Mäykkyjen ja podengon matkassa: Huolta ja iloa pääsiäisviikolla

Onpahan ollut lähes koko tunneskaala käytössä tällä pääsiäisviikolla! Alkuviikosta voin sanoa, että säikähdin todella pahasti Amalian kanssa! Tiistaina Allu volahti porsastellessaan yksinään keittiössä ja paineli leivinuunin alle. Ihmettelin, mikä ihme sille tuli ja olin katsovinani ensin, että toisesta kulmahampaasta olisi lohjennut pala. Koira kuitenkin liikkui suht' normaalisti ja nappasin sen mukaan aksatreeneihin, jossa tehtiin muiden vuoroja odotellessa muutamia hassuja tokoliikkeitä ja koira teki innolla. En sitten kummemmin huolestunut, kunnes illalla oltuamme hetken kotona koira vaikutti selkeästi kipeältä. Aloin huolestua, mikä voisi olla kipeä ja kopeloin koiran monta kertaa läpi, eikä se aristanut mitään kohtaa. Kolusin kuitenkin lääkekaapin läpi ja kirosin, kun mikään ei ollut enää järissään. Löysin yhden lääkkeen ja olin jo annostusohjeita etsimässä, kunnes tajusin sen olevan antibiootti. Eikun jatkamaan etsintöjä ja onnekseni löysin kuitenkin kipulääkkeen, joka olisi järissään vielä kuukauden päivät.

Aamulla koira oli pirteämpi ja liikkui hyvin, joten en niin murehtinut. Iltapäivällä kotiin tultuani koira oli kuitenkin todella huonona. Se vapisi ja tutisi paikallaan. Yksityinen lekuri oli enää auki, mutta ei toivoakaan, että sinne olisi saanut aikaa, ei edes samalle viikolle. Sain koiralle kuitenkin äipältä kipulääkettä pahimpaan ja aloin taas käydä koiraa läpi. Siinä tunnustellessani luultavasti laukaisin selässä jonkin noidannuolen/krampin, kun koira lakkasi liikkumasta kokonaan. Se vain tärisi ja tutisi paikallaan, eikä takajalat ottaneet päälle. Voin sanoa, että säikähdin kunnolla! Ensimmäisenä mielessä mikäs muu kuin mäyräkoirahalvaus. Itku kurkussa soitin päivystävälle, joka soitti meille apteekkiin kipulääkettä ja lihasrelaksanttia. Aiemmin antamani kipulääke alkoi pikkuhiljaa vaikuttaa ja pahin tutina hävisi, mutta koira ei halunnut liikkua lainkaan, eikä jalat kantaneet kunnolla. Hain lääkkeet ja annoin samatien lihasrelaksanttia. Tunti lääkkeen antamisen jälkeen koira oli jaloillaan. HUH! Kylläpä olo huojentui! Kipulääkettä jatkettiin kuurina ja liikuntaa rajoitettiin muutama päivä, mutta nyt pomo on ollut jo parina päivänä lenkillä mukana, eikä kipeytymisen merkkejä ole ollut havaittavissa. Pitkä aika olikin Amalian edellisestä rempasta ja toivotaan, ettei ihan heti uutta tule!

Neppis hoitaa <3

Pari päivää meni potilasta hoitaessa ja pitkäperjantai agilitykisoissa talkoillessa ja haaveillessa, että ehkä mekin vielä jokin kaunis päivä päästään kisoihin asti! Lauantaina olikin sitten toisenlaiset kisat, nimittäin Kertulla elämänsä toiset kauneukilpailut, jotka menivätkin aivan huikeasti! Kauhulla odotin, miten kehä tulisi sujamaan, kun paikanpäälle päästyämme koiran jalathan eivät koskettaneet maata seuraavaan tuntiin, olihan sitä autossa pitänyt olla paikallaan niin kamalan kauan ja olihan siellä paikanpäällä ihan hirveästi ihmis- ja koirakavereita, joita olisi pitänyt kaikkia päästä moikkaamaan! Keskityttiin siinä ennen kehää lähinnä rauhoittumaan ja kokeiltiin, pystyikö alustalla ottamaan raviaskeleita ollenkaan.

Yllättäen kehässä käpälät koskivatkin alustaa, vaikka välillä meinasi nostaa laukalle ja aika hyvin pystyttiin myös seisomaan paikallaan ja meidät päästettiinkin jatkamaan paras narttu -kehään, jossa toinen koira oli valioluokan narttu, jonka kanssa Kerttu olisi luultavasti halunnut leikkiä, kun edellä kävely ei oikein ottanut onnistuakseen. Tuomari totesikin meille hyvin kauniisti, ettei ihan vielä ole valmis isoon kehään ja sijoitti meidät toiseksi. Ja koska ensimmäiseksi sijoittunut oli jo valio, niin meille napsahti eka serti! WOW! Ja arvostelu oli taas huikea: "Very good type, excellent propertion in body, very good coat, good angulation in front and rear, needs better feet and the carriage of ears, excellent tail, very good movement". Kylläpä oli hihnanjatkea pollea pienestä podengosta! Kertulle kaikista parasta oli kuitenkin, että kehän laidalla oli monia samanhenkisiä kavereita, joiden kanssa sai hiukka rällätä, vaikka ahdamieliset ihmiset eivät päästäneetkään vapaana juoksemaan... Illalla kotona olikin hyvin onnellinen väsynyt podengo -ja emäntä..

Kuva: Hanna-Leena Kujala

Nyt kun Kertulla on alkanut kuulo ja ymmärrys kohdata, ja metsät alkavat olla sulia, niin nyt olen uskaltanut päästää pikkulikan juoksemaan metsälenkeillä ja näin purkamaan enintä energiaa. Kyllä saa metsälenkit podengosta aika hyvin enimmät mehut irti, kun koira painaa sammaleet pöllyten pitkin kankaita! On se vaan ilo katsoa onnellisena juoksevaa koiraa!