tiistai 9. helmikuuta 2016

YouTube-matskua

Kertun ensimmäisissä mölleissä tuli tuttujen kanssa naureskeltua, että tää olis kyllä niiiiiin semmosta YouTube-matskua, kun podengo lensi reikäpäänä ympäri kenttää välillä hyppien putkien päällä ja välillä piti moikata ratahenkilöitä. Virhepisteitä ei varmaan edes laskettu. Näin jälkeenpäin ajatellen, olisi ihan oikeasti kyllä pitänyt kuvata silloinen meno, niin näkisi myöhemmin, että sitä on ihan oikeasti edistynytkin.

Pitkään olenkin onnistunut välttelemään treenien kuvaamista. Sen verran traumaattinen kokemus oli aikanaan, kun ryhmäliikunnanohjaajakoulutuksessa kaikkien ohjaus kuvattiin ja sitten kaikkien kurssilaisten kesken mietittiin porukassa, että mitähän se Hanna tekee nyt tässä väärin, tai entäs tuossa. Mutta eilen treeneissä vaan kulki niin hyvin, että päätin treenien lopussa ottaa videopätkän meidän radasta, ihan vain, että näytän Kertun kasvattajalle, missä ollaan aksassa menossa, mutta kyllä minä nyt rohkaistun laittamaan sen ihan julkiseen esitykseen tännekin, joten tässäpä meidän eilisistä treeneistä, olkaatten hyvä:

Nyt kun näin meidän suorituksen, niin ihan todella ymmärrän, miksi porukka kuvaa treenejään. Kun pystyin katsomaan videon ensimmäisen kerran, on se pitänyt katsoa toisen ja kolmannen ja ja ja... Kyllä se vaan näyttää erilaiselta kuin mikä fiilis on radalla. Ensimmäiseksi tuli mieleen, että ei se näytä niin vauhdikkaalta, miltä se radan aikana tuntuu ja huomasinkin useamman kohdan, joihin vauhtia saisi varmasti lisää; ohjaaja on mm. myöhässä käskyjensä kanssa. Irtoamista selkeästi pitää vielä treenata, että saadaan vauhtia hypyille menoihin ja keppien jälkeen ei ehkä ajan kanssa aleta enää katsomaan, että tuleekohan tästä nyt sitä palkkaa vai ei.

Mutta jotain positiivistakin: KEPIT! Ja vielä että puhtaasti putkesta kepeille! Vähäks oon pollea! Jatkossa pitää ottaa kuvaaminen tavaksi, koska kyllä tuosta selkeästi oppii ja näkee, missä on parannettavaa, kun ei sitä tuolla radalla juostessa aina huomaa.

Ja yhtä asiaa minä kyllä erityisesti jäin miettimään: oonko minä oikeesti noin helevetin kovaääninen??? :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti