Nyt on mamma- ja kesälomat lomailtu ja takana on ensimmäinen työviikko. Kyllä on töihinpaluu iltaisin tuntunut silmäluomissa. Emännällä tuntuu olevan vaikeinta tottua uuteen rytmiin, koirat ja muksu sisäistivät rytmin muutamassa päivässä. Tänä aamuna, kun olisi saanut nukkua hieman pidempään, nahkavekkari pomppasi pystyyn 6.55 ja koirat olivat kahdeksalta norkoilemassa aamuevästä. Noh, toisaalta parempi näin, kuin että taas ensi viikko haettaisi uudestaan rytmiä. Uuden rytmin huono puoli on lenkkien uudelleensijoittuminen päivään, kun ennen tehtiin aina se pitkä lenkki aamupäivästä, niin nyt se on siirtynyt iltapäivään, kun emäntä ei saa peräänsä tarpeeksi aikaisin ylös sängystä, että ehdittäisi pitkä lenkki heittämään. Tämä kostautuu iltapäivällä kotiin tullessa, kun jaloissa riekkuu kolme mäykkyä ja yksi podengo lentää ympäri kämppää.. Mietin jo, että jos takapihalle tasoittaisi alueen, jonka keskelle laittaisi semmoisen napakelkkatyylisen moottoroidun vivun, jonka päässä olisi viehe, niin saisikohan sillä podengon virrat purettua...
Neppispeppikseltä olisi saanut poistaa tikit viime viikonloppuna, mutta tikkejä katsoessani päätin jättää homman eläinlääkärille. Sen verta tiukassa näyttivät olevan. Heti maanantaina varailin aikaa ja sainkin sen heti tiistaiaamulle. Hyvä, että jätinkin homman lekurille, kun sen verran tiukassa tuntuivat olevan, vaikka olivatkin itsestäänsulavia. Ja muutenkin mielellään kuulin elänlääkärin mielipiteen haavasta. Haava oli siisti ja hyvin parantunut, vaikka nyt tietysti tikkien nyhtämisen jälkeen punoitti aikalailla. Muutama päivä suihkuteltiin ja puhdistettiin rupea, toivotaan vielä, ettei onnistu enää tulehtumaan, mutta kyllä tässä voiton puolella ollaan!
Tiistaina oli myös meidän treenipäivä. Hilma kulki hyvin hyppyradalla, ja homma näyttää kerta kerralta paremmalta, mutta ne kepit, ne kepit... Niitä on kotipihassa kokeiltu jahuta, mutta siitä ei tule yhtään mitään. Koira ei kuule kuin nenäänsä. Minä en ymmärrä mitkä piipertäjät kulkevat meidän koirien aitauksessa, kun koira ei tajua kuin hajut. Aitauksen ulkopuolella en edes uskalla yrittää, kun tuolla nenän viemisellä koiraa ei enää näe, jos sen erehtyy irti päästämään. No mutta hallissa maltettiin hetki keskittyä ja mentiinkin pari kertaa ihan onnistuneesti, mutta sitten ei koira jaksanut enää keskittyä. Keskittymiskyvytön koira ja väsynyt ohjaaja ei ole paras mahdollinen yhdistelmä ja seurauksena onkin turhautunutta sivistyssanojen säestämää rävellystä. Pitäisi käydä hallilla useammin, mutta varsinkin tämän viikon jälkeen en taas tiedä, että missä välissä. No pidetään tavoitteena päästä Himmin kanssa kisaamaan vielä tänä vuonna, mutta saas ny nähä..
Yksi tavoite Himmin kanssa ollaan saamassa tavoitettua. Ollaan nimittäin lähdössä Norjaan koiranäyttelyyn lokakuun alussa. Hieman jänskättää, osaanko minä siellä käyttäytyä oikein, mutta jospa ne nykivät kehään, jos vaan menee idioottina seisomaan numerolappu kourassa kehän laidalle. Pitää nyt hioa näyttelykuvioita kolmisen viikkoa, niin ei jäisi ainakaan siitä kiinni...muuten kyllä taas ei tiedä mitä sieltä tulee, mutta lähdetään ainakin hakemaan sitä kokemusta! Seuraava ulkomaan reissu on sitten varmaan jo helpompi, jos nyt tuon reissun jälkeen huvittaa enää minnekään lähteä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti