Aksamölleissä pitkästä aikaa!

Huh hellettä! Kyllä on säät suosineet viikon ajan, eikä hirveästi ole emäntä tai koiratkaan jaksaneet muuta kuin olla. Tiistai-iltana hieman skarppasimme ja suuntasimme aksamölleihin. Tosin koirat olivat niin laiskalla päällä kotona, että kovaa vauhtia en odottanut, mutta ajattelin jokaisen kanssa käydä yhden radan juoksemassa.

Amalia ja Kerttu osallistuivat vvv-radalle (vauvat, vanhukset ja vaivaiset), joka koostui vain ja ainoastaan putkista. Juuri sopiva tälle kaksikolle, kun kumpikaan ei enää/vielä hyppyjä tee. Ensin mentiin Amalian kanssa radalle, joka teki puhtaasti, mutta vauhti oli normaaliakin hitaampi, mikä johtui ihan täysin helteestä, sen huomasi koko koiran olemuksesta, mutta pääsipähän vaivainenkin pitkästä aikaa aksaamaan. :) Viimeisenä radalle lähti Kerttu, jonka kanssa lupasin tarjota yleisölle huumoripläjäyksen. Mutta sehän kuitenkin näytti aikalailla aksalta! Mitä nyt käytiin välillä tuomari moikkaamaassa ja suoritukseen liittyvä huumori tuli kyllä suoraan ohjaajasta, joka ei pysnyt ollenkaan koiran vauhdissa! Ensimmäinen virhe oli lähteä yhtäaikaa liikkeelle pitkän suoran putken takaa. Ohjaaja kun sai kiihdytettyä massan täyteen vauhtiin, meinasi se jyrätä podengoparan, joka ehti jo putkesta tulla katsomaan suoraan ohjaajan jalkoihin, et mihin sitten mennään. Epämääräisen viittoilun kanssa saatiin putkiralli läpi, mitä nyt pari väärää putkenpäätä mentiin, mikä meni surkean ohjauksen piikkiin, mutta oli kyllä ilo huomata, että kyllä se sinne menee, minne ohjaakin, kun vaan osaa kunnolla ohjata! ....ja voi hyvä elämä, että minä oon NIIIIIIN nesteessä tuon vauhdin kanssa.... Mutta lopputuloksissa sovimme, että Amalia ja Kerttu ovat jaetulla kolmannella sijalla, kun molemmat tekivät niin hienosti!

Äly ja Väläys pääsivät puolestaan mölliradalle, joka oli kivan helppo. Radalla oli kuitenkin pari pommia, joihin pelkäsin Hilman sortuvan, kun se saattaa välillä ihan itse haluta päättää mikä este suoritetaan, yleensä se on putki tai puomi. Ensin radalle kuitenkin lähti Neppis. Treeneissä esiintyvästä haistelusta ei ollut tietoakaan ja koira teki ihan intopinkeenä! Neppikselle nolla! Sitten Hilmiksen vuoro, joka on se pahempi haistelija. Mutta ei, Hilmakin teki täysillä ja malttoi kuunnella. Pari kertaa piti ääntään hieman korottaa, kun meinasi kirsu viedä Hilman mielestä kivemmalle esteelle. Radalla pysyttiin ja myös Hilmalle nolla! Lopputuloksena meidän pikkulikat ottivat kaksoisvoiton Hilman ollessa 75 sadasosaa Neppistä nopeampi! Voi hyvä elämä, että iski taas se kipinä kisoihin...kun vain löydettäisi se yhteinen sävel niissä kepeissä...

Viikolla piti myös käydä ajamassa ihan pienet verijäljet, koska olemme varasijapaikalla viikonlopun mejä-kokeeseen, johon tuskin kannattaa enää elätellä toivoa... Hilma, joka kokeeseen siis olisi menossa, jäljesti ihan kivasti, kunnes piti taas lähteä metsästämään jotain halavatun hiirtä. Kun sain taas saalistajan takaisin jäljelle se jäljesti tarkasti loppuun asti. Mitenköhän suuri rike se on, jos kokeessa kesken jäljestämisen käy hiirimetsällä... Lyhyet jäljet oli tehty myös Amalialle ja Neppikselle, jotka jäljestivät edelleen omaan tyyliinsä: Amalia hullun kiilto silmissä poukkoillen ja Neppis hitaasti, mutta tasaisen varmasti. Neppiksen jäljestämisvarmuus taas sai minut miettimään senkin kokeeseen ilmoittamista, niin voisi siitäkin vielä tsämppioonin saada... Kertulle oli ihan minimini pätkä. Alkumatkasta ei mitään käsitystä jäljestämisestä, vaan neidin mieli olisi tehnyt juoksemaan. Lähempänä kaatoa selkeästi hoksattiin, "et hei, täällähän haisee nyt joku! " ja nenä maassa koira kulki kaadolle pari viimeistä metriä. Kaadolla sorkkaa haisteltiin taas suurella mielenkiinnolla, mutta pienessä podengossa se ei ainakaan vielä herätä yhtä suuria tunteita, kuin mäyriäisissä. Tänäkin kesänä kokeillaan tuuriamme päästä kokeisiin, kun Hilmis sen tuloksen saisi, kun esim. Norja päätti (ainakin) tänä vuonna olla hyväksymättä PIKA-koetta, joten mejä-tuloksen kanssa päästäisi sitten reissuunkin!