Suomi Cup 7.5.2016

Kirjoittelinkin tuossa aiemmin, että Kertulle tuli kutsu Suomi Cup -maastojuoksukisaan, jonne kutsuttiin koirat edellisen vuoden maastojuoksutulosten perusteella. Tälle vuodelle juoksusäännöt muuttuivat siten, että koiralla ei saa enää juostessa pitää pantaa, mitä olin aiemmin käyttänyt, koska siitä on hyvä pitää raivoisasti hyörivä väkkärä kiinni lähdössä, joten askartelin slipperit. Lisäksi Kertulla oli uusi juoksukoppa, jonka toivoin auttavan viime kauden koppaongelmiin. Hieman hermostuneena seurasin lumien sulamista ja jännitin, saadaanko uudet vermeet testattua ennen tositoimia. Onneksi meidän ihanat maastojuoksujaoston ihmiset saivat treenit järkättyä ja päästiin toteamaan, että koppa pysyy päässä ja hermot rauhoittuivat ainakin hetkellisesti.

Treeneistä. Kuva: Outi Puruskainen

Ennen kisoja sisuskalut olivat nurinpäin koko kisojen alusviikon. Mietin vain, mikä kaikki voisi mennä hanurilleen. Mietin, mikä kaikki oli mennyt edellisellä kaudella vikaan ja mitkä uusissa muutoksissa voisi nyt mennä vikaan. Yritä siinä sitten olla rentona, ettei koira jännityisi omasta jännityksestä! Jollain tavalla nukutun yön jälkeen lähdettiin Kertun kanssa aikaisin aamulla suuntaamaan kohti Keuruun Iso Kirja -campingaluetta. Perillä oltiin hyvissä ajoin ja ilmoittautumiset ja eläinlääkärintarkastukset saatiin suoritettua rauhassa ilman ylimääräisiä häslinkejä. Ennen alkueriä oli vielä aikaa pyörähtää Dogsterin kojulla, mistä olin siis uudet kopat tilannut, ja saatiin vielä viimeiset hienosäädöt koppaan. Sitten odoteltiin.


Arvonnoissa Kerttu pääsi juoksemaan parin kanssa ja kolmas pieni podengo juoksisi yksin. Kädet täristen virittelin koiralle kopan, nappasin slipperin ranteeseen ja odottelimme, että pääsisimme lähtöviivalle. Lähtöviivalla alkoi tuttu rimpuilu ja toivoin vain, ettei slipperi lipsahda ennen irti-käskyä. Käskyn kajahtaessa muistin vieläpä laskea slipperin hihnasta irti ja niin hullu pieni eläin ryntäsi rääkyen vieheen perään. Alkuerien rata oli rakennettu niin, että näit, kun koira katosi harjanteen taakse ja näit, kun viehe pysähtyi. Ei niin minkäänlaista käsitystä, mitä välillä oli tapahtunut. Positiivista ainakin, että koira tuli maaliin asti. Tulospalvelu oli onneksi nopea ja hetken päästä pääsi piinasta: Kerttu alkuerien ensimmäinen pisteillä 256. Huh. Hieman helpotti. Hetkeksi. Juoksun jälkeen yritettiin molemmat ottaa lunkisti, eli toisin sanoen minä pilkitin Kertun kanssa skodan takakontissa, että koira malttaisi hetkeksi ehkä jopa vähän nukahtaakin.

Finaalijuoksussa jännitti melkeinpä yhtä paljon. Jos jotain edelliseltä kaudelta oppi, niin koskaan ei voi olla varma, mitä siellä tapahtuu. Kertulla oli finaalissa sama juoksupari mitä alkuerissä. Taas lähtöviivalla koira repi itseään liikkeelle ja ampaisi kuin tykinsuusta, kun slipperi aukesi. Finaaliradalla juoksua pystyi seuraamaan jo hieman paremmin, vähän ennen loppua mentiin pätkä piilossa, kunnes koira tuli taas näkyviin. Lopussa viimeiset kaarrokset oli ihme dorkailua ja sitten suuri metsästäjä juoksee vieheen virelle, istuu siihen ja jää heiluttamaan häntäänsä. Että semmosta. Nyt jännitti ehkä enemmän, kuin juoksun alussa.

Finaalijuoksun pisteet paljastetaan vasta palkintojenjaossa. Podengot juoksivat päivän viimeisenä, joten saimme palkintojenjaossakin jännittää loppuun asti. Lopulta koitti podengojen vuoro ja Kerttu kipusi ykköspallille yhteispistein 503! Finaalijuoksu oli ollut hieman alkueriä huonompi, ehkä sen lopun dorkailun vuoksi, mene ja tiedä, mutta ei voi olla kuin tyytyväinen yli 500 pisteeseen, kolmanteen juoksusertiin ja erityisesti (epäviralliseen) titteliin CVM-16!!!

Nyt hetkeksi keskitytään aksaamiseen ja maastojuoksun pariin palataan taas heinäkuussa!