keskiviikko 31. elokuuta 2016

Kisoja ja kesälomaa

Minulla oli hieno ajatus, että kesälomalla sitä sitten on aikaa kirjoitella tapahtumista reaaliajassa, mutta niin se vaan loma tuli ja loma meni, joten kirjoitetaanpa nyt tämmöinen elokuun kooste.


Luhtisaalistus


Heti kesäloman alkajaisiksi heinä-elokuun vaihteessa oli Kertulla maastojuoksukisat Hyvinkäällä, joihin lähdettiin jahtaamaan sitä viimeistä sertiä. Edellisenä päivänä kurvailtiin mutkien kautta tuttuun majapaikkaan Vantaalle mummin pahnoille. Matkalla koukattiin jo kisapaikalla vaihtamassa Dogsterin kojulla koppa, jota oli odotettu Irlannista saapuvaksi useampi tovi. Koppaan saatiin viimeiset hienosäädöt ja pystyi hyvillä mielin jäämään odottamaan seuraavan päivän kisaamista, kun oli varakoppakin kohdillaan.


Tällä kertaa oltiin lähtöjen alkupäässä ja tie vei Vantaalta Hyvinkäälle aikaisin aamulla udun läpi. Kun oltiin pitkästä aikaa kisaamassa etelämmässä, niin Kertun kasvattajamamma Hanna-Leena saapui myös paikalle ja Kerttu oli haljeta onnesta! Kyllä ne on vaan rakkaita Kertulle nuo tutut ihmiset, vaikka ei taas pitkään aikaan ole nähnytkään. Aamulähdöissä on se hyvä puoli, että omaa vuoroa ei tarvitse odotella niin pitkään, mutta muuten en kyllä ole yhtään aamu(lähtöjen)ihminen. Ensimmäiset jännät paikat oli tarkastupisteellä, kun koppa ei tarkastajan mielestä nyt ihan täysin istunut Kepan päähän, kuitenkin päästi meidän juoksemaan, mutta patisti hakemaan Dogsterin kojulta uudet säädöt ennen mahdollista finaalia. Lähdöstä Kerttu ampaisi matkaan tuttuun tapaansa kuin tykin suusta, mutta matkan edetessä juoksu oli jotenkin omituista; koira kompasteli vähän väliä ja himmaili ihan ihmeellisesti. Ei kyllä suoraan sanoen ollut mikään hyvä juoksu, ei normaalia Kerttua. Siinäpä sitten jännityksellä odotettiin pisteitä. Lopulta pisteet saatiin ja Kepa oli alkuerien ykkönen 211 pisteellä. Sinänsä ihan hyvin, mutta ajattelin vain, että finaalissa pitää juosta sitten ihan hemmetin hyvät pisteet, jos sertiä mielitään.

Lähdettiin huilaamaan ja odottelemaan iltapäivän finaaleja, kun hetkeä myöhemmin iskee mieletön ukkoskuuro. Vettä tulee kuin saavista varmaan lähemmäs tunnin ajan ja jyrisee ihan kunnolla. Istuttiin sitten Hanna-Leenan kanssa autossa kahvittelemassa ja mielenkiinnolla odotettiin, miten tulee käymään, pystytäänkö kisoja jatkamaan edes niin, että kaikki alkuerät saataisi juostua loppuun. Pahimman kuuron tauottua vettä edelleen tihkui taivaalta, mutta loppujen lopuksi onneksi kisoja pystyttiin jatkamaan. Iltapäivällä koitti siis finaalilähtöjen vuoro ja tällä kertaa päästiin tarkastupisteeltä jatkamaan ilman huomautuksia. Lähdöstä Kerttu ampaisi kunnon apinanraivolla matkaan. Nyt rataa oli muutettu ja koirien kurvattua kulman taakse en nähnyt yhtään mitä tapahtui. Ihmettelin suuresti, kun Kerttu hävisi ensimmäisenä kulman taakse, mutta juoksukaveri tuli esiin ensin. Ja hetken päästä tultuaan näkyviin veti ihan kunnon mukit kyljelleen. Sitkeästi jatkoi matkaa, mutta meno oli jotenkin puutuneen näköistä loppua kohti ja loppusuoralla hetken näytti siltä, että juoksee suoraan minun luokse, eikä vieheelle, mutta onneksi  koukkasi matkalla kuitenkin vieheen kautta. Kun päästiin pois radalta, Hanna-Leena kertoi Kertun vetäneen ihan kunonn tuplavoltit kerien heti lähdön jälkeen, siis silloin kun oli minun näkymättömissä. Ei ihmekään, jos loppusuoralla vähän puudutti. Jäähdyttelylenkin jälkeen käytin kaiken varmuuden vuoksi Kertun eläinlääkärin tarkastuksessa, kun oli kuulemma ollut voltti sen verta hurjan näköinen. Onneksi mitään vakavampaa ei löytynyt, mutta hieman aristi niskaansa, joten valjaat otettiin lähipäiviksi käyttöön. Muuten koira oli kyllä ihan oma iloinen itsensä.

Väliaika, kahvia ja pullaa!


Palkintojenjakoa odotellessa omat odotukset eivät siis olleet kovinkaan suuret. Hieman kyllä olin yllättynyt yhteispisteistä 434, eli finaalijuoksu oli parempi kaatumisista huolimatta, mutta silti harmittavasti viimeinen serti jäi 16 pisteen päähän! No mutta onneksi meillä on vielä aikaa. Ensimmäistä kertaa näissä kisoissa kisakirjan mukana palautettiin tuomarien arvostelulomake, johon yksi tuomareista oli hyvin tiivistänyt finaalijuoksun "teki Vireenit" Ei ollut meidän päivä Hyvinkäällä, en tiedä oliko matkaväsymystä vai mitä. En osaa ottaa maastoon tai rataprofiiliin kantaa, en ole vielä niin pätevä arvioimaan niitä. Kuitenkin viikonloppuna oli ollut käsittääkseni todella paljon kompurointeja ja kaatumisia ja valitettavasti yhden italiaanon jalka oli napsahtanut poikki, joten emme olleet kompurointien kanssa yksin ja olen vain tyytyväinen, että ei käynyt pahemmin!


Kaatuilusta huolimatta Kerttu juoksi pienten popojen toiseksi!

Illalla pieni podengo oli hyvin, hyvin väsynyt


Agilitykisat 7.8.2016


Viikkoa myöhemmin kisattiin Kertun kanssa agilitykisoissa kotikulmilla naapuriseura PoKSin kisoissa. Olin jo etukäteen arveluut, että tulen niin katumaan aksakisoihin osallistumista viikko juoksukisojen jälkeen, ja oikeastaan niinhän siinä sitten lopulta kävi. Ensimmäinen rata kulki mukavasti, koira kulki ohjauksessa ja meno oli suht sujuvaa, kunnes sitten matkalla oli ihan pakko käydä moikkaamassa yleisöä. No mutta kaikenkaikkiaan se oli aika semmonen hyvä hylly, kontaktit olivat hienoja ja kepit menivät puhtaasti. Yleensä Kertulla kierrokset ovat korkeimmillaan ensimmäisellä radalla, nyt ne nousivat loppua kohti. Toiselle radalle lähdin hieman holtittoman eläimen kanssa. Heti parin esteen jälkeen Kepa valitsi ihan oman rataprofiilin ja suoritus päättyi hylkyyn ennen kuin kerkesi kunnolla alkaakaan. Kuitenkin sain koiran jollain tasolla hanskaan ja rata räpellettiin loppuun. Kontaktit olivat kyllä ihan hirveitä, mutta kepeille mentiin edelleen puhtaasti melko kovastakin vauhdista, että jos jotain positiivista siltä radalta haetaan. Viimeisellä radalla, hypärillä, lähdöstä spurttasi vanha tuttu reikäpää. Kaksi estettä ja satasta kentän takalaitaa, missä hetki härvellettiin ihan omiaan. Siinä vaiheessa ohjaajalta loppui huumori ja otsaan napsahti metrinen sarvi. Poistuimme takavasemmalle.

Kaikki radat olivat minusta kivoja ja semmoisia Kertun kanssa tehtävissä olevia. Hieman on kieltämättä tuskastuttavaa, kun kisatilanteessa kierrokset paukkuvat yli, kun treeneissä dorkailusta on päästy eroon. (Paitsi toissapäivänä, kun edellisistä treeneistä oli pari viikkoa, mutta sekin hölmöily loppui, kun kerran kannettiin hallista pihalle.) Se nyt vaan pitää nähtävästi totutella kisatilanteisiin ja ottaa tiukempi linja, eli heti ensimmäisestä rälläilystä sylikyydillä maaliin. Jospa se siitä. Nythän olisi reilun parin viikon päästä "kisatreeniä" tarjolla viiden startin verran, kunhan ei vain juoksujaan aloittaisi.


Ja sitten vaan lomailua


Aksakisoista olikin hyvä sitten suoraan kurvata möksälle rentoutumaan. Muutama päivä ihan vaan olla (tai miten sen nyt ottaa neljän koiran ja kahden lapsen kanssa...). Koiratkin pääsivät rauhassa tallustelemaan metsässä ja oli tarjolla useampaa rapsuttajaa. Hieman Kerttu tarjosi eräänä päivänä ylimääräisiä sydämentykytyksiä, kun huomasi hakkuualueen reunalla autotien ja sitä pitkin kiitävän auton, ja sehän piti ottaa kiinni! Pysähtyihän tuo kun pukamiensa pohjasta karjaisi "EIII!!" ja niin varmaan pysähtyi muukin liike lähitienoolla. Tämän jälkeen Kerttu olikin taas hihnan jatkeena, mutta kun hetkeksi laskin hihnasta irti koiran mutustaessa mustikoita ja käänsin selkäni, niin koira katosi kuin ilmalaiva Saharaan. Hetken sain huudella, kunnes koira tulee takaisin pusikoiden läpi kieli vyön alla. Kyllä kerkesi kaikki kauhukuvat käydä mielessä, kun lähti hihna perässään, mutta onneksi palautui hihnoineen kaikkineen. Minun ääni tosin jäi sille metäsreissulle. Niinpä Kerttu pääsi jakamaan mäyristen kohtalon ja ulkoili jatkossa hihnassa.Onneksi oli hihnassa myös pari viikkoa myöhemmin metsässä kotikulmilla, kun haukka sujahti parin metrin päästä ohi ja sehän olisi myös pitänyt saada ottaa kiinni. Miten lie olisi tuossa takaa-ajossa käynyt jos olisi irti ollut.. Näissä merkeissä loma oikeastaan sujuikin, pihalla seikkailtiin aina kun ei satanut, veteraaniosasto kun ei juuri arvosta tassujen kastumista. Märkään metsäänkään ei ole suurta hinkua. Kuitenkin sateisesta elokuusta huolimatta päästiin useammat seikkailut tekemään.


Jos ei muuten ollut märkää, niin sitten Kepa kasteli itsensä vapaaehtoisesti..

Uitettu popo.

Tyttöjen iso ystävä

Märkää oli

Hilmaa ei tosin haitannut

mutta Amalia oli sitä mieltä, että voisin tunkea kameran jonnekin ja päästää hänen korkeutensa sisälle.

Lenkeillä vanha jäärä sai välillä tassutella omaan tahtiinsa perässä. Jostain syystä tassut toimivat paremmin, kun ei ollut hihna pannassa..



Viime viikolla lähdettiin pyörähtämään oman seuran mätsärissä, kun arvelin hieman näyttää mäykyillekin elämää kotikontujen ulkopuolella. Hilma ja Kerttu pääsivät osallistumaan kehään ja vetraaniosasto virkistäytymään. Ei kyllä oltu harjoitueltu yhtään, edellisen kerran oltiin kehässä Narvassa ja se kyllä näkyi, ja kauas. Hilma on vielä omasta mielestään niin tiineenä, NIIN tiineenä, että oli kuin olisi vetänyt perässään viikon vanhaa lahnaa. Kerttu puolestaan oli oma energinen itsensä ja malttoi jopa hetkittäin pysyä paikallaan. Molemmat saivat esiintymisistään siniset nauhat, ihan ansaitusti. Hetken olinkin sitten pienessä pulassa, kun molemmat olisi pitänyt saada näytille pienten aikuisten sinisten kehään. Onneksi treenikaveri oli omaa kehää odottassaan hetken joutavana ja tarttui rohkeasti hullun podengon hihnaan. Hilma ei ollut sen yhteistyöhaluisempi kuin aiemminkaan, joten ei todellakaan oltu jatkossa, mutta Kerttupa esiintyi hienosti Kaisan kanssa, varmaan paremmin kuin minun kanssa, ja olivat lopulta sinisten kolmansia! Pitänee jättää nämä esittämishommat jatkossa muille.



Taas jäi luultavasti yli puolet kirjoittamatta, mitä oli loman mittaan ajatellut, mutta tulihan tuota tekstiä ihan riittävästi. Jatkossa luultavasti edelleen tasaisen epätasainen tiedotusväli. :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti