maanantai 10. joulukuuta 2012

Crazy dog lady

 
Verrattavissa ;)


"No joko oot monta koiraa ostanu?" Seison kysymysmerkkinä. Öö, siis...? "Niin, joko sulla on nyt monta niitä koiria, kun oot kuulemma alottamassa koirankasvatusta." Justiisa.Tämä tilanne tuli vastaan viime viikolla. Hieman joutui miettimään, miten sitä selittäisi ihmiselle, jolla ei ikinä edes ole ollut koiraa, että minulla ei välttämättä tarvitse olla koiraa joka nurkassa, parhaimmissa kaksi, että voisin kasvattaa koiria.

Ainahan minua on varmaan pidetty vähän höpelönä, kun meillä on useampi koira, joiden kanssa harrastetaan ja käydään erinäisissä kisoissa/tapahtumissa. Mutta varsinkin nyt, kun kävin kasvattaakurssin, minä vasta outo oonkin! Edellä mainitun kaltaiset jutut lähtee liikenteeseen juuri parhaiten, kun koirista ja kasvatuksesta mitään tietämättömät juoruavat keskenään ja yht'äkkiä meillä onkin huhujen mukaan kymmenkunta koiraa. Vähintään.

Joillekin sitten taas yksikin koira on liikaa ja kolme aivan kauheeta. Kun olen erehtynyt väärässä paikassa ääneen haaveilemaan pennusta, on vastaus ollut "ELÄ, ELÄ, ELÄ!" Nämä usein ovat niitä koirattomia ihmisiä. Olen myös huomannut, että koirattomilta hyvin usein saa myös ne parhaat koirankoulutusvinkit.

"No nythän sinä alat sitten tienaamaan!" Joo-o. Vaikea tietysti sanoa, kun ei vielä yhdenyhtä pentuetta ole teetättänyt, miten kasvattamisella pääsee rikastumaan. Jotenkin minulla on kuitenkin kuva, että terveystutkimukset, rekisteröinnit jne. jne. pienentävät tuota pottia. Lisäksi kun miettii, että montako senttiä olen laittanut koiran ruokaan, koe- ja näyttelymaksuihin ym., niin luulen, että saatetaan loppujen lopuksi jäädä miinukselle. Täällä on suuntaa antava arvio mitä esimerkiksi valionarvo tulisi maksamaan noinniinkusuurinpiirtein. Tuossa ei ole huomioitu mahdollisia kokeita, jos nekään ei mene ekalla läpi, jos koira esimerkiksi keskittyy enemmän tuomarin seuraamiseen kuin jäljestämiseen, nimim. kokemusta on... Niin, ja entäs jos pentuja tuleekin vain yksi. Tai ei sitäkään. Ja sitten jos minä jätän yhden pennun itselle ja teetän sillä pennut aikaisintaan n. kahden vuoden päästä, jos hyvin käy. Jos äkkiä ajatellaan, että pentue noin kahden vuoden välen c. 4 pentua...ei kuulosta hirveältä sammolta. Tai sitten minulla varmaan tosiaan pitäisi olla koira joka kulmalla.

Ja eihän minulla ole vielä kennelnimeäkään keksitty! No okei, eihän niitä nimellä nyt kasvatetakaan, mut ois se aikas kiva kuiteskii.. Pitäisi asettaa itselleen dead line, johon mennessä se pitäisi lyödä lukkoon. Vähän niinkuin tytsyn ristiäiset. Pitäisköhän pyytää pappikin käymään? Ja sais taas ihmiset puhuttavaa. "Kahtokkee ny miten hölömön nimen sekkii on keksinä!"

Noh. Kanssaeläjistä huolimatta aion tiiviisti jatkaa koiraharrastusta ja tulevaisuudessa toivottvasti hieman kasvattamistakin. Eli jatkossakin aion olla se höpelö, joka ei tee mitään muuta, kuin touhuaa päivät pitkät koirien kanssa! ;)



2 kommenttia:

  1. Minä voin kuule kertoa, että ihan älyttömästi tienaa tuolla pentuhommalla! Kävin astuttamassa oman nartun Ranskassa. Jäi tyhjäksi. Tappiota noin 2500 euroa. Uusi yritys reilu vuosi myöhemmin, sama uros, joka oli muuttanut Britanniaan, reissun kulut noin 3000 euroa. Jalostuskoiravakuutukset, ultraäänet, progetestit, kennelnimen maksu ja kasvattajakurssi, huonon tuurin synnytys jonka takia eläinlääkärireissu ja sektio, näihin pyöreästi noin 800 euroa. Pentujen eläinlääkäritarkki + sirutus + rekisteröinnit, noin 600-800 euroa. Pentujen ruokinta, emän ylimääräinen ruokinta (pennuista johtuva), tiineyden ja pentujen aikaiset madotukset ja materiaalikulut pentujen mukaan lähtevistä kansioista ja rotuyhdistyksiin liittymisistä, sekalaisia pentuihin liittyviä materiaalimenoja arviolta vähintään 500 euroa. Kun pentuja syntyy seitsemän, joista viisi myydään ja kaksi jää sijoitukseen, pennun hinta on noin tuhat euroa, jää käteen tästä projektista.. Jep, miinusta hiukan vajaat 2000 euroa.. Ja tähän ei ole laskettu mitään, ei yhtikäs mitään, normaaleja koiran pitoon liittyviä kustannuksia, kuten ruokia, rokotuksia, treenejä tai kisoja. Että on kannattavaa, kyllä tällä rikastuu ;)

    VastaaPoista
  2. Joo, näin minä oon kans aatellu, että ei tartte kuin päättää haluaako audin vai mersun autokatokseen. ;)

    VastaaPoista