Voihan pa...hkura!

Jo jokin aika sitten huomasin Neppiksellä rintakehässä pienen patin nisän vieressä. Silloin kuitenkin rauhoittelin itseäni, että kyseessä täytyy olla pieni rasvapatti, kun ei se oikein ole missään kiinni. Minulle kun on eläinlääkäri sanonut, että älä huolehdi niin paljon, rahat säästyy, joten hillitsin normaalisti hysteerisen käyttäytymiseni ja annoin patin olla kuitenkin sitä sivusilmällä seuraten. Nyt sitten huomasimme, että patti on saanut pari kaveria muodostaen pahkuran nisän viereen. Nyt en voinut antaa asian enää olla, joten kiikutin Neppiksen torstaina eläinlääkärille, joka vahvisti epäilykseni tosiksi: kyseessä on maitorauhaskasvain. Tottakai Neppiksellä on juuri juoksut, että ei pääse vielä muutamaan viikkoon leikkaamaan. Onneksi pahkura on kuitenkin vielä pieni, niin tulevaisuus näyttää hyvältä. Jos pahkura olisi yli 3 cm, niin ennuste olisi kuulemma huonompi. Siispä nyt kuumeisesti odotetaan, että Neppis pääsee hoitoon. Leikkauksessa poistetaan pahkura ympäröivine ihoineen ja samalla poistetaan kohtu, että riski uusiutumisesta pienenee. Tuo ei haittaa lainkaan, kun eihän Neppis halostukoira ole. Ja vaikka olisikin, niin kyllä se Neppiksen terveys menisi edelle. Nyt sitten tulee taas Neppikselle määrittelemättömän pituinen treenitauko. Ja mitä minä tästä opin -kannattaa ennemmin katsoa kuin katua, eli tulen taas olemaan normaali hysteerinen itseni, jos jotain koirilla epäilen -ellen tämän jälkeen jopa pahempi! ;)


No sitten vähän iloisempia juttuja. Käytiin tänään (tai itseasiassa eilisen puolella) Mintun kanssa hallilla vähän treenailemassa. Hilmalla kulkee nyt lujaa! Se malttaa keskittyä tekemiseen ja pinkoo innolla radat läpi. Keinu alkaa olla meillä valmis. Siinä edistyttiin melko nopeasti, kun ei ollut liikkeestä moksiskaan, niin laajensin vain keinun liikerataa parilla kerralla ja päästiinkin tekemään koko keinu tuosta vaan. Onhan se semmoinen rämäpää, etten toisaalta ole yllättynyt. Nyt sitten otettiin keinua yksittäisten hyppyjen kanssa ja hyvin sujuu. Kepeillä nyt on tapahtunut jonkinnäköistä edistymistä. Tänään laitoin puolikkaisiin keppeihin ohjurit ja otin käyttöön tiistain treeneissä saamani neuvon, että jokaisen keppivälin kohdalla sanon käskyn, eli koira yhdistää sen pujotteluliikeeseen. Tämä alkoi toimia! Purin osan ohjureista ja edelleen sujui. Kylläpä helpotti itseä, kun edistymistä alkoi tapahtua kepeillä Hilmankin kanssa! Nyt kun vielä saisi sen hyppäämään pituuden JOKA kerta, eikä vain silloin, kun sattuu huvittamaan -silloin kun ei huvita, niin kävelee yli. Muutenpa alkais näyttää aika hyvältä.

Kerttu oli mukana hallilla hengailemassa ja enää ei jännittänyt yhtä paljon kuin tiistaina, olihan siellä huippu Minttu-kaveri! Innolla tytsy tutkiskeli paikkoja ja katseli, mitä se Minttu touhusi. Kokeiltiin tehdä putkikin ja pari kertaa päästiinkin putken läpi. Putki onkin aika tuttu kotoa, kun Kerttu tykkää rällätä meidän pikkuemännän ryömimistunnelissa. Nyt sitten odotellaan, josko talvella olisi pentuagilitykurssia tarjolla!

Kyllä touhuaminen ramasee!

Kerttu saa kavereita

Pienen podengon maailmankuvaa on heti alkumetreistä alettu avartaa, että tyttönen saisi mahdollisimman paljon kivoja kokemuksia erilaisista paikoista, ihmisistä ja koiruuksista. Olemmekin vajaan viikon aikana ehtineet tutustua moniin kivoihin kavereihin.

Heti viikonloppuna meillä oli valmistujaiset ja veimme Kertun siksi aikaa hoitoon appivanhempien luokse. Hieman oli tytsy ihmeissään taas uudesta paikasta, mutta kun siinä ennen juhlia ehdittiin kimpassa paikkoja tutkia, niin tyttönen jäi reippaana leikkimään appiukon kanssa meidän lähtiessä kakkukahveille. Pitkään emme malttaneet juhlissa viipyä, kun mietimme, miten se tyttönen pärjää, mutta erittäin hyvin oli hoitoaika mennyt. Kerttu oli reippaana leikkinyt, tutkinut paikkoja ja ulkoillut appiukon kanssa. Suuri ihmetys oli pienelle podengolle, kun vähän ennen kotiinlähtöä appi kaivoi pakkasesta hirven sorkan! Sorkka lähestyttiin ensin hyvin varovasti, mutta uteliaisuus otti vallan ja sorkkaa alettiin tutkia intensiivisesti, hieman maisteltiinkin. Ihan ei Kerttu siitä matkaevästä saanut, mutta vähän isompana pääsee varmaankin tekemään enemmänkin tuttavuutta.

Jännän äärellä..

Tiistaina pyörähdettiin tutustumassa minun mummiini. Kerrostalon hissi oli taas hieman jännä paikka. Korvat höröllä tytsy kuulosteli hissin liikkeitä. Perillä taas tutkiskeltiin paikkoja ja tutustuttiin ihmisiin. Nyt vaan tyttö ei jaksanut pitkään riekkua, kun aamu oli niin tiiviisti jo kotona rällätty, joten valtaosa vierailusta kulua nokosilla olkkarin pöydän alla.

Illalla Kerttu pääsi Hilman mukaan treeneihin tutustumaan tulevaan treenipaikkaan. Hilman kanssa paikkoja tutkittiin reippaasti, mutta yksin ollessa hieman hirvitti. Osittain luulen sen myös johtuneen Hilman perus-*päästäkääminutnythetiäkkiäpoistäältäboksista*-huudosta. Hengailtiin vaan ensin pihalla ja sitten sisällä hallissa, missä olikin rauhallista, mutta kuitenkin radalla haukkuva koira vähän jänskätti. Hilman vuoron ajaksi mentiin boksiin rauhoittumaan ja sitten vielä pieneksi hetkeksi hallia tutkailemaan. Toisella kerralla ei enää niin jänskättänyt ja namit maistuivat, mutta leikkiä ei vielä pystynyt. Reissulla tutustuttiin Freija-shelttiin, joka oli varmaan yhtä hämmästynyt pikku hörökorvasta, kuin hörökorva pörheäturkkisesta kaverista.

Iso edellä ja pieni perässä

Ollaan pyörähdetty myös moikkaamassa Napsu-malamuuttia, joka jänskätti sitten aika paljon. Napsu on varsin vauhdikas tapaus, mutta osaa käyttäytyä pienten koirien kanssa, pienen pennun kohdalla norsu malttoi hienosti käydä maahan makaamaan, joten Kerttukin uskalsi jo mennä hieman tutustumaan. Tuskin tämä parivaljakko koskaan pääsee vapaana keskenään kirmaamaan, mutta hyvää harjoitusta isommista koirista.

Napsu tekee tuttavuutta

Napsu etsii mäykkyjä

"Mummolassa" koluttiin myös nurkat -ja kaapit

Samalla reissulla moikattiin myös naapurissa asuvat Samppa ja Eevertti. Ajattelin pentujen tulevan hyvin juttuun ja niinhän porukka pistikin leikiksi tehtyään hetken tuttavuutta. Tästäpä löytyikin Kertulle loistavia rälläyskavereita, kun noista mäykyistä ei ainakaan vielä kovin paljon iloa tuolla saralla ole ollut.

Jotain jännää löytyi..

Rallia!

Tänään käytiin vielä moikkaamassa Minttua ja taas meni leikit loistavasti yksiin! Kerttu tutki paikat ja moikkasi ihmiset ihan kuin olisi ollut siellä ennenkin. Harmittavasti ei päästy ulos rälläämään sateen vuoksi, mutta hyvinhän nuo leikit sisälläkin onnistuivat. Reipas pieni podengo on saanut jo nyt monta uutta ystävää ja maailma sen kun vaan avartuu! :)

 

(Ja korkealaatuisista kuvista saa kiittää emäntää, joka ei ikinä muista ottaa kunnon kameraa mukaan.. ;) )


Kotona meillä on muuten jokaisella koiralla oma punkka, mutta Kertusta kaikkein paras nukkumapaikka oli lapasen päällä...

Podengo tuli taloon!

Eilen se hartaasti odotettu päivä koitti! Kerttu haettiin kotiin! Vaikka minä olen monet kerrat vannonut, että en enää ikinä lähde päiväseltään käymään 200 kilometria kauempana, niin taas minä vaan löysin itteni autosta matkalla Veikkolaan. Noh, olihan nyt erinomainen syy moiselle reissulle ja kun lähiaikoina oli tiedossa pari muuttujaa, niin pakko oli hyödyntää tilaisuus, kun oli matkalle ajokaveri tarjolla.

Saavuttiin Veikkolaan ja tyttönen löytyi päiväunilta! Silmät ristissä siinä meitä ihmeteltiin ja jatkettiin unia kaverin kainalossa, jonka kanssa oli juuri enrgiat purettu. Siinä sitten suoritettiin "pakolliset kuviot" eli täyteltiin paperit ja kerrattiin hoitohjeet, kun junioripodengot keräsivät voimia. Kaksi vanhempaa podengoneitosta hoitivat sillä välin seurustelun vieraiden kanssa. Siirryttiin ulos kahveilla ja nuorisokin jaksoi nousta heilumaan. Ehdinkin jo hieman miettiä, että mitenhän meidän automatka sujuu akut ladanneen pikkupodengon kanssa, mutta onneksi vielä viimeiset rälläykset uuvuttivat pientä sopivasti.

Ihan just heränny...

Kaverin kanssa ladattin akkuja

Kaivuri!

Ja vielä viimeiset seisotuskuvat ennen lähtöä.

Kotimatka ei olisi voinut sujua paremmin. Pihasta lähtiessä piti hieman itkeskellä, että minnekä minua nyt sitten viedään, mutta siinä kun hetken sai istua sylissä ja katsella maisemia mielikin parani. Tytsy siirtyi koppaan nukkumaan ja nukkuikin rauhassa, vaikka aina kun koppaan kurkkasin, niin neiti oli aivan eri asennossa, kuin edellisellä kerralla. Matkalla pysähdyttiin kahvittelemaan, ulkoilemaan ja leikkimään, ja taas matkan jatkuessa uni maistui jännän pysähdyksen jälkeen.

Oltiin melko myöhään kotona ja ensin tutustuttiin uuteen isäntään. Reippaasti tyttö meni vastaan ja sylissäkin maltettiin olla. Seuraavaksi ottettiin mäykyt yksitellen moikkaamaan ja haistelemaan, sekin sujui ongelmitta, joten heitin koko porukan takapihan aitaukseen hetkeksi tekemään vielä paremmin tuttavuutta. Sisällä olikin sitten tytsyllä vaikka mitä jännää! Reippaasti koluttiin nurkkia ja leikittiin. Yökin sujui mallikkaasti. Otin tirriäisen meidän makkariin nukkumaan, kun kuitenkin tuo tustustuminen jäi mäykkyjen kanssa niin lyhyeksi myöhäisestä ajankohdasta johtuen, niin eipähän tarvitse kuulostella, mitä siellä tehdään. Tyttö nukkuikin oikein rauhallisesti yön ilman inisemisiä.

Aamulla meidän pikkuemäntäkin pääsi tutustumaan ja hämmästys olikin suuri, kun pinnasänkyä vasten hyppi jokin pieni punavalkoinen, pystykorvainen jojo. Tytsystä se oli ihan superhauskaa! Pikkuneiti on ollut myös aivan innoissaan Kertusta ja Kerttu pörrää innoissaan tytsyn ympärillä. Jopa vetoleikit lelulla meni kaksikolla sinnepäin, mutta hieman pitää katsoa, ettei nappaa emäntä turhan napakasti kiinni. Päivä on pörrätty ihan vaan kotosalla ja totuttu yhteiseloon. Kyllä täytyy sanoa, että osaa olla reipas pieni podengo! Kerttu häärää mäykkyjen perässä, tutkii innolla joka paikan ja jaksaa leikkiä, vaikka yksikseen, jos ei seuraa ole tarjolla. Jäärät eivät vielä ole hippasista innostuneet, mutta eiköhän nekin pikkuhiljaa lämpeä. Ja ensi viikolla olisi tarkoitus lähteä muitakin koirakavereita moikaamaan. Tästä se lähtee!

Takapihaa tutkimassa. Huomatkaa Neppiksen "Et viittis avata tota ovea"-katse

Vauhdilla kohti!

Ja ihan pikkuhetki paikallaankin, mutta vain hetki.

Juhannusvieraat

Taas oli meillä viikonlopun yli normaalia enemmän hulinaa, kun yorkkipojat Samppa ja Eevertti olivat meillä pidennetyllä viikonloppulomalla. Pojat olivat tällä kertaa jo melkein heti kuin kotonaan, vaikka hieman aluksi ikävä vaivasi etenkin Samppaa, mutta parin päivän jälkeen jo oltiin täysiään menossa mukana.

Juhannuksena tehtiin pikavisiitti mökille ja saattoi olla kaupunkilaispojille pienoinen järkytys, kun koko reissun ajan joutui olemaan ulkona. Olisihan sitä mökkiin sisällekin päässyt, mutta kun muutenkin pihalla oltiin, niin olishan se vähän hölmöä ollut koirapojat laittaa sisälle. Saunomisen ja grillaamisen jälkeen tehtiin Finnairit, eli illaksi kotiin. Hieman naapurissa bilettävä nuoriso aiheutti vuhkimista mäykyissä ja ärriereissä, mutta onneksi nuoriso ei tällä kertaa popittanut koko yötä, niin sai koirat (ja ihmiset) nukkuakin. Ei noista bilettäjistä meinaa maaseudullakaan eroon päästä, mutta on kuitenkin huomattavasti vähäisempää kuin kaupungissa. Onneksi.

Nyt pidemmän vierailun aikana teki huomioita koirapojista ja mielenkiintoista oli, miten Eevertti on millä sisällä ehkä hieman Samppaa reippaampi, mutta kun astuttiin etuovesta ulos ja lähdettiin raitille kävelemään, häntä luikahti koipien väliin, kun Samppa puolestaan kulki rinta rottingilla ja häntä sapelina. Ihmettelin aiemmin, kun poikien isäntäväki kertoi Sampan olevan se rohkeampi, mutta juuri vieraammassa ympäristössä se näkyi hyvin. Mäykyt ovat pojat hyvin hyväksyneet, vaikka eivät sydänystäviä olekaan, niin Eevertti uskaltaa sisätiloissa ja takapihan aitauksessa olla rohkea.

Toisekseen huomasin poikien oleva aika pehmeitä, tai ainakin tottumattomia koviin ääniin. Kun komensin mäykkyjä ehkä astetta voimakkaammalla äänellä, niin jos pojat sattuivat olemaan vieressä, niin ne ryömivät anteeksipyydelleen kohti, kun mäykyt puolestaan ovat sentterit pystyssä, että hoopee. Hups.. Piti hieman varoa ja katsoa, etteivät pojat ole vieressä, kun mäykyille painotetaan asioita, etteivät raukkaparat ihan järkyty. Toisaalta kyllä se ärrierin luonnekin pilkahteli, kun oli koirien keskinäisistä väleistä kyse, sillä kyllä niistä omista eväistä osattiin pitää huolta. Ja samoin omia ihmisiä puolustettiin hurjilta mäyräkoirilta. Hieman piti jopa välillä toppuutella tirriäisten jelhistelyä, kun parin kilon uhoaja ei välttämättä ymmärtänyt omaa parastaan. Mutta ihmisiä kohtaan nämä olivate ovat todella nöyriä, ainakin nyt meillä. Ja huomasi, miten poikia kotona sylitellään. Vaikka meilläkin mäykkyjä toki rapsutellaan ja välillä lellitäänkin, niin on todettava, että kyllä ne ovat huomattavasti itsenäisempiä. Voihan tuohon sylihakeutumiseen vaikuttaa myös vieras paikka ja omien ihmisten poissaolo.

Pissirallia jatkui edelleen ja asiaa ei ainakaan helpottanut, että herra E oli oppinut merkkailemaan. Pojat siis tulivat uuteen kotiinsa yli nelikuisena ja luulenpa, ettei lähtöpaikassa ole juurikaan sisäsiisteyttä harjoiteltu. On se varmasti vaikeampaa nelikuisena alkaa opettelemaan, kuin kahdeksanviikkoisena. Työtä on vielä jonkin verran edessä, mutta toivon, että pojat vielä oppivat! Kohtahan se meilläkin alkaa taas pissiralli. Minulla ei ole kyllä minkäänlaista muistikuvaa, miten nopeasti tytsyt oppivat sisäsiisteiksi.. Kohtahan se varmaan taas nähdään, miten kauan se vie..

Amalia ei ensin ollut niin järin innostunut vierailusta...

Samppa

Nuokkujat

Huh hellettä!

Luolia ja tokoa

Tiistaina pidettiin taas Joensuun alueen kapinallisten mäyräkoirien luolatreenit, eli käytiin Martan kanssa treenaamassa. Mukana oli myös Minttu ja muutama muu russeli. Amalia on kyllä syttynyt luolille ihan täysiään! Kun avasin auton takakontin, alkoi huuto. Kun treenijärjestys oli selvä, kävin koiran autosta ja se veti pilli vinkuen kohti luolastoa. Piti jo koira nostaa syliin, ettei ihan henki lopu ja maahan kaivaudu kovin suuret "sanituskuopat". Amalian mielestä varmaan ikuisuudelta tuntuneen odotuksen jälkeen Amalia pääsi hommiin ja suorastaan sinkosi ahdingon läpi ketun perään ja jäi hakupesälle reikäpellin taakse haukkumaan. Siitä vaan sitten kettu eteenpäin ja koira perään ja hyvin haki koira ketun luolastosta ja päätypesän eteen haukkumaan. Viimeksi treenien pitäjä sanoi, että tarvitsisi hieman rohkeutta lisää, kun meni jokseenkin hämilleen ketun pikkuisen "pusun" jälkeen. Mutta nyt, vaikka otti kosketukset ketusta, koira jäi haukkumaan kettua pesän luokse sopivan lähelle, eli ei peruuttanut liian kauas. Eli rohkeuttakin on saatu lisää sitten viime treenien. Otettiin siinä sitten pari kertaa uudestaan ja homma oli niin mieleistä, että kun aloin nostamaan koiraa pois luolasta, se peruuttikin luolastoon karkuun, eikä meinannut antaa kiinni! Siinä sitten hetki harrastettiin luolakoiranmetsästystä. Lopulta saatiin koira pihalle, niin pääsivät muutkin välillä treenaamaan.

Jäätiin ulkopuolelle odottamaan ja koira huusi ja vinkui koko ajan, kun näki muut työn touhussa. Ajateltiin ottaa vielä toinen lyhyt treeni päälle ja taas koira sinkosi ahdingon läpi, mutta sitten tuli ihan hiljaista. Hiljaisuutta kesti tällä kertaa minusta ikuisuudelta tuntuvan ajan. Siinä jo hieman aloin melkein hätääntyä, että nyt sillä se olkapää petti, kunnes hakupesän luota alkoi haukku kuulua. HUH! Se varmaan nyt jäi sitten haistelemaan muiden hajuja matkalle, kun oli ensimmäisellä kierroksella enimmät vimmat purettu. Lopputreeni sujuikin ihan entiseen malliin. Toivottavasti ei ala jatkaa tuota muiden jälkien haistelua... Nämä treenit kyllä rohkaisivat vielä enemmän selaamaan syksyn koekalenteria. Harmi vaan, kun ainoat lähellä olevat kokeet tulevat meille vähän liian nopeasti ja muut kokeet ovat pitkälti toisella puolen Suomea, mutta kyllä tässä jo neljän mäykyn salaseura suunnittelee pientä koematkailua..


Tänään oli sitten tokon jatkokurssin viimeinen kerta. (Tosin saattaa meillä ensi viikolla olla pikkusen ekstraa..) Hieman nuo minun projektit verottivat treenaamisesta, mutta nyt reissun jälkeen ollaan hieman yritetty kunnostautua ja ajatus onkin, että nyt tosissaan keskityn välillä koirien treenaamiseen, kun ei pitäisi olla mitään erikoista tulossa. Tänään treeneissä tehtiin pysäytyksiä luoksetulossa (vai mikä se virallinen nimi nyt oli). Amalia oli taas ihan sikahyvä! Noita pysäytyksiä ollaan nyt ehkä enemmän treenattu (sekin vähän), niin koira kivasti alkoi heti stopata. Minä olin ihan varma, että Allun luoksetulon vauhti on niin ja näin, mutta yllätyksekseni koira kävi kovilla kierroksilla ja tuli kovaa kohti! Kierrokset olivat niin korkealla, että piti jopa ihan varastaa muutama kerta. Hyvä alku saatiin siis tähänkin.

Treenien lopuksi otettiin rivissä luoksepäästävyys ja paikkamakuu. Luoksepäästävyys sujui jo ilman ylimääräistä hökellystä, mutta paikkamakuu meni tällä kertaa ihan plörinäksi, juuri, kun olin edellisellä kerralla tuntenut edistyvämme siinä. Hieman toisella kentällä oleva pentukurssi häiritsi koirien keskittymistä ja kun sieltä kuului iloinen "tule!", niin melkein kaikki koirat iloisina juoksivat ohjaajiensa luokse. Eli pitääpä treenata häiriöitä. Tämän episodin jälkeen meidän makuusta tuli levotonta. Koira ei meinannut mennä maahan, tai rintakehä juuri ja juuri kosketti maata ja koira pomppasi takas ylös. Huoh... Juuri tätä oltiin alkukurssi hinkattu ja luulin jo, että siinä olisi edistyttty, mutta palataanpa taas taaksepäin. Kaikenkaikkiaan minusta meillä on hyvä alku ja pienellä (välillä vähän isommalla) fiksaamisella alkaa pikkuhiljaa alokasluokan liikkeet olla hallussa. Nyt vaan itseä hieman hirvittää, kun jäädään ilman valvontaa, että miten jatkossa, jos tulee ongelmia joissain liikkeissä, mutta sitten pitää varmaan vaan nykäistä hihasta seuran viisaampia. :)


Ja lopuksi, otan erittäin mielellään vastaan ideoita, miten saadaan mäyräkoira, joka luulee olevansa apina, pysymään poissa keittiönpöydältä. (En usko, että mitkään räminäjutut auttaa, kun on se jo vaikka mitä sieltä niskaansa saanut..) Ja helppo vastauhan olisi, pitämällä kaikki syötäväksi kelpaava pois pöydältä. Ei kait sitä voi koiraltakaan odottaa asioiden muistamista, kun ei emäntäkään muista.. ;)

Lähes 1800 kilometriä myöhemmin

Vietettiin tuossa pitkä viikonloppu Etelä-Suomen turneella ja vaikka koirat jäivät kotiin miehen pikkuveljen vahdittaviksi, niin aika koiramainen reissu kuitenkin oli. Lähdimme keskiviikkona matkaan ja laitoimme tukikohdan Vantaalle ja siitä sitten sykyiltiin ympäriinsä.

Torstaina ajoin pikkuneidin kanssa moikkaamaan Neppiksen ja Himmin kasvattajaa Pöytyälle, jonne myös vein tekemäni väkerrykset. Meillä meni kasvattipäivät toukokuussa sivusuun, niin mukava oli käydä moikkaamassa, vaikkakin ilman koiria. Aika meni höpöttäessä nopeasti ja olisi voinut pidemmäksikin aikaa jäädä rapsuttelemaan laumaa seitsemänviikkoisia karkkarinpentuja, mutta kun tuolle suunnalle lähtiessä pitää keretä moikkaamaan myös sukulaiset, niin jäi juttua jatkettavaksi vielä seuraavaan kertaan.

Perjantaina olikin sitten jännä päivä! Jotkut ovat jo pentuhaaveistani kuulleet, mutta nyt on ilo kertoa, että lähes vuoden odotus alkaa olla ohi! Kävin nimittäin rapsuttelemassa vajaa viisiviikkoista pientä karkeakarvaista portugalinpodengonpoikasta, joka on nyt vielä hieman nimetön, kun ei taas osata päättää. Minä iskin jokunen vuosi sitten silmäni tuohon rotuun ja se on mielessä siitä asti kummitellut. Katselin aina silloin tällöin pentuja, mutta viime vuonna ajattelin, että nyt alkaisi olla hyvä hetki pennulle, kun Himmilläkin alkaa olla joku tolkku päässä. Niinpä aloin ihan tosissaan katsella pentuja ja löysin yhden kennelin sivuilta kaksi suunnitteilla olevaa yhdistelmää, jotka minun silmiin olivat kaikista järkevimmät, kun vertasin muihin kasvattajiin. Osoitin jo syksyllä mielenkiintoni yhdistelmiin ja sitten jäätiin odottamaan. Odotusta kesti kevääseen, kunnes huomasin, että nartut oli astutettu ja sitten sieltä syntyikin ensimmäinen pentue, kaikki poikia. Koska minun hermot eivät suurella todennäköisyydellä kestä narttuja ja uroksia saman katon alla juoksujen aikaan, niin jäin odottamaan seuraavaa pentuetta. Lopulta äitienpäivänä syntyi yksi pieni tyttönen. Varovasti kyselin, raaskitaanko ainokaista maailmalle lähettää ja ilokseni sovimme sijoitussopimuksesta, joka on minulle tuttua käpsyjen jälkeen. Viimein perjantaina pääsin pikkuista moikkaamaan ja kiikutin mukanani Tintin Lemmikistä löytämäni punkan, että tuoksut tarttuisivat siihen ja ensimmäisinä päivinä meillä olisi oma pieni pesäkolo. Pentu oli aivan ihana! Häntä heilui koko ajan, minkä tyttönen jaksoi hereillä olla ja itseasiassa se heilui unissaankin. Todella reipas pieni tyttö! Nyt ei malttaisi odottaa, että kolme viikkoa kuluisi ja saisi pikkutytön hakea kotiin!

Tämmöinen hiihtäjä sieltä on meille tulossa :)

Eikä sitä enää muistanut, miten nopeasti pikkuinen väsähtääkään..

Hoitolapset

Perjantaina meille tulivat viikonloppuhoitoon yorkkipojat Samppa ja Eevertti, joista olenkin jo aiemmin turissut. Hieman olivat pojat orpoja piruja isäntäväen lähdettyä ja tietysti heti sen jälkeen piti alkaa poikien elämän ensimmäinen ukonilma, kuinkas muutenkaan. Onneksi meidän tytöt eivät pahemmin korviaan lotkauta ukkoselle, joten ne näyttivät hyvää esimerkkiä, ja kun itse oli rauhassa hyysäämättä ja leikitin poikia, niin ukkonen meni ohi lähes huomaamatta.

Selkeästi Samppa ikävöi enemmän ja olikin aika orpona koko perjantain, mutta onneksi pieni ärrieri reipastui koko ajan ja lauantaina jo komennettiin meidän tyttöjä, kun ne erehtyivät haukkumaan. Pojat olivat hetki hetkeltä paremmin lauman mukana, etenkin Eevertti, joka lauantain iltapissillä ravasi rinta rottingilla mäykkyjen rinnalla! Takapihan aitauksessa juostiin jo rallia pitkin päivää, välillä koko porukalla. Varsinkin Eevertti viihtyi niin hyvin, ettei sitä meinannut saada pihalta sisälle.

Pojat ovat siis vasta noin 5 kk vanhoja, joten pentujutut palasivat mieleen. Olin jo unohtanut, että pennut eivät välttämättä vedä kupillistaan ruokaa kolmessa sekunnissa, vaan välillä saatetaan pysähtyä katselemaan maisemia ja käydään vielä kerran nurkat koluamassa. Ja ehdottomasti pitää useamman kerran tarkistaa, mitä toverin kupissa on.. En kyllä edes muista, oliko kukaan mäykyistä samanlaisia haaveilijoita. Mietin vaan, että voi raukkaparat, jos olisi kupit samassa rivissä hunnilauman kanssa, niin nälkään pojat kuolisivat. Tai sitten se eväs alkaisi maistumaan hiukka paremmin..

Toinen mikä vaati muistelua, oli pissiralli. Miten usein sitä poikia kiikutettiin pihalle ja kärvistelin itikoiden kupattavana, kun prinssi ei pystynyt tekemään pissiä kostealle nurmikolle. Aika hyvin pojat olivat jo oppineet, etenkin Samppa, ja viikonlopusta selvittiin vähin vesivahingoin. Kun isäntäväki palasi reissusta, etenkään Samppaa ei saanut sylistä irti. Viikonloppu meni kokonaisuudessaan hyvin. Pojat kulkivat tosiaan jo hienosti laumassa, mäykyt antautuivat jopa leikkimään, joten niillekin oli mukavaa vaihtelua normaaliin arkeen ja ihan hyvää teki pieni pentukertauskurssi itselle.. ;)

Hieman viikonlopun tunnelmia:

Taas sai pojat jäärään vauhtia

Samppa

Eevertti hyökkää!

Neppis oli välillä sitä mieltä, että itikoita oli ruokittu jo ihan tarpeeksi.

Kamera ei pysynyt vauhdissa mukana

Ja koko porukka otti haukulla vieraat vastaan

Eevertti löysi hyvän unipaikan

Kyllä se omakin punkka kelpasi