Reipas pieni potilas

Maanantaina Neppikseltä viimein päästiin leikkaamaan löytynyt nisäkasvain ja samalla koira steriloitiin uusiutumisen välttämiseksi, koska jokainen juoksu stimuloi kasvua, joten halusin minimoida riskin. Eläinlääkärin pihassa Neppis jo arvasi minne ollaan menossa. Vastahakoisesti, mutta kuitenkin omin jaloin, koiruus kipitti perässä. Käytiin odotellessa vaa'alla (huimat tasan neljä kiloa) ja samalla meidän kätevä emäntä pisti ruokahyllyt uuteen järjestykseen. Päästiin hetken päästä peremmälle vastaanottohuoneeseen ja Neppikselle laitettiin rauhoitusaine. Minä muuten vihaan eniten sitä tunnetta, kun koira valahtaa tajuttomaksi ja koko ajan seuraat rintakehää hengittääkö se vielä vai ei. Amalia kun on erittäin herkkä rauhoitusaineelle, niin aina on pieni pelko takaraivossa, että jos jotain tapahtuu. Neppis on kerran aimmin jouduttu rauhoittamaan, kun kulmahampaat eivät vapaaehtoisesti irronneet nuorena ja silloin kaikki meni hyvin, mutta kuitenkin ahdisti. Siinä pieni nukahti syliin, vaikka hieman hankala oli yrittää olla rauhallinen koira sylissä, kun samalla yritin pitää meidän 1 vee emäntää suht' aloillaan (menee muuten seuraavan kerran ukin ja mummin luo hoitoon...). Neppiksen nukahdettua katsottiin vielä kasvain kimpassa eläinlääkärin kanssa ja koiruus siirtyi leikattavaksi.

Parin tunnin päästä menin hakemaan Neppistä. Boksissa oli pieni käärö tolkun tuolla puolen, joka hieman jaksoi nostaa päätään ääneni kuullessaan, mutta valahti sitten takaisin unille. Kannoin käärön autoon ja lähdettiin kotiin toipumaan. Nostin boksin suoraan meidän makkariin, joka olisi Neppikselle jo valmiiksi Amalian jäljiltä rajattuna toipumistilaksi. Koira nukkui illan. Välillä vaan pää nousi, kun kävin silittelemässä, mutta sitten vaivuttiin taas uneen. Myöhemmin illalla muiden koirien syötyä menin tarjoamaan Neppikselle ruokaa, joka ei kelvannut, kuten eläinlääkäri sanoikin, ettei välttämättä heti maistu. Käytin koiran pihalla ja tarjosin ruokaa kädestä uudestaan ja pienin haukuin alkoi ruoka hävitä. Raikas syystuuli oli nähtävästi piristänyt sen verran, että oli nyt tarpeeksi hereillä syödäkseen. Jännitin hieman, miten kipeä koira olisi, että miten yö sujuisi, mutta yllätykseksi kaikki sujui aivan rauhassa, koko yönä ei kuulunut inahdustakaan.

Väsynyt potilas

 Seuraavana aamuna koira oli yllättävän pirteä. Se nousi samantien kuin minäkin ja ulos kannettuani nuuskutteli pihaa ja käveleksi ympäriinsä, normaalia verkkaisemmin kuitenkin. Nakkasin sille kuitenkin ensimmäisenä kipulääkkeen kitusiin, kun luulen, ettei olotila paras mahdollinen ollut, vaikka pirteänä olikin. Päivän mittaan Neppis aktivoitui yksiössään. Se alkoi valittaa. Se ei valittanut kipua, vaan sitä, että hänet oli niin julmasti yksin jätetty huoneeseen portin taakse. Illemmalla päästin Neppiksen hengailemaan muun porukan kanssa seuraten, miten varsinkin Kerttu-riiviö käyttäytyisi, mutta sekin nähtävästi tajusi Neppiksen olevan kipeä ja käyttäytyi yllättävän rauhallisesti. Meni rauhassa haistelemaan, eikä osoittanut merkkiäkään normaalista riekkumisesta. Tästä rohkaistuneena päästin Neppiksen muun lauman kanssa hengailemaan, kun vain itse olimme paikalla, mutta yöksi Neppis pääsi takaisin yksiöön meidän kanssa. Neppikselle puettiin leikkauksen jälkeen "verkkopuku", ettei kauluria tarvittaisi. Tämä olikin ihan näppärä siihen asti, kunnes koira alkoi hieman enemmän liikkumaan ja illalla Neppis pelastettiin ensimmäisen kerran verkkopussista, kun takakäpälät olivat luiskahtaneet verkkoputkeen.

Pieni verkkokäärme

Tänään koira on ollut todella pirteä, ei nyt ihan normaali itsensä, mutta ei kuitenkaan paljoa vaisumpi. Liikkeen liisäntymisestä kertonee, että koira piti pelastaa verkkopussista kolme kertaa. Oli pakko alkaa miettiä vaihtoehtoisia ratkaisuja. Olen aiemmin kuullut useammalta ihmiseltä, että he ovat laittaneet koiralle leikkauksen jälkeen vauvan bodyn. Onneksi olen tämmöinen hamsteri, että kaikki pitää säilyttää jos vaikka tarvetta vielä olisi, mutta enpä arvannut että pieneksi jääneet vauvanvaatteet pitäisi kaivaa esille näin pian. Kaivoin Neppikselle vanhan bodyn, jonka tuunasin sopivaksi. Neppis muuten käyttää kokoa 68 tai 74. Koiran ilme "kiitti rutkasti..." kertoi kaiken. Pienen totuttelun jälkeen pystyi jo bodyn kanssa elämään. Olin sitten kuitenkin onnistunut valitsemaan sen hölmönmallisen bodyn, jossa ei ole kaula-aukossa neppareita, joten pieni käärme onnistui luikertelemaan siitä pihalle. Ja toisenkin kerran. Ja kolmannen, jonka jälkeen viritin verkkopuvun takaisin niskaan toivoen, että selvitään ensi yöstä ilman, että koira on taas verkkopussissa ja katsotaan aamulla taas uusia patentteja.

Onks ihan pakko...?

No jee jee...

Kaikenkaikkiaan pitää sanoa, että olen todella, todella, todella yllättynyt miten hyvin koira on voinut leikkauksen jälkeen! Minä odotin uikutusta, vaikerrusta ja unettomia öitä, mutta ei. Tämä on mennyt kuin unelma, kerrankin joku menee kuten Strömsössä *koputtaa puuta*. Tätä tahtia kun toivutaan, niin Neppis on taas pian entisellään!