Pilkkiretkellä

Kovasti sitä on viime aikoina aurinkoisinaa päivinä suunniteltu jäälle lähtöä, mutta tänään viimein saatiin ihan aikaiseksikin! Viimein tarttui viikonloppuna kaupasta mukaan pulkka pikkuneidille, kun arveltiin, että mahtaisi pulkka liikkua jäällä vaunuja livakammin, vaikka kyllä vaunujen kanssa on kynnetty vaikka missä.. Siispä kaikki tykötarpeet olivat valmiina ja eikun matkaan koko perheen voimin!

Lähdettiin rannasta kävelemään muiden jälkiä pitkin melko epätasaista hankea, jossa koirat joutuivat tekemään töitä eteenpäin päästäkseen. Amalia alkoi muutaman metrin jälkeen ontua olkapäätään ja ajattelin, että voihan venäjä, tässäkö tämä sitten oli. Nappasin koiran kainaloon ja tarvoimme lähimmälle moottorikelkkauralle. Päästin koiran alas ja laskin irti, kun arvelin, ettei se kuitenkaan kauas pääse. Kuinkas ollakaan, kipeästä olkapäästä ei ollut enää merkkiäkään! Koira lähti kuin hauki rannasta hajujen perään. Sitä ei siis vaan hotsittanut kahlata hangessa, aika kutale! Eikun koira takaisin kiinni, ettei mene koko reissu Amalian etsimiseen. Siitäpä sitten päästiin me tytöt jatkamaan hyvillä mielin matkaa isännän jäädessä rannenpaan kaloja narraamaan.

Meidän tytöt

Liekö jäänyt joltain pilkkijältä ahven jemmaan...

Neppis ja Amalia napottaa

Välillä tähyiltiin muuta liikennettä

Siinä sitä sitten uria pitkin haahuiltiin. Yritin minä pari kertaa poiketa sivummalle, mutta samantien Amaliasta tuli liikuntakyvytön ja Neppiskin oli vähän sitä mieltä, että onks ihan pakko... Hilmaa ei paljon hanki haitannut! Onneksi moottorikelkkailijat olivat ristiin rastiin kelkoilla surffailleet, ettei tarvinnut yhtä uraa eestaas jankata. Välillä pysähdyttiin tekemään kaivauksia tai tähyilemään muita kulkijoita. Oli kyllä upea ilma ja tuntui, että olisi voinut kävellä, vaikka kuinka pitkälle! Sports trackerkin piirsi meille taas hienon kartan. Vielä hienompi se olis ollut, jos olis muistanu ottaa sen pois päältä ennekuin autossa matkalla kotio.. Aikamme tarvottuamme ja kun hihnanjatkeen selkä oli tarpeeksi märkä, lähdimme takaisin rantaa kohti kyselemään, josko pääpilkkijäkin olisi valmis kotiinlähtöön. Ja koska kala ei ollut nykäissytkään, oli sekin.
  

Ja vauhdilla rantaan!

Hieman jännitin illan agitreenejä, että miten meille käy päivän reissun jälkeen, mutta pikkumäykyt olivat kerenneet ladata akut täyteen ja vauhtia riitti. Erityisen taitava oli pieni punainen agilitymäykky, joka taas jaksoi hämmästyttää ohjaajaa oppimisellaan. Mietin, että miten tuota on joskus pitänyt ihan täysin blondina. Hilmakin malttoi keskittyä hajuilta treenaamiseen normaalia enemmän ja saatiin tehtyä jopa useamman esteen rataa ja vauhdilla. Voi kunpa tämä draivi säilyisi!