Perjantaina meille tulivat viikonloppuhoitoon yorkkipojat Samppa ja Eevertti, joista olenkin jo aiemmin turissut. Hieman olivat pojat orpoja piruja isäntäväen lähdettyä ja tietysti heti sen jälkeen piti alkaa poikien elämän ensimmäinen ukonilma, kuinkas muutenkaan. Onneksi meidän tytöt eivät pahemmin korviaan lotkauta ukkoselle, joten ne näyttivät hyvää esimerkkiä, ja kun itse oli rauhassa hyysäämättä ja leikitin poikia, niin ukkonen meni ohi lähes huomaamatta.
Selkeästi Samppa ikävöi enemmän ja olikin aika orpona koko perjantain, mutta onneksi pieni ärrieri reipastui koko ajan ja lauantaina jo komennettiin meidän tyttöjä, kun ne erehtyivät haukkumaan. Pojat olivat hetki hetkeltä paremmin lauman mukana, etenkin Eevertti, joka lauantain iltapissillä ravasi rinta rottingilla mäykkyjen rinnalla! Takapihan aitauksessa juostiin jo rallia pitkin päivää, välillä koko porukalla. Varsinkin Eevertti viihtyi niin hyvin, ettei sitä meinannut saada pihalta sisälle.
Pojat ovat siis vasta noin 5 kk vanhoja, joten pentujutut palasivat mieleen. Olin jo unohtanut, että pennut eivät välttämättä vedä kupillistaan ruokaa kolmessa sekunnissa, vaan välillä saatetaan pysähtyä katselemaan maisemia ja käydään vielä kerran nurkat koluamassa. Ja ehdottomasti pitää useamman kerran tarkistaa, mitä toverin kupissa on.. En kyllä edes muista, oliko kukaan mäykyistä samanlaisia haaveilijoita. Mietin vaan, että voi raukkaparat, jos olisi kupit samassa rivissä hunnilauman kanssa, niin nälkään pojat kuolisivat. Tai sitten se eväs alkaisi maistumaan hiukka paremmin..
Toinen mikä vaati muistelua, oli pissiralli. Miten usein sitä poikia kiikutettiin pihalle ja kärvistelin itikoiden kupattavana, kun prinssi ei pystynyt tekemään pissiä kostealle nurmikolle. Aika hyvin pojat olivat jo oppineet, etenkin Samppa, ja viikonlopusta selvittiin vähin vesivahingoin. Kun isäntäväki palasi reissusta, etenkään Samppaa ei saanut sylistä irti. Viikonloppu meni kokonaisuudessaan hyvin. Pojat kulkivat tosiaan jo hienosti laumassa, mäykyt antautuivat jopa leikkimään, joten niillekin oli mukavaa vaihtelua normaaliin arkeen ja ihan hyvää teki pieni pentukertauskurssi itselle.. ;)
Hieman viikonlopun tunnelmia:
|
Taas sai pojat jäärään vauhtia |
|
Samppa |
|
Eevertti hyökkää! |
|
Neppis oli välillä sitä mieltä, että itikoita oli ruokittu jo ihan tarpeeksi. |
|
Kamera ei pysynyt vauhdissa mukana |
|
Ja koko porukka otti haukulla vieraat vastaan |
|
Eevertti löysi hyvän unipaikan |
|
Kyllä se omakin punkka kelpasi |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti