Nyt kun lumet alkavat olla sulaneet ja tiet hieman kuivuneet, ja etenkin, kun aurinko paistaa, muistaa taas miten tätä on kaivannutkaan! Lenkkimaastot ovat talven jälkeen monipuolistuneet, kun pääsee taas kunnolla mettään rattaidenkin kanssa. Talven jälkeen on paljon uutta tutkittavaa ja vaikka meidän koirat ei metsässä vapaana kirmaa, koska ovat mallia "tappaa talossa ja puutarhassa" ja laulavat vielä mennessään "ei korvia, ei korvia", niin kyllä kuitenkin huomaa, miten ne nauttivat metsässä samoilusta.
 |
| Välillä oltiin vähän solmussakin |
 |
| Ja hetkeksi kun pysähdytään, niin Hilmalla on jo kuoan alku.. |
 |
| Ja välillä kaivettiin juuria ym. ylös |
Veteraaniosasto ei liiemmin ole perustanut talvi/loskakeleistä, mutta nyt ne ovat innolla lähdössä mukaan, kun vielä jokin aika sitten katsoivat sohvannurkasta ilmeellä "Onks pakko jos ei taho?" Koleat kelit vaikuttivat selkeästi myös Amalian olkapäähän ja välillä mietinkin, miten kipeä se todella onkaan, mutta nyt kevään tullen painaa lenkeillä kuin nuori koira, eikä kolotuksista ole tietoakaan. Tänä viikonloppuna saatiin kyllä nauttia huikeista keleistä ja ulkona oltiin niin paljon kuin vain pystyttiin.
Nyt menee siirappiseksi, mutta monesti olen koirien kanssa metsässä liikkuessa miettinyt, että miten paljon koirat ovat vaikuttaneet luonnosta nauttimiseen. En usko, että viihtyisin pihalla ja etenkin metsässä niin paljoa, mitä koirien kanssa on tullut kuljettua. Niin siirappiselta kuin se kuulostaakin, niin metsässä liikkuessa huomaa luonnon kauneuden ja olen miettinyt, miten paljosta monet voi jäädä paitsi. Ja vaikka tänäänkin metsässä oli paimennettavana neljä nelijalkaista ja kaksi kaksijalkaista, niin silti kyllä se vain metsässä sielu lepää, kun ei kuulu kuin lintujen viserrys.
 |
| Tämä hieman vanhempaa kuvasatoa, mutta kuitenkin :) |
Ja auringostahan nautitaan sisätiloissakin. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti