Keskitalvi meillä viettettiin hiljaiseloa, mikä teki ihmeen hyvää jälkeenpäin ajatellen melko tiukankin vuoden jälkeen. Vaikka kyllä teki tekevälle ihmiselle tiukkaa tunnustaa oma rajallisuutensa, niin kyllä minä nautin siitä, ettei ollut mitään ylimääräisiä velvoitteita, vaan sai ihan vaan rauhassa öhnöttää kotona. Teki gutaa.
Alkuvuodesta aloitettiin emännän (ja koirien) kuntokuuri ja lähinnä vain lenkkeiltiin. Pikkuhiljaa vaan pidemmälle ja pidemmälle. Mietin lenkkeillessä jotain tutkimusta, jossa oli todettu, että vaunulenkit kuluttavat kaikista vähiten kaloreita näistä lasten kanssa touhuiluista. Tuon tutkimuksen vaunulenkkejä ei varmaan oltu tehty vaaramaisemissa, joissa talvella ei hiekkaa teillä näy ja keväisin hiekkatie muuttuu mutavelliksi, johon vaunut uppoaa silleen kivasti. Mutta en valita, maisemat on huikeita ja mäet tuntuu kankuissa.:D
Kertun kanssa palattiin aksakentille helmi-maaliskuun vaihteen kieppeillä, jos nyt oikein muistan. Nyt en edes ottanut mäykyille treenipaikkaa, vaan ajattelin keskittyä ihan vaan Kepan kisakuosiin saamiseen. Viiden kuukauden jälkeen alku oli jotain aivan järkyttävää häsellystä. Muu ryhmä oli tietysti edistynyt sinä aikana, niin oltiin vähän hukassa. Olisihan sitä voinut jotain käydä tekemässä siinä viiden kuukauden aikana, mutta toisaalta kyllä se totaalinen treenitaukokin teki hyvää motivaatiolle. Homma alkoi kunnolla rullaamaan, kun vaihdoimme treeniryhmää huhtikuun alussa. Siirryimme enemmän omantasoiseen ryhmään ja yht´äkkiä vaan palaset alkoivat loksahdella paikoilleen! Radat/treenit sopivat meille ja yhteistyö podengon kanssa alkoi taas kulkea. Pikkuhiljaa olemme kesän mittaan edistyneet ja se kisaaminen tuntuu jopa ihan mahdolliselta tulevaisuudessa. Edelleen välillä podengon pälli meinaa levitä, kun pääsee hallille, mutta heti kun se vaan alkaa keskittyä, niin kyllä se on taitava! Vielä, kun saisi ohjaajan synkronoitua podengon liikkeisiin...
Tämän kesän hittilaji Kertun kanssa on ollut kyllä maastojuoksu. Kävimme pareissa treeneissä kokeilemassa suostuuko podengo juoksemaan kisakoppa päässä, ja kun ei koppa vauhtia hidastanut, niin ilmoitun Kertun ensimmäisiin maastojuoksukisoihin Mikkeliin 14.6. Ajoin kisoja edeltävänä iltana Ristiinaan mökille, että ei tarvitsisi lähteä niin aikaisin ajamaan. Kertun kasvattajamamma Hanna-Leena tuli möksälle kanssa ja lähti kisoihin mukaan jännittämään. Ja olipas muuten jännää, heti aamusta asti.. Ensimmäinen jännityksen paikka oli jo, että ehditäänkö ilmoittautumiseen ajoissa, kun jostain syystä (niin kuin minulla aina) aamun aikataulutus hieman petti. Ehdittiin ilmoittautumiseen ja jäi vielä kaksi minuuttia ylimääräistä aikaa! No mutta eläinlääkärin tarkastuksen jälkeen alkoi alkuerien odottelu. Mukana oli kolme pientä popoa, joten kaksi juoksisi parina ja kolmas yksin. Arvonnassa Kerttu pääsi juuri tuohon parijuoksuun, mitä jännitin suuresti, kun Kerttuhan tulisi juoksemaan ensimmäistä kertaa ikinä toisen koiran kanssa. Kaverista huolimatta malttoi sitten kuitenkin keskittyä juoksemiseen ja alkuerästä pisteitä mukavat 204. Kerttu pääsi parinsa kanssa finaaliin, jota odoteltiin sitten toinen tovi. Finaalijuoksu menikin sitten jo paljon paremmin, josta ropisi pisteitä 227, eli se oli jo sertijuoksua. Ensimmäisten kisojen yhteispisteet 431 jäivät 19 pistettä sertirajasta, mutta ei huono kisauran aloitus ollenkaan!
Toiset maatojuoksukisat juostiin Iisalmessa 4.7. Mukana oli neljä popoa, eli kaksi paria. Lähetyspaikalta ei juuri nähnyt muuta kuin että koira lähti vieheen perään ja tuli maaliin, joten jännitystä riitti, kunnes pisteet tulivat näkyviin tulostaululle. Ja mitkä pisteet! 265! Kerttu pääsi popoista ainoana finaaliin, jonka siis juoksi yksin ja se meni vielä pisteen paremmin, eli yhteispisteet olivat huikeat 531! Sillä irtosi ensimmäinen juoksuserti ja nuo pisteet olivat myös parhaat pisteet kaikista koirista! Kisojen pienin ja suurimmat pisteet.. :)
 |
| Kuva Krista Nukari |
 |
| Kuva Krista Nukari |
 |
| Kuva Krista Nukari |
Iisalmesta alkoikin sitten meidän superviikko, kun viikkoa myöhemmin olimme Laukaan näyttelyssä viimeistä sertiä metsästämässä. Tuomarina Vitor Veiga, joka tykkäsi Kertusta ainakin vuosi sitten suuresti. Hieman (tai vähän enemmänkin) hermostutti, kun kuulin, että kaikki kolme olivat narttuja. Avoimen luokan kilpakumppani olikin sitten valioitunut edellisenä päivänä ja junnuluokan narttu oli poissa, joten tsäänssit olivat sitten jo aika hyvät! Kylläpä meinasi sitten itku päästä, kun kehäsihteeri ilmoitti: eri sa!, mikä siis samantien tiesi valioitumista! Vielä paras narttu kehässä Kerttu sijoittui ensimmäiseksi ja kun uroksia ei ollut ollenkaan, oli Kerttu vielä kaupan päälle rotunsa paras! Kepan kanssa on kyllä nyt hyvä draivi! :)
 |
| Superviikon jälkeen hymyilyttää (tai no Kerttuahan hymyilyttää aina..) |
 |
| Superviikon virallinen pönötyskuva :D |
Tämä vuosi on ollut myös vähän huomaamattakin mejä-välivuosi. Koska Hilma on vaan niin hakki sen riistan perään, niin en ole enää suurta paloa kokeisiin pääsemiseen tuntenut. Neppiksen kanssa tekisi mieli kokeilla koetuloksen saamista, ja voihan olla, että vielä innostun, mutta nyt vaan en ole iteseäni metsään asti jäljen tekoon saanut. Nyt on vaan pääasiassa mäykkyjen keskitytty lenkkeilyyn ja kuoppien kaivamiseen. :)
 | ||||||||||||||||
Hilma. Se aita on siellä toisella puolella.
|
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti