perjantai 2. elokuuta 2013

Yli-innokas lähihoitaja

Amalia sai pienen vekin kuonoon nenän päälle tiistain treeneissä. Haava oli todella siisti ja lähti menemään nätisti umpeen. Puhdistelin haavaa ja laitoin voidetta ja haava näytti todella siistiltä, kunnes keskiviikkoiltana yllätin Himmi-lähihoitajan haavan kimpusta. Hilma oli päättänyt nähtävästi myös hieman auttaa kaveria ja puhdistaa haavaa, mutta jälki ei ollut kaunista. Haava oli levähtänyt totaalisen auki, leveämmälle, kuin mitä se edes oli. Kirosin innokkaan hoitsun auttamisyritykset ja puhdistin haavan taas kunnolla ja laitoin potilaan, ja erityisesti hoitajan, tehotarkkailuun. Koska haava oli nyt niin levällään ja suorastaan häijyn näköinen, niin päätin eilen käydä näyttämässä haavaa eläinlääkärille siitä ohiajaessani hieman antibioottikuuria ajatellen. Amalia on kyllä joutunut syömään ihan tarpeeksi antibiootteja, mutta näillä keleillä halusin kuitenkin minimoida tulehduksen riskin. Saatiinkin antibioottikuuri ja sitten vaan alettiin tunkea nappia naamariin.

Illalla haava alkoi kutittamaan potilasta niin paljon, että sitä alettiin itse hangata tassuilla tai hinkattiin pöydän- ja tuolinjalkoihin ja kaikkiin mahdollisiin kulmiin. Haava näytti taas entistä leveämmältä ja eihän tässä enää muu auttanut, kuin hakea tötterö päähän. Kyllä on nyt meillä maansa myyneen näköinen mäyräkoira! Säälittää katsoa toista, mutta kun näkee, että haava alkaa näyttää jo paremmalta, kun ei itse sitä pääse hankaamaan ja saadaan hoitsu pidettyä kaukana, niin kyllä tuota kestää muutaman päivän katsoa. Paljon nyt vaan ektrarapsutuksia potilaalle, niin kyllä se taas tästä!

Jurppii -ja rankasti!

2 kommenttia:

  1. Voi ei, voin uskoa, että tötteröpäätä jurppii. Harmittaa varmaan Hilmaakin, kun ei pääse toteuttamaan hoitajan lahjojaan. Mutta yrittäkäähän saada kuono kuntoon, niin päästään taas treenaamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun piti jo virittää koiraportti makkariin ja laittaa Allulle oma yksiö, kun ei meinaa tulla mitään. Ja näköjään tötteröpää saa tötteröstä huolimatta hinkattua kuonoa erinäisiin kulmiin. Huoh.. No on se jo hiukka paremman näköinen, mutta hidasta on paraneminen näinkin..

      Poista