sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Kaijjaanin kehät

Tänään korkattiin näyttelyvuosi hakemalla kokemusta Kajaanista. Kello oli soimassa 05.00. (Miksi nuo käpsyt ei vois joskus olla iltapäivällä???) Siinä aamukoomassa tavarat ja koira kasaan ja auton keula kohti ensin Joensuuta ja sieltä Kajaaniin. Onneksi siihen aikaan ei vielä ole liikennettä, niin päästiin hyvin ajamaan ja n. 2,5 tunnissa oltiin perillä.

Itse kehät nyt meni niin ja näin. Laatuarvosteluna "erittäin hyvä" ja valioluokan ykkössija, kahdesta koirasta, mikä oli ihan kiva pieni piriste. Tuomarilla oli tiukahko linja, mutta hän käsitteli niin miellyttävällä tavalla koiria ja höpötteli Himmille, joten tuo eh ei edes oikeastaan harmita. Tuollaisilla tuomareilla on ilo käydä ja menee mielellään uudestaan, ei tosin ainakaan Himmin kanssa... ;)

Oltiin skottikoiran kanssa reissussa ja Helinä-skotti vastasi meidän porukan menestyksestä tällä reissulla ollen paras narttu 2, saaden varasertin ja varacacibin, eli ei nyt mikään turha reissu.

Nyt kun Himmi on jo valio, niin tuskin tullaan hirveästi kehiä koluamaan. Pidetään vaan muutaman lähellä olevan näyttelyn voimin tatsi yllä, jos sitä joskus uskaltaisi sinne maalimalle lähteä... :)

Kerrankin oli kamera mukana, niin laitetaas tähän loppuun muutama kuva:

Valioluokan nartut



Pöydällä
ja liikkeessä
Helinä ei pahemmin ramppikuumetta potenut

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti