Pienen podengon maailmankuvaa on heti alkumetreistä alettu avartaa, että tyttönen saisi mahdollisimman paljon kivoja kokemuksia erilaisista paikoista, ihmisistä ja koiruuksista. Olemmekin vajaan viikon aikana ehtineet tutustua moniin kivoihin kavereihin.
Heti viikonloppuna meillä oli valmistujaiset ja veimme Kertun siksi aikaa hoitoon appivanhempien luokse. Hieman oli tytsy ihmeissään taas uudesta paikasta, mutta kun siinä ennen juhlia ehdittiin kimpassa paikkoja tutkia, niin tyttönen jäi reippaana leikkimään appiukon kanssa meidän lähtiessä kakkukahveille. Pitkään emme malttaneet juhlissa viipyä, kun mietimme, miten se tyttönen pärjää, mutta erittäin hyvin oli hoitoaika mennyt. Kerttu oli reippaana leikkinyt, tutkinut paikkoja ja ulkoillut appiukon kanssa. Suuri ihmetys oli pienelle podengolle, kun vähän ennen kotiinlähtöä appi kaivoi pakkasesta hirven sorkan! Sorkka lähestyttiin ensin hyvin varovasti, mutta uteliaisuus otti vallan ja sorkkaa alettiin tutkia intensiivisesti, hieman maisteltiinkin. Ihan ei Kerttu siitä matkaevästä saanut, mutta vähän isompana pääsee varmaankin tekemään enemmänkin tuttavuutta.
|
Jännän äärellä.. |
Tiistaina pyörähdettiin tutustumassa minun mummiini. Kerrostalon hissi oli taas hieman jännä paikka. Korvat höröllä tytsy kuulosteli hissin liikkeitä. Perillä taas tutkiskeltiin paikkoja ja tutustuttiin ihmisiin. Nyt vaan tyttö ei jaksanut pitkään riekkua, kun aamu oli niin tiiviisti jo kotona rällätty, joten valtaosa vierailusta kulua nokosilla olkkarin pöydän alla.
Illalla Kerttu pääsi Hilman mukaan treeneihin tutustumaan tulevaan treenipaikkaan. Hilman kanssa paikkoja tutkittiin reippaasti, mutta yksin ollessa hieman hirvitti. Osittain luulen sen myös johtuneen Hilman perus-*päästäkääminutnythetiäkkiäpoistäältäboksista*-huudosta. Hengailtiin vaan ensin pihalla ja sitten sisällä hallissa, missä olikin rauhallista, mutta kuitenkin radalla haukkuva koira vähän jänskätti. Hilman vuoron ajaksi mentiin boksiin rauhoittumaan ja sitten vielä pieneksi hetkeksi hallia tutkailemaan. Toisella kerralla ei enää niin jänskättänyt ja namit maistuivat, mutta leikkiä ei vielä pystynyt. Reissulla tutustuttiin Freija-shelttiin, joka oli varmaan yhtä hämmästynyt pikku hörökorvasta, kuin hörökorva pörheäturkkisesta kaverista.
|
Iso edellä ja pieni perässä |
Ollaan pyörähdetty myös moikkaamassa Napsu-malamuuttia, joka jänskätti sitten aika paljon. Napsu on varsin vauhdikas tapaus, mutta osaa käyttäytyä pienten koirien kanssa, pienen pennun kohdalla norsu malttoi hienosti käydä maahan makaamaan, joten Kerttukin uskalsi jo mennä hieman tutustumaan. Tuskin tämä parivaljakko koskaan pääsee vapaana keskenään kirmaamaan, mutta hyvää harjoitusta isommista koirista.
|
Napsu tekee tuttavuutta |
|
Napsu etsii mäykkyjä |
|
"Mummolassa" koluttiin myös nurkat -ja kaapit |
Samalla reissulla moikattiin myös naapurissa asuvat Samppa ja Eevertti. Ajattelin pentujen tulevan hyvin juttuun ja niinhän porukka pistikin leikiksi tehtyään hetken tuttavuutta. Tästäpä löytyikin Kertulle loistavia rälläyskavereita, kun noista mäykyistä ei ainakaan vielä kovin paljon iloa tuolla saralla ole ollut.
|
Jotain jännää löytyi.. |
|
Rallia! |
Tänään käytiin vielä moikkaamassa
Minttua ja taas meni leikit loistavasti yksiin! Kerttu tutki paikat ja moikkasi ihmiset ihan kuin olisi ollut siellä ennenkin. Harmittavasti ei päästy ulos rälläämään sateen vuoksi, mutta hyvinhän nuo leikit sisälläkin onnistuivat. Reipas pieni podengo on saanut jo nyt monta uutta ystävää ja maailma sen kun vaan avartuu! :)
(Ja korkealaatuisista kuvista saa kiittää emäntää, joka ei ikinä muista ottaa kunnon kameraa mukaan.. ;) )
Kotona meillä on muuten jokaisella koiralla oma punkka, mutta Kertusta kaikkein paras nukkumapaikka oli lapasen päällä...
Kylläpä on Kerttu jo kasvanut! Ihanaa että on kotiutunut hyvin ja saanut noin paljon uusia kavereita :)
VastaaPoistaIhanan reippaasti hän tutustuu uusiin tuttavuuksin, vaikka aluksi vähän hirvittäisikin. :) Saisi nyt nopeasti kasvaa sen verran, ettei mahtuisi koiraportin kaltereiden välistä, vähän portin idea kärsii.. ;)
PoistaKerttu vaikuttaa ihan huipputyypiltä!
VastaaPoistaTää on kyllä varsin vinha tapaus! Toivottavasti ois ens tiistaina hereillä, niin pääsette vähän paremmin tutustumaan. :)
PoistaTerveiset täältä Kertun Helmi-äidiltä! Ihan tuntuu tyttö tulleen äitiinsä, kun noin hyvin on kotiutunut.
VastaaPoistaMoi! Mitä oon mammasta kuullut, niin samanlainen ilopilleri taitaa tyttönenkin olla. :)
PoistaJa näinhän minä siis mammakoiran, kun kävin Kerttua ensimmäisen kerran katsomassa. Kiva tyttönen on! :)
Poista