja apsilta hakemaan jotain piristävää. Ei ollut energiajuomassa tarpeeksi potkua ja oli aivan pakko pysähtyä 100 km:n ajon jälkeen "vartiksi" nukkumaan levähdyspaikalle. Reilu tunti myöhemmin havahduin ja pakko oli jatkaa matkaa lähes yhtä pahassa koomassa, kuin nukkumaan käydessä. Onneksi Kajaani oli lähellä. Kahvin avulla sain silmät auki ja sitten jaksoi huristella takaisin kotiin.

Tuommoinen bussimatka oli kyllä kätevä tämmöiselle ulkomaan näyttelymatkojen ensikertalaiselle, kun ei tarvitse kuin hypätä bussiin ja siitä vain ajellaan paikasta toiseen ja muilta matkalaisilta sai neuvoja, miten näyttelypaikalla ja kehässä täytyy toimia. Siinä mielessä voisin ilman muuta lähteä King Toursin matkalle uudestaankin. Minä vaan kun en osaa oikein autossa nukkua, niin seuraava reissu tehdään omalla autolla ja yöt nukutaan hotellissa. Sen verta jäi kyllä tältä matkalta hampaankoloon, että näyttelykalentereita on jo selattu, että ei sitä tiedä miten pian sitä matkaan jo päästäänkään!