Tässä nyt näyttäisi aikalailla varmalta, että monen kesän yrittämisen jälkeen meillä on ainakin yksi paikka viikon päästä olevaan mejä-kokeeseen (Wuhuu!! \o/ ), joten olemme yrittäneet hioa jäljestystä huippuunsa. Kokeeseen yritän siis saada paikkaa Hilmikselle, joka tarvitsisi tulosta ulkomaankehiä varten, sekä Neppikselle, josta AVO1-tuloksella tulisi Suomen muotovalio.
Ilokseni olen huomannut, että Hilman viimesyksyiset hiirenmetsästykset kesken jäljestämisen ovat karisseet pois lähes kokonaan, mutta tilalle on tullut uusi riesa: makuilta jatkaminen suoraan, kun jälki kääntyy 90-astetta. Minä en siis ihan oikeasti tiedä mitä sen päässä liikkuu, kun se saattaa vetää useamman metrin suoraksi, kunnes se saattaa jopa ihan itse tajuta, että se jälki ei jatkukaan enää sinne. Sitten alkaa hötkyily, että mihis tässä nyt pitäis mennä. Nyt olenkin tehnyt Himmille ihan lyhyttä jälkeä, että tulisi niitä käännöksiä treenattua, mutta en tiedä saadaanko tässä viikossa ihmeitä aikaiseksi.
Neppis puoelestaan jäljestää satavarmasti. Käännöksetkin menee tarkkaan, mutta onegelma on se vauhti. Juuri tänään otin aikaa ja sillä meni n. 5 min/100 metriä, joka olisi sitten ihan maksimiajan rajoilla. Ei saisi tulla oikeastaan minkäänlaista mokaa, joka veisi yhtään aikaa jäljestämiseltä.
Nyt minulla on siis oikeastaan ongelmana, että vienkö kokeeseen koiraa, joka tekee hyvin töitä, mutta saattaa hötkyilyllään haparoida, vai vienkö koiran, joka tekee varmasti, mutta aavistuksen liian hitaasti. Vielä oman jännityksensä tähän tuo ohjaajan polvi, joka päätti sitten 10 vuoden tauon jälkeen alkaa prakaamaan just nyt. Tänään aamulla siis lyhyet jäljet treeniä, muuten normipäivä, ja nyt sitten ei taas kävelläkään. Toivottavasti huomenna olisin viisaampi.
Ja onhan se Amalia ja Kerttukin saaneet jäljestää kanssa. Amalia on edelleen ihan perushötku itsensä. Makuut ja kaato löytyy, vaikka nupit kaakossa käydäänkin välillä vähän sivupoluilla. Ilokseni huomasin tänään, että selkeästi Kertulla on lamppu syttynyt jäljestämisen kanssa. Jos vielä pari kertaa sitten metsään pääseminen tarkoitti pelkästään juoksemista ja jälkiliinassa poukkoilua, niin tänään vaikka jäljelle käveltäessä käpälät eivät taas maata koskettaneet, mutta jälki mentiin tarkasti nuuskutellen kaadolle asti. Kerttuhan tekee vielä tuoretta ja lyhyttä jälkeä, mutta selkeästi nyt voisi hieman jo matkaa pidentää.
Nomutta me jäämme jännittämään kuinka tässä tulee käymään, ja mahdollisiin tuloksiin palataan viikon päästä, jos sieltä tulee nyt mitään kirjoitettavaa..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti